Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Kettu vaikutti hetkessä päättävän, ettei se haluaisi käydä taistelua loppuun. Se oli viety äärimmilleen, eikä se varmasti olisi jaksanut enää kauaa. Se kääntyi ja lähti loukkaantuneena rynnimään ensin reviirin rajan yli, jonne sen jahtasimme. Kettu jatkoi kivuliaasti eteenpäin ja katosi jossain kohtaa näkyvistä. Sitä tuskin havaittaisiin vähään aikaan Kuolonklaanin reviirillä. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä tarkastamaan asiaa, vaan meillä oli Särösärinä huolehdittavana. Olin huomannut soturin romahtaneen, mutten ollut tiennyt tilanteen vakavuutta. Toinen oli maassa edelleen. Valkoiset osat turkissa olivat värjäytyneet verellä ja kolli todella oli raju ilmestys silmiemme edessä. Katselin Aamuraitaa ja Kärppämyrskyä. Särösärinä oli kuitenkin lihaksikas kolli ja tämä oli isompi. Toinen oli hyvin sekavassa tilassa. Oletin kivun aiheuttaneen jonkinlaisen tilan, joka estäisi kollia käsittelemästä kaikkea tuskaa kerralla. Olin nähnyt sellaista klaanitovereissani ennenkin, en ollut ihan vieras tällaisten asioiden kanssa. Sen tiesin, että Särösärinä olisi saatava parantajan hoitoon välittömästi.
”Kokeillaan ensin, jos Särösärinä pystyt kävelemään tuettuna”, ilmoitin ja katsahdin Aamuraitaa, ”tule auttamaan toiselta puolelta.”
Aamuraita oli keskikokoinen, mutta parempi vaihtoehto kuin tätä laihempi Kärppämyrsky. Ei naaraalla ollut kauheasti voimaa, mutta kyllä hän tukemiseen kelpasi. Särösärinä ei oikein päästänyt minkäänlaisia sanoja ulos suustaan ja tämän katse oli erikoinen. En osannut lukea sitä. Tahtimme oli kuitenkin liian hidas.
”Auttaisitteko Särösärinän selkääni? Kokeillaan sitä. Voitte tukea minua kummaltakin puolelta”, lausuin jo seuraavia ohjeita, sillä meillä oli kiire. Kolli vaikutti pysyttelevän hereillä, mutta tämä kävi jatkuvasti tajunnan rajamailla. Tai siltä hän ainakin vaikutti. Asetuin maahan ja kahden naaraan avulla saimme aseteltua soturikollin selkääni. Oli raskasta nousta ylös, mutta sain pian kummallekin puolelle tarvitsemani tuen ja siten pystyimme jatkamaan nopeammin matkaa. Yritin vain keskittyä jaksamaan jokaisen uuden askeleen, sillä keskittymiseni ei voinut nyt herpaantua. Oli kuitenkin kyse Kuolonklaanin soturin hyvinvoinnista.
Matka vaikutti kestävän ikuisuuden, ja harmiksemme mikään muu partio ei osunut kohdallemme. Leiri läheni.
”Kärppämyrsky, mene edeltä ja ilmoita parantajalle, että valmistautuu. Laita myös apujoukkoja meitä vastaan! Mikäli Pimentotähti on leirissä, ilmoita hänelle tapahtumista, ja muista mainita, että kettu saatiin häädettyä reviiriltä”, selitin mahdollisimman nopeasti ja sinisilmäinen naaras oli hetkessä ymmärtänyt tehtävänsä ja lähti pinkomaan leirin suuntaan.
Kului hetki ja toinenkin. Särösärinä oli entistä raskaampi nyt, kun minulla oli vain Aamuraidan tuki. Onneksi kuitenkin edessä alkoi kuulumaan ääniä ja saimme apujoukkoja. Pikiturkki ja Verivarjo tulivat auttamaan. Leirissä Sumutuuli oli jo valmiina ja vastaanotti heti Särösärinän. Suuntasimme heti parantajan pesälle ja matkalla Kärppämyrsky liittyi uudestaan seuraamme kertoen toimineensa ohjeideni mukaan ja samalla seuraamaan klaanitoverinsa kuntoa. Pimentotähti oli saanut tietää kaiken oleellisen, ja kunhan Särösärinä olisi parantajan huomassa, menisin antamaan päällikölle vielä astetta tarkemman kuvauksen. Sumutuuli varmasti keskittyisi ensin vahingoittuneeseen kolliin, sillä hän oli kaikista huonoimmassa kunnossa. Tiesin hänen tarkastavan meidät muut vasta myöhemmin.
// Särö? Tilanne voi myös päättyä tähän 🙂
