Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Havahduin hereille. Räpytellessäni silmiäni, jotka olisivat painuneet mieluummin kokonaan kiinni ja jatkaneet unia, nousin seisomaan tassuilleni. Sotureiden pesä oli kolean viileä, kun suurin osa sotureista olivat jo jättäneet sammalvuoteensa tyhjiksi ja lähteneet hoitamaan askareitaan. Veikkasin, että aamupartiot olivat lähteneet jo tovi sitten, kun pesä oli niin tyhjillään. Sotureiden pesä oli ihan lämmin nukkua paksun turkin kanssa, kun ympärillä oli lämpöä hohkaavia kissoja. Itse olin ryhmittynyt enemmän sivummalle muista ja yrittänyt pitää väliä muihin, mutta se ei nyt ollut oikein mahdollista. Sotureiden pesä oli hyvin täysi tällä hetkellä.
Raahauduin ulos sotureiden pesästä painavine ja kankeine jäsenineni. Olin ollut edellisenä päivänä viimeisessä leiriin palaavassa partiossa, jonka takia olin antanut itselleni luvan nukkua hieman normaalia pidempään. En ollut myöskään suunnitellut Järkäletassulle koulutussessiota heti aamuksi, joten kaikki kävi yksiin. Yleensä kyllä tykkäsin raahata Järkäletassun heti ensimmäisenä aamusta ylös oppilaiden pesästä. Kollioppilas ei sentään ollut valittanut asiasta. Minusta oli vain järkevää yleensä hoitaa harjoitukset aamulla niin ne eivät venyessään venyneet iltahämäriin asti. Oli kai sitä järkevä antaa Järkäletassullekin aikaa levätä, että hän olisi taas levänneenä paremmassa iskussa harjoituksissa ja pystyisi keskittymäänkin paremmin tekemiseensä.
Mestaruus tuntui itselleni hyvin luontaiselta tai sitten Järkäletassu oli vain tavallista oivallisempi oppilas, joka ei tuon tuosta hankkiutunut hankaluuksiin ja oikeasti oli kuulias käskyjäni kohtaan. Lähdin viemään koulutusta yhä rankemmalle tasolle, mitä pidemmälle oppilaani kehittyi. Se tuntui oikealta taktiikalta tai ainakin se tuntui sopivan Järkäletassulle. Ainakin kolli edistyi hyvin koulutuksessaan ja se oli tärkeintä. Huomasin koulutuksessa paljon samoja piirteitä, mitä Pimentovarjolla oli minua varten ollut, mutta yritin jatkuvasti kehitellä parempia tapoja, jotka olisivat hyödyllisempiä Järkäletassulle.
Laahustin kohti tuoresaaliskasaa, mutta se näytti vielä hyvin pieneltä. Aamun saalistuspartio ei ollut vielä palannut, joten ei ihmekään, että kasa huusi tyhjyyttä. Siitä huolimatta, että partiot täydentäisivät luultavammin kasaa edes jollain tasolla pitkin päivää, en viitsinyt napata itselleni vielä mitään. Olisi kai niitä nälkäisempiäkin mahoja ruokittavana. Niinpä vatsa edelleen kurnien käännyin pois tuoresaaliskasan luota ja verkkaisesti liikuin leirin laitamille istuskelemaan. Jos aamupartiolla olisi hyvä saalis mukanaan, antaisin itselleni luvan syödä.
Minulla ei ollut vielä hetkeen mitään velvollisuuksia suoritettavana, joten tyydyin istumaan yhdellä vakipaikallani ja tarkkailemaan leirin kulkua. Huomasin pari oppilasta oppilaiden pesän suulla. Nuorempi kolli, Latvatassu näytti aukovan päätään huomattavasti vanhemmalle oppilaalle, Tattitassulle.
“Se on sinun vikasi, koska herätit minut!” Latvatassu sanoi ja yritti tehdä itsestään kookkaamman näköistä röyhistämällä rintaansa. Toinen oppilaista oli kuitenkin vanhempana suurikokoisempi, vaikkakin tämän ryhti oli huomattavasti enemmän kasassa.
“Mutta… minä vain kompastuin, kun häntäsi oli tiellä”, kuulin Tattitassun sopertavan, johon Latvatassu iski vain kovemmilla sanoilla takaisin. Hymähtäen pudistin päätäni ja siirsin katseeni sekä huomioni toisaalle. Mihin aika olikaan omalta osaltani mennyt. Juurihan minä olin ollut vasta oppilas. Muistin kyllä, kuinka tuskallisen paljon halusin nopeasti soturiksi oppilasaikoinani. Nykyään tuntui kuitenkin enemmän siltä, että ne ajat olisivat menneet kuitenkin ohi yllättävän nopeasti.
// 448 sanaa
