Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Pimentovarjo oli määrännyt minut aikaisemmin kuuhuipun partioon. Oppilaani oli vasta ansainnut soturinimensä, joten minulla ei ollut enää vastuuna Leppävarjon kouluttamistakaan. Oikeastaan olin vain kerännyt voimia päivän. Sotureita oli alkanut valumaan pesän puolelle ja suurin osa taisi olla jo vahvasti unten mailla. Hitaasti nousin paikaltani ja puikkelehdin häntien ja erinäisten raajojen välistä ulos pesän hämäryydestä – tosin pesän ulkopuolella hämäryys jatkui, mutta hyvin erilaisena. Kuu ja tähdet valaisivat sen, mitä tarvitsi.
Piikkihernetunnelin suulla oli yövartiossa Sähkötuho. Paksuturkkinen vaaleanharmaaraidallinen kolli näytti vaihtavan muutaman sanan partion johtajan Kuuraturkin kanssa. Pikkukaaos näkyi liikkuvan takanani ja pian naaras jo ottikin minut kiinni. Nyökkäsin tervehdyksen kaikille yhteisenä ja aloin jo odottamaan Kuuraturkin käskyä lähteä liikkeelle. Kuuraturkki olisi varmasti halunnut olla kaikkialla muualla paitsi kuuhuipun partiossa. Kolli oli ajoittain melko laiskahko ja hän olisi tarvinnut kipeästi jostain itselleen työmoraalia. Aika ripeästi lähdimme liikkeelle, ja hyvä niin. Ei kuuhuipun partiot olleet minunkaan suosikkejani. Suoritin kyllä mielelläni minkä partion tahansa, mutta nämä tahtoivat painaa eniten tassuissa.
Meidän oli määrä suunnata Eloklaanin rajalle ja merkata se samalla. Metsä oli aavemaisen hiljainen tähän aikaan vuorokaudesta. Se tuntui pakkasen kanssa kylmänä syleilynä kehon ympärillä. Olin astetta hitaampi kissa, joten minun täytyi todella huhkia pysyäkseni Kuuraturkin vauhdissa. Hän halusi ilmeisesti partion mahdollisimman nopeasti pois alta. Emme kuitenkaan voineet unohtaa tarkkailla ympäristöämme. Ei sitä voinut tietää, mitä yön pimeydessä vaani.
Raja oli merkattu ja kiersimme eri reittiä takaisin kohti leiriä. Piti varmistua siitä, ettei reviirillämme ollut ulkopuolisia. Henkäystähti oli varmasti tarkempi nykyään kaikista reviirillemme eksyvistä kissoista. Sen olivat päällikön säännökset ja käskyt osoittaneet. Minä olin saanut jatkaa normaalia elämääni, niin moni tutuistanikin. Tuttuni nyt vain sattuivat olemaan puhdasverisiä kuolonklaanilaisia. Uudet säännöt kyllä tuottivat lisätyötä, mutta nyt kun oppilaanikin oli vaihtanut vuoteensa sotureiden pesään, minulla oli aikaa sellaisellekin.
Sähkötuho oli edelleen vartiossa, kun palasimme. Kaikki suuntasivat suorinta reittiä takaisin pesään ja sammalvuoteelle. Väsymys painoi jo kovaa vauhtia silmäluomiani kiinni, enkä yrittänyt vastustella niiden tahtoa painautua umpeen. Pian nukahdin sikeään uneen.
