Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Järkäletassu kampesi itsensä tassuilleen. Hänen kasvoillaan aikaisemmin loistanut luottavainen ilme oli vaihtunut pettyneempään naamaan.
“Miten minulla meni? Tuotinko pettymyksen? Olinko hyvä?” Järkäletassun suusta pulppusi kysymyksiä kysymysten jälkeen. Oppilaani näytti siltä, että hän pian steppaisi itselleen kuopan, jos ei pääsisi rauhoittumaan kunnolla.
“Istu alas”, tokaisin jättäen vastaamatta yhteenkään kollin kysymykseen. Järkäletassu istui pyynnöstä alas, mutta hän oli jälleen avaamassa suutaan. Huiskaisin hännälläni tuon kuonon edestä ja murahdin merkiksi olla hiljaa. Järkäletassun istuessa vihdoinkin rauhassa ja hiljaa kiersin tämän ympäri kerran, kunnes asetuin istumaan kollikissaa vastapäätä pienen välimatkan päähän.
Osasin vain arvailla, mitä Järkäletassun mielessä liikkui tällä hetkellä. Toki se oli helpompaa oppilaan kanssa, josta näki selvemmin, mitä hän ajatteli milläkin hetkellä, ja joka myös ilmaisi asioita ääneen. Konsepti oli itselleni varsin kummallinen ja ihmettelinkin Pimentovarjon taitoja kanssani, kun en lähes koskaan ollut antanut entiselle mestarilleni vihjeitä siitä, millainen tilanne oli menossa milläkin hetkellä. Mestarini oli vain osannut lukea taitojani ja opettaa minua niiden avulla, eikä minun ollut kertaakaan tarvinnut kysellä siitä, tuotinko joskus pettymyksen vai en. Tiesin sen itsekin, milloin olin pettänyt itseni ja muut.
Oli erittäin tervettä oppilaalle epäonnistua. Se oli enemmänkin normaalia, ettei onnistunut ensimmäisissä harjoituksissa. Toiset saattoivat olla joillain osa-alueilla luonnollisesti lahjakkaita, mutta lahjakkaaksi pääsi harjoittelemallakin. Jos olisin olettanut olevani luonnonlahjakkuus saalistuksessa ja olettanut sen vain onnistuvan joskus, en olisi varmasti päässyt eteenpäin oppilasajan vaikeuksistani asian suhteen. Harjoittelun tuloksena kykenin nykyään metsästämään Kuolonklaanille ja hoitamaan oman osani ainakin joten kuten metsästyspartion joukossa.
Järkäletassu oli toiminut fiksusti ajatellessaan hämätä minua lumen avulla. Oppilasta oli kuitenkin ollut melko helppo lukea, joten hämäys ei ollut onnistunut. Sen takia kollin pitäisikin ymmärtää piilottaa ajatuksensa, jotteivat ne voisi näkyä ulospäin vastustajalle. En kuitenkaan olettanutkaan Järkäletassun onnistuvan heti ensimmäisissä harjoituksissa niin täydellisesti. Olisi typerää olettaa tuoreelta oppilaalta sellaisia. Mestaruudessa oli itsellenikin vielä opittavaa, olihan Järkäletassu ensimmäinen oppilaani.
“Tekemisessäsi on ideaa. On kuitenkin typerää olettaa onnistuvansa heti. Äläkä ajattele liikaa sitä, mitä minä sinusta ajattelen. Selvästi se häiritsee keskittymistäsi. Tärkeää on keskittyä itse koulutukseen, ja että kuuntelet minua. Kun harjoittelemme, silloin sinä puhut vähemmän ja kuuntelet enemmän. Onko selvä?” sanoin painottaen viimeisintä kysymystä enemmän.
“Selvä! En siis tuottanut pettymystä?” Järkäletassu ehti aloittaa, mutta huitaistessani hännälläni ilmaa kolli hiljeni. Nyökkäsin tyytyväisenä siihen, että Järkäletassu ainakin yritti. Hän saisi jatkaa omaan malliinsa muiden oppilaiden kanssa, mutta harjoituksiin moinen käytös ei soveltunut. Ajan kanssa Järkäletassu varmasti ymmärtäisi, vaikka tällä hetkellä hiljaisuus saattoi olla hänen mielestään epäreilua toimintaa minun taholtani. Varmasti oppilaalla oli jotain järkevääkin sanottavanaan, mutta en aikonut opettaa oppilastani voittamaan sanaharkkaa vaan puolustamaan ja taistelemaan Kuolonklaanin joukoissa.
“Hyökkäysstrategioita voit suunnitella omalla ajallasi seuraaviin harjoituksiin, jossa jatkamme sitä. Se jääkööt nyt hautumaan mieleesi. Seuraavaksi otamme toisen tärkeistä perusteista, puolustamisen. Käydään molempia läpi ensimmäisellä kerralla, niin pääsemme kunnolla harjoittelemaan seuraavissa harjoituksissa”, selitin Järkäletassulle, joka vaikutti myöntyvistä sanoistaan päätellen siltä, että oppilas aikoisi harjoitella myös omalla ajallaan. Sekin oli tärkeää oman koulutuksen tähden. Olin itse viettänyt paljon aikaa itsenäisesti harjoitellen oppilaana, joka oli tuottanut tulosta.
“Ota samanlainen asento, mikä minulla oli alussa silloin kun yritit hyökätä”, sanoin. Järkäletassu näytti miettivän hetken, kunnes kolli nousi ylös ja asettui hieman normaalia leveämpään asentoon. Tämä näytti seisovan melko tukevasti tasapainossa kaikilla neljällä käpälällään.
“Onko tämä oikein? Mistä tiedän, että asento on oikea?” pitkäturkkinen kolli kyseli. Nousin ylös ja astelin oppilaan luokse. Huitaisin käpälälläni toista etutassua ja samassa Järkäletassu horjahti eteenpäin. Hän sai kuitenkin nopeasti tasapainonsa takaisin, eikä kuono ehtinyt edes koskettamaan maata.
“Asennon tulisi olla tukevampi ja muista käyttää häntääsi tarpeeksi asennon tasapainottamiseen. Puolustamisessa on kuitenkin tärkeää tarkkailla vastustajaa, ja olet onnistunut siinä hyvin ottaen huomioon, kuinka hyvin pystyit kopioimaan omaa asentoani”, kerroin nyökkäyksen kera, jonka oletin kertovan kollille olevani tyytyväinen hänen suoritukseensa. Järkäletassun vaaleansiniset silmät kirkastuivat hieman, ja kollin olemus muuttui aiempaa luottavaisemmaksi, mitä se oli jossain vaiheessa jo ollutkin. Terve itseluottamus oli hyvästä. Soturioppilaan ajatus näytti olevan muualla, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja tuuppasin voimakkaasti tätä kyljestä. Järkäletassu kompuroi sivummalle, mutta asettui heti valmiusasentoon valmiina puolustautumaan, jos yrittäisin jotain uudestaan.
“On tärkeää olla aina valmis, oli tilanne mikä tahansa”, hymähdin. Alussa sattui aina mahdottoman paljon virheitä, eikä niiltä voinut välttyä mitenkään. Järkäletassu ei välttämättä vielä ymmärtänyt, että oli oikein epäonnistua ja se auttoi vain kehittymään paremmaksi versioksi. Sen tajuamiseen oli mennyt itseltäkin kauan. Huomasin kuitenkin paljon hyvää oppilaani tekemisessä, ja pääasiahan oli yrittäminen. Hänestä saisi koulittua vielä hyvän taistelija, sillä potentiaalia kollilta löytyisi. Näin alkuvaiheessa halusin kuitenkin olla armollinen Järkäletassua kohtaan, ankarampi koulutus saisi alkaa myöhemmin.
“Nyt saat päättää: harjoittelemmeko vielä vai jatkammeko toisena päivänä?” esitin Järkäletassulle kysymyksen. Uusia asioita oli vaikea oppia liikaa kerralla, ja niistä moni saattoi mennä tällöin ohi. Harjoittelun jättäminen toiseen kertaan taas antaisi Järkäletassulle aikaa muistaa oppimansa ja käyttää muistijälkiä paremmin seuraavalla kerralla. Jo opittujen asioiden kertaus taas painaisi asiat paremmin mieleen, mutta se myös saattaisi väsyttää kehon huomiselle. Sen takia päätin antaa päätösvallan oppilaalle, joka toivon mukaan lisäisi tämän päätöksentekokykyä sekä antaisi esimakua vastuusta, jota olisi vastassa oppilasaikojen jälkeen ihan riittämiin soturina.
// Järkäle?
// 797 sanaa
