Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Aikaisemmin päivällä leirissä käyneet erakot olivat laukaisseet tapahtumien sarjan, jota en olisi ikinä uskonut tapahtuvaksi. Kun Jääviilto oli käynyt hakemassa minut Henkäysvarjon johtamaan partioon, en ollut vielä osannut odottaa mitään tällaista. Meille partion jäsenille, jotka olimme puhdasverisiä kuolonklaanilaisia, oli ilmeisesti jokaiselle selvää, mitä Henkäysvarjo ajatteli erakoista. En silti ollut kuvitellut varapäällikön menevän näin pitkälle. Tiesin kuitenkin, että Kuolonklaanin olisi parempi olla hyväksymättä näitä erakoita. Lehtikato teki uhkaavasti tuloaan, ja tuskinpa näillä erakoilla olisi tarpeeksi taitoa olla hyödyksi klaanille. Saisimme vain lisää suita ruokittavaksi ilman vastapalveluksia. Erakoiden tappaminen kuulosti silti liian suurelta eleeltä. Toisaalta, jos olisimme vain häätäneet heidät, erakot olisivat luikkineet Mesitähden huomaan – en halunnut Eloklaanin saavan itselleen vahvistusta. Sen tähden päätin hyväksyä suunnitelman, vaikkei se mieleinen ollutkaan. Henkäysvarjosta tulisi kuitenkin tulevaisuudessa päällikköni, joten minulla ei ollut mitään syytä olla tottelematta hänen käskyjään. Annoin toiselle hiljaisen hyväksynnän samalla toisten ilmaistessa, etteivät pitäneet ajatuksesta tappaa erakot. Henkäysvarjo määräsikin minut partion johtoon.
Saavuttuamme takaisin leiriin sain vähän aikaa kerätä ajatuksiani ja valmistautua tulevaan. En pelännyt tappamista, mutta tuntui hurjalta ajatukselta riistää henkiä pelkästään Henkäysvarjon takia. Ei ollut näiden erakoiden syy, että he olivat juuri tällaiseen aikaan sattuneet haluamaan klaaniin, ja että Punatähti oli tapojensa mukaan hyväksymässä heitä joukkoomme. Vaikka kuinka yritin ajatella muuta, takaraivossani painoi ajatus turhaan tappamisesta. Olin kuitenkin varma, että Pimeyden Metsä ymmärtäisi. Minulla oli yhtä lailla velvollisuus totella varapäällikköä siinä missä päällikköäkin. Tämä ei ollut minun päätökseni vaan Henkäysvarjon. Se oli ainut ajatus, joka helpotti.
Liian nopeasti koitti aika poistua leiristä. Yöpartioon lähtijät olivat hyvin hiljaisia. Viitoin Sähkötuhon lähemmäksi, kunnes lähdin johdattamaan partiota piikkihernetunneliin. Leirin ulkopuolella minut valtasi erikoinen tunne – me todella tulisimme tekemään tämän. Suuntasin kohti Lehtikuusilaaksoa. Vaikka liikuimmekin hiljaisuudessa, yritin ottaa tukea aivan takanani kulkevalta Sähkötuholta. Vaaleanharmaaraidallinen kolli ei varmastikaan itse tajunnut sitä, mutta minä kestäisin tämän mikäli hänkin. Toki Henkäysvarjo oli hänen isänsä, mutta silti. Se sai mieleni vihdoin tyhjäksi ja huomasin olevani täysin valmis toimimaan.
Olimme saapuneet Lehtikuusilaaksoon. Hiljensin vauhtini ja nostin häntäni pystyyn pysähtymisen merkiksi. Partio noudatti täydessä hiljaisuudessa ohjeitani. Värisytin häntääni lähtien vaanimisasennossa eteenpäin. Ilmassa leijaili selvästi Kuolonklaanin ulkopuolisille kuuluva haju, ja erakot olivat lähettyvillä. Pian erotinkin jo ensimmäisen erakon. Laikukas kolli nukkui muista hieman erillään. Katseeni osui seuraavaksi neljään muuhun, jotka ilmeisesti hakivat toisistaan lämpöä. Siirryimme askel askeleelta lähemmäs ja aivan näinä hetkinä olisi aika hyökätä. Mieleni oli aivan tyhjä kaikesta, enkä edes osannut nähdä kuinka viattomina oppilasikäiset ja pentu nukkuivat. Oli aika toimia. Kiepautin häntäni merkiksi hyökätä. Syöksyin kohti erakoita ja hetkessä laikukas kolli oli tassuillaan yrittäen ulvoa muita hereille. Olin aikeissani iskeytyä valkeaan kolliin, kunnes eteeni ryntäsi suuri kokoinen naaras. Edessäni seisoi nyt kaksi kissaa. Sähkötuho oli kuitenkin salamannopeasti vierelläni ja yhdessä aloimme kiertää erakoita. En ollut varma mitä ympärilläni tapahtui, mutta hetkessä kuulin etäämmältä tuskaisen ulvaisun ja perään itkua ja huutoa. Suuri naaras kääntyi ulvaisun suuntaan ja käytin tilaisuuden hyväksi hyökäten tämän kimppuun. Laikukas kolli iski minuun kiinni puolustaen toveriaan, mutta Sähkötuho repi tämän irti saadakseen avuksi pian Varissulan ja Aaltosalaman. Takanani tapahtui jotain edessäni seisovan naaraan tuskaisesta katseesta päätellen ja tämä hyökkäsi kohti. Hän oli kuitenkin selvästi kokematon taistelija, ja tämä paljasti katseellaan mihin oli iskemässä. Väistin iskun sulavasti ja erakko törmäsi takanani odottavaan Varissulkaan. Varissulka näytti taitavalta taistelijalta, kun tämä puolustautui voimakasta naarasta vastaan. Meillä oli selkeä ylivoima ja tehtävä vaikutti helpolta. Sivusilmällä huomasin, kuinka muut partion jäsenet olivat jo lähes hoidelleet kaksi erakkoa. Nämä loput olivat sisukkaampia, mutta heiltä puuttui silti taito, jota meiltä löytyi enemmän kuin tarpeeksi.
