Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Lähestyin partion muita kissoja. Henkäysvarjo oli määrännyt minut partioon Pikkukaaoksen, Ruusutuikkeen ja Lehtituulen kanssa. Pikkukaaos oli laitettu partion johtoon. Saapuessani seurueen luokse nyökkäsin pikaisen tervehdyksen tarkoitettuna yhteisesti kaikille. Vilkaisin vaivihkaa Lehtituulen suuntaan, ja hämmennyin kohdatessani hänen vihreän katseensa. Kohdistin katseeni takaisin Pikkukaaokseen.
“No niin, voimme lähteä nyt, kun Tuimakatse saapui!” Pikkukaaos ilmoitti.
“Eiköhän sitten mennä!” Lehtituuli sanoi vankasti, ja lähti aivan Pikkukaaoksen vanavedessä ulos leiristä. Ohjasin päälläni Ruusutuikkeen edelleni, ja lähdin vasta hänen jälkeensä. Pidin katseeni tiukasti kiinni Lehtituulen niskassa, kun tuo harppoi eteenpäin lähes tulkoon partion johtajan rinnalla. Mieleni teki pudistella päätä, mutta en toiminut niin. Lehtituuli oli vaikuttanut olevan täysin hajalla hänen menetettyään veljensä. En ihmetellyt sitä ollenkaan. Tiputassun menehtymisestä oli kuitenkin kulunut jo aikaa, mutta naarassoturi käyttäytyi edelleen kummallisesti. Toki hänelle oli ominaista ohjata muita, mutta se ei yleensä tapahtunut ihan tällä tasolla. Kenties Lehtituuli oli ollut jo pidemmän aikaa tällainen, mutta en vain ollut kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. En oikein ollut hyvä tällaisissa asioissa. Niinpä jatkoin kulkemista partion hännillä. Olin joka tapauksessa muita hitaampi, joten luultavasti olisin muutenkin kulkeutunut tälle paikalle.
“Minä ja Ruusutuike voimme hoitaa tämän puolen”, Lehtituuli ilmoitti saavuttuamme Eloklaanin rajan tuntumaan. Vilkaisin Pikkukaaoksen suuntaan. Vaikka naaras olikin kohtelias jokaista kohtaan, hänestä näki, ettei Lehtituulen käytös sopinut hänen partioonsa.
“Tuimakatse ja Lehtituuli, te hoidatte tuon puolen”, tummanruskea naaras sanoi ääni vakaana, ja viittoi hännällään täysin päinvastaiseen suuntaan, mihin Lehtituuli oli alun perin ollut menossa. Lehtituuli oli jo avaamassa suutaan, mutta päätin puuttua asiaan.
“Tule, Lehtituuli! Minulla olikin sinulle kahdenkeskistä asiaa”, sanoin lähtiessäni Pikkukaaoksen määräämään suuntaan jo edeltä. Kilpikonnakuvioinen naaras valpastui lähtien perääni. Huokaisin hiljaisesti helpottuneena.
“Mitä asiasi koskee?” soturin sanat tulivat ehkä hänen hampaidensa välistä tiukemmin, miten ne oli tarkoitettu. Näin ainakin halusin ajatella. Olin pitkän aikaa hiljaa keskittyen vahvistamaan rajan hajumerkkejä. Toinen osasi onneksi odottaa rauhassa.
“Onhan kaikki kunnossa? Sinulla, tarkoitan?” rykäisin sanat suustani enemmänkin epämääräisenä muminana, mutta Lehtituulen ilmeestä päätellen, hän oli saanut selvää sanoistani. Ehkei kysymykseni ollut täysin typerä, sillä se sai naaraan syventymään ajatuksiinsa.
“On minulla”, Lehtituuli vastasi viimein. “Tiedäthän sinä, veljeni on vain useasti mielessäni.”
Päädyin nyökkäämään ja jättämään asian siihen. Emme keskustelleet aiheesta enempää, mutta loppupartio sujui paljon rennommissa merkeissä. Ilmapiiri oli laantunut ja Pikkukaaos pääsi toimimaan partion todellisena johtajana. Sain häneltä erityisen ystävällisen katseen kuin kiitoksena, johon tyydyin kohauttamaan lapojani. Sähkötuho vietti eniten aikaa Lehtituulen seurassa, ehkä hän pystyi tarjoamaan naaraalle parempaa seuraa – ja järkevimpiä sanoja. Läheisen menettäminen ei varmastikaan ollut helppoa, mutta uskoin kyllä Lehtituulen toipuvan ajan saatossa menetyksestään.
