Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Monien muiden kuolonklaanilaisten tavoin Tuimakatse oli valvonut kokonaisen yön päällikön vierellä. Koko elämänsä ajan hän oli päällikköä kunnioittanut, joten oli enemmänkin kuin oikein hyvästellä toinen kunnolla. Punatähti oli ollut klaanin johdossa jo silloin, kun Tuimakatse oli vasta opetellut elämän saloja pentutarhalla. Tietysti Punatähti oli ollut jo vanha, mutta kolli olisi ansainnut paljon arvokkaamman kuoleman. Onneksi muu klaani kuitenkin uskoi päällikön puolustaneen klaania, ja näin useammalla oli kunniakkaampi näkemys tämän kuolemasta. Se kevensi Tuimakatseen mieltä edes hieman.
Auringonnousun valjetessa Henkäysvarjo – nykyisin Henkäystähti – palasi hakemasta henkiään. Ihmeen kärsivällisesti tämä odotti, että klaaninvanhimmat kävivät hautaamassa Punatähden, ja vasta heidän palattuaan alkoi puhumaan klaanille. Tuimakatse tunsi hyvin ristiriitaisia tunteita sisällään katsoessaan, kuinka Henkäystähti siirtyi leirin keskustaan kutsuen samalla Kuolonklaanin koolle. Hän ei ollut varma, miten hänen olisi pitänyt tuoreeseen päällikköön suhtautua. Vaikkei kolli ollut liannut itse tassujaan, oli hän kuitenkin kaiken takana. Tuimakatse ei voinut suoda loputonta kunnioitusta kissaa kohtaan, joka oli antanut käskyn viedä edelliseltä päälliköltä hengen ennen aikojaan. Asemansa vuoksi tummanharmaan kollin tulisi kuitenkin näennäisesti arvostaa uutta Kuolonklaanin johtoa. Se oli sentään kollille helppoa. Hän ei muutenkaan antanut muiden tietää sisäisiä tuntemuksiaan, joten eiköhän Henkäystähden valtakausikin onnistuisi. Sitä vain ei tiennyt, kuinka pitkä siitä tulisi.
Tuimakatse kuunteli ilme vakavana päällikön sanoja, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kolli valpastui vasta, kun Henkäystähti alkoi puhumaan Pimeyden Metsältä saamastaan ennustuksesta. Tuimakatseen korvat sinkoutuivat puhujaa kohden, ja hän kuunteli tarkkaan joka sanan.
”Pimeyden Metsä antoi minulle ennustuksen, jonka mukaan erakon verta kantava kissa tulee tuhoamaan Kuolonklaanin, ellemme ole varuillamme”, Henkäystähden sanat saivat Tuimakatseen niskakarvat nousemaan pystyyn. Oliko toinen todella osannut jo varautua Pimeyden Metsältä saamaan ennustukseen, ja oli sen tähden käskenyt heitä surmaamaan reviirillä yöpyneet erakot? Kollin päässä suhisi hämmennys, mutta tämä ei antanut sen näkyä ulospäin.
Seuraavaksi Henkäystähti kertoi Kuolonklaanissa voimaan astuvista säännöistä, jotka koskivat ei-puhdasverisiä kissoja. Tuimakatse oli onnekseen klaanisyntyinen, puhdasverinen kuolonklaanilainen, joten mikään säännöistä ei rajoittanut luonnollisesti hänen elämäänsä. Se kuitenkin toisi lisätöitä jo valmiiksi kiireiseen soturielämään, kun pitäisi vahtia ei-puhdasveristen liikkeitä. Se tietäisi sitä, että joutuisi poistumaan useammin leiristä ei-puhdasverisen saattajana, laitettaisiin useammin vastuuseen partion johtoon ja oppilaat suotaisiin puhdasverisille. Tuimakatseelle Punatähti oli suonut oppilaan jo aikaisemmin, joten viimeinen sääntö ei koskisi häntä hetkeen. Kolli yritti katseellaan paikantaa klaanilaisten joukosta ei-puhdasverisiä, ja tutkailla heidän ilmeitään uutisista. Tummanharmaa soturi ei olisi yhtään ihmetellyt, jos uutiset otettaisiin järkyttyneinä vastaan – uudet säännöt rajoittivat paljon elämää.
Viimeisimpänä asianaan päällikkö kertoi Kuolonklaanin uuden varapäällikön. Pimentovarjo. Tuimakatseen mielestä hänen entinen mestarinsa oli kuin tehty varapäällikön rooliin, eikä kolli ollenkaan ihmetellyt valintaa. Pimentovarjo kuitenkin sattui kuulumaan Punatähden tappajiin, eikä tummanharmaa kolli voinut olla sen tähden täysin tyytyväinen. Mitään onnitteluja häneltä ei todellakaan sataisi. Koska klaanikokous oli pian varapäällikön nimeämisen jälkeen päättynyt, kolli asteli takaisin soturien pesään lepäämään. Erakoiden surmaaminen, Punatähden ruumiin vierellä valvominen ja kaikki uudet uutiset painoivat raskaina lavoilla, eikä kolli voinut odottaa enää kauemmin hereillä. Soturien pesässä käpertyessään omalle sammalvuoteelleen hän nukahti heti syvään uneen.
Aurinkohuippu oli ehtinyt jo lipumaan ohi, kun Tuimakatse viimein heräsi. Ei voinut sanoa, että hän olisi herännyt levänneenä, mutta ainakin pahin väsymys oli poissa. Kollilla oli vielä paljon velvollisuuksia hoidettavaksi päivän aikana, ja puolet oli jo tuhlautunut lepäämiseen. Ensi alkuun tummanharmaa soturi aikoi etsiä oppilaan käsiinsä. Edellispäivän vapaan takia olisi jo korkea aika palata takaisin harjoituksiin. Kolli asteli ulos hämärästä pesästä ja räpytteli kirkkaassa valossa hetken keltaisia silmiään. Tuimakatse suuntasi oppilaiden pesälle, kun Leppätassua ei näkynyt aukiolla. Kolli työnsi päänsä pesän suuaukosta sisälle ja paikansikin pian Leppätassun vetämässä sikeitä.
”Leppätassu. Nouse ylös”, soturi tokaisi painokkaasti kovaan ääneen. Leppätassun korvat liikahtivat, mutta tämä ei noussut ylös. Pesässä oli muitakin oppilaita, eikä Tuimakatse voinut suvaita oppilaansa kuuntelemattomuutta. Hän asteli tämän sammalvuoteen vierelle, toisti asiansa toisen korvan juuressa, ja vasta tällöin oppilas nousi silmänräpäyksessä jaloilleen.
”Tätä menoa sinä vietät koko loppuelämäsi oppilaiden pesässä”, kolli tuhahti ja lähti kulkemaan edellä ulos. Pesässä majailevalla Vinhatassulla oli omahyväinen virne kasvoillaan, johon soturi vastasi mulkaisemalla tätä tuimalla katseellaan. Soturin auktoriteetti oli vielä riittävästi pyyhkimään virneen ilkeän naaraan kasvoilta, mutta tuskinpa kestäisi kauaakaan, kun toinen hyppisi jo sotureidenkin kasvoille. Rauhallisin askelin Tuimakatse johdatti soturioppilasta piikkihernetunnelia kohti.
”Saisinko syödä jotain? En ole vielä ehtinyt ollenkaan, ja minulla on ihan kauhea nälkä!” Leppätassun sanat kuuluivat kollin takana. Tuimakatse ei vastannut oppilaalleen mitään, joten tämä jatkoi:
”Kyllä minä olisin noussut aikaisemminkin, jos olisin vain jaksanut! Oli vaan kiva nukkua pitkästä aikaa rauhassa, kun pystyi. Ehkä voisit antaa useamminkin vapaata? Se olisi hauskaa! Voit tulla herättämään minut joka päivä vasta tähän aikaan”, Leppätassu puheli. Leirin ulkopuolella jo vähän matkan päästä leiristä Tuimakatse kääntyi oppilaansa puoleen vakavana.
”Sinun täytyy totella mestariasi kaikissa tilanteissa. Jos vielä kerran jätät tottelematta, voit olla varma, ettei vapaata ole näkyvissä moneen kuuhun”, soturi ilmaisi rauhallisella äänensävyllä, mutta painottaen asiaansa. Leppätassu hieman kavahti sanoja.
”En minä tahallani sentään, se oli pieni vahinko-”, oppilas aloitti.
”Katsokin, ettei pieni vahinkosi toistu”, tummanharmaa kolli tokaisi ja käänsi selkänsä toiselle. Ruskeasilmäinen kolli tämän takana aloitti taas selittämään jostain turhanpäiväisestä. Soturi ei edes ollut varma puhuiko oppilas hänelle vai pelkästään itselleen. Leppätassu oli selvästi hyvin raskas oppilas, mutta kolli pyrki siitä huolimatta toimimaan parhaansa mukaan toisen kanssa. Tuimakatse pysyi itse loppumatkan hiljaa.
Tuimakatse oli jo ehtinyt kiertää Leppätassun kanssa reviirin sekä opettelemaan saalistuksen alkeita. Nyt oli vuorossa mestarin itsensä lempiosio, taisteluharjoitukset. Oppilas vaikutti puheistaan päätellen olevan hänkin innoissaan. Tuimakatse halusi siirtää parhaansa mukaan oppejaan eteenpäin, sillä hän tiesi olevansa erinomainen taistelija. Missään muussa hän ei loistanut samanlaisella tavalla, kun taistellessaan. Kolli oli luottavaisin mielin alkamassa opettamaan.
“Nyt sinun on pidettävä suusi kiinni. Et voi lörpötellä oikeassakaan tilanteessa, sillä keskityt liikaa puhumiseen, kun sinun pitäisi juuri keskittyä tekemiseesi”, soturi maukaisi. Toisaalta Leppätassu varmasti saisi vastustajansa varmasti tainnoksiin pelkästään puhumalla. Leppätassu oli jälleen eri mieltä:
“Mutta mitä se vaikuttaa, jos minä-”
“Me puhuimme tästä jo. Nyt hiljaa”, kolli tokaisi painokkaammin ja oppilaan viimein hiljentyessä edes hetkeksi hän aloitti ensin teorialla. Ruskeasilmän oli pakko saada kommentoida jokaista kohtaa ja esittää väliin kysymyksiä, mutta hiljalleen Tuimakatse oli alkanut jo turtumaan toisen taukoamatta käyvään suuhun, joten hän koki saavansa asiansa esille siitä huolimatta.
“Seuraavaksi kokeilemme tätä kaikkea käytännössä. Yritä nyt hyökätä minua kohti. En puolustaudu vielä sinua vastaan, mutta väistän kyllä liikkeesi. Sinun on tarkoituksena toimia siten, etten ehdi väistämään pois alta”, Tuimakatse sanoi ja asettui tukevammin, kun tämän oppilas ilmeisesti laskeskeli mielessään erilaisia vaihtoehtoja. Leppätassu katsoi suoraan kohtaa mihin oli iskeytymässä, joten soturin oli helppo väistää tämän tieltä. Kolli loikkasi heti perään toisen kerran, joka oli myöskin helppo väistää. Leppätassu ei lopettanut yritystä ennen kuin Tuimakatse käski hänen pysähtyä. Toinen oli vetänyt jo ihan leikiksi ja uskalsi vielä hihkuakin lopuksi.
“Jos et keskity ja ota tätä tosissasi, sinun on mahdotonta onnistua missään. Paljastat jatkuvasti aikeesi katseellasi, joten kiinnitä siihen enemmän huomiota. Uudestaan”, Tuimakatse neuvoi parhaansa mukaan toista. Neuvot ottivat osumaa ja Leppätassu alkoi suorittamaan heti paremmin. Soturi oli tyytyväinen, kun muutaman yrityksen jälkeen oppilas hämäsi katsomalla eri kohtaa hyökätessään ja näin onnistui yllättämään Tuimakatseenkin. Oppilaan saadessa otteen isommasta kollista, Tuimakatse heilautti tämän päältään sivulle.
“Nyt voin alkaa puolustautumaan niin opit samalla hyökkäysliikkeitä sekä sen, miten niihin kuuluu puolustautua”, tummanharmaa kolli kertoi ja asettui valmiusasemiin.
Tuimakatse kertoi vielä hieman viimeisimmästä toteuttamastaan puolustusliikkeestä, mutta koska hänen oppilaansa vaikutti kovin kärsimättömältä, kolli päätti lopettaa taisteluharjoitukset tältä päivältä. Leppätassun oli välillä lähes mahdotonta pitää suutaan kiinni, ja jatkuvasti toisen lähellä kävi puheensorina. Hänen keskittymiskykynsä oli hyvinkin rajallinen, jonka takia pidemmistä harjoituksista ei olisi tässä tilanteessa mitään hyötyä. Soturin mielestä oli tärkeää soveltaa aikaisempia opetustekniikoita oppilaan luonteen mukaan.
“Hyvä. Nyt osaat taas enemmän alkeita. Jatketaan tästä huomenna auringonnousun aikaan enemmän”, Tuimakatse sanoi ja lähti johdattamaan kollioppilasta takaisin leiriin.
“Tuo oli niin hauskaa- Hei! Pääsisinkö nyt syömään?” Leppätassu naukui, ja jatkoi pian perään vastausta odottamatta, “Olin näkevinäni tuoresaaliskasassa todella mehevän hiiren. Toivottavasti kukaan ei ole ehtinyt ottamaan sitä tällä välin!”
“Käy ensin viemässä riistaa pentutarhalle elleivät he ole jo syöneet, ja käy valitsemassa saalis itsellesi vasta sen jälkeen. Sitten olet lopun päivää vapaa”, Tuimakatse murahti. Kollin suunnitelmiin kuului vielä partiointia, joten hänen tulisi syödä itsekin jotain. Sai nähdä miten vahvasti Kuolonklaanin uudet säännöt vaikuttaisivat arkeen, ja millainen tunnelma leirissä olisi, kun Tuimakatse oppilaansa kanssa sinne astelisi. Toivon mukaan Henkäystähti tiesi mitä teki.
