Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Olin havahtunut hereille kuullessani nimeni. Katsoessani ympärille erotin Sähkötuhon jykevän kehon sotureiden pesän suuaukolla. Seuraavaksi soturi avasi suunsa, mutta unenpöpperöisenä suurin osa sanoista meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kolli kuitenkin odotti merkkiä, joten nyökkäsin hänelle, jolloin toinen työntyi ulos pesästä. Mitä ikinä Sähkötuholla olikaan asianaan, ei sen tähden kannattanut uhrata muiden yöunia. Nousin itsekin ylös ja lähdin toisen soturin perään. Sotureiden pesästä päästyäni uskalsin ravistella itseni paremmin hereille. Vaikka omasinkin paksun turkin, tähän aikaan ilma tuntui tavallista viileämmältä. Minulla oli suuri halu palata takaisin vuoteelleni keräämään voimia päivän partioon, mutta samalla minua suunnattomasti kiinnosti tietää Sähkötuhon aikeista, joista tämä todennäköisesti oli pian kertomassa.
Kolli kertoi Aaltopennun karanneen, ja että pentua oli jo yksi soturi etsimässä. Tuo soturi oli Sähkötuhon sisarus. Reviiri oli kuitenkin laaja, joten en ihmetellyt miksei pentu löytynyt ihan niin helposti. Aaltopentu taisi jo olla sen ikäinen, että pääsisi vikkelästi kauemmaskin leiristä. Toisaalta pentu ei jaksaisi kovin pitkää matkaa, joten etsinnän voisi kohdistaa lähemmäksi leiriä.
“Mutta pyydän, et saa puhua tästä kenellekään. Se vain aiheuttaisi turhaa päänvaivaa. Ota tämä henkilökohtaisena palveluksena minulle, jonka seurauksena olen sinulle palveluksen velkaa”, Sähkötuhon kasvoilla oli vakava ilme hänen puhuessaan. Olin valmis auttamaan muutenkin, sillä pennut olivat tärkeitä Kuolonklaanille. Jokainen kuolonklaanilainen oli tärkeä. Pennut toimivat useasti typerästi, eikä sitä tiennyt minkälaisiin vaikeuksiin ne saisivat itsensä yksin leirin ulkopuolella.
“Ymmärrän. Lähden heti Sulkavirran avuksi”, sanoin vielä nyökäten ymmärryksen merkiksi. Käänsin vaaleanharmaaraidalliselle kollille selän ja kuulin toisen vielä sanovan jotain perääni. Koska aikaa ei ollut hukattavaksi, minun oli lähdettävä heti. Jos Sulkavirta ei ollut löytänyt vielä Aaltopentua, oli pentu varmasti jo lopen uupunut karkureissustaan. Hänet pitäisi löytää ennen kuin pentu asettautuisi jonnekin nukkumaan. Vielä ei onneksi ollut pakkasöitä, joten pentu kyllä varmaan selviäisi, mutta tätä olisi silloin vaikeampi löytää. Vilkaisin vielä taakseni Sähkötuhoon ennen kuin sujahdin piikkihernetunnelin läpi leirin ulkopuolelle. Seisahduin hetkeksi. Minulla ei ollut aavistustakaan, mihin suuntaan pentu tai edes Sulkavirta olisi mennyt. Maa oli tässä kohdin niin hyvin tallottu, ettei siitä voinut erottaa yksittäisiä jälkiä. Katselin ympärilleni. Jos olisin pentu, mihin haluaisin ensimmäisenä?
Erotin kauempana liikettä. Siristelin silmiäni erottaakseni lähenevän hahmon. Sulkavirta! Harmaanruskea naaras liikkui nopeasti kohti. Olin lähdössä soturia vastaan, kunnes huomasin tämän kantavan Aaltopentua. Olikohan pennulle sattunut jotain, kun Sulkavirta oli noin vikkelästi kuljettamassa sitä leiriin?
“Löysit hänet! Onko Aaltopentu kunnossa?” ääneni oli tasainen ja tyyni, sillä kaksikon saavuttua lähemmäksi, en erottanut punaruskeassa naaraassa näkyviä vammoja. Mitenköhän Aaltopentu oli oikein päässyt karkuun? Luulisi, että Sähkötuhon vartioinnista ei noin vain olisi päässyt pentu karkuun. Se tuntui jopa mahdottomalta. Ei ollut kuitenkaan minun asiani esitellä kysymyksiä tai jäädä pohtimaan asiaa sen pidempään, kun olin jo luvannut pysyväni hiljaa. Pääasia oli, että pentu oli kunnossa. Oli erittäin tärkeää, että Kuolonklaani pystyi vahvistumaan Eloklaanin rinnalla.
// Sulka? Aalto?
// 442 sanaa
