Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Kömmin ulos mukavasta lämpöä syleilevästä pesästä, kun arvelin vahtivuoroni alkavan. Minut oli määrätty kolmanteen eli viimeiseen vahtivuoroon, mutta olin ehtinyt olemaan valveilla jo pidempään. Pesä oli ollut hyvin ahdas, eikä oikein tuntunut mukavalta nukkua vieri vieressä oppilaiden seassa. Enemmänkin vartiovuoron alkaessa ärsytti kuin väsytti, mikä oli tietenkin osaltaan hyvä asia. Ainakaan painavista silmäluomista ei tarvinnut kantaa huolta.
Vartiovuorossa kanssani olisi Pikiturkki, jonka kanssa kiertäisimme oman klaanimme pesiä. Tummanharmaa naaras aloittaisi omalta pesältään. Pysyttelisin itsekin vähän aikaa ensin tällä pesällä, kunnes Pikiturkki näkyisi ja jatkaisin seuraavalle pesälle. Havahduin ajatuksistani, kun Tuhkajuova ravasi luokseni. Vaihdoimme muutaman sanan siitä, kuinka ei ollut tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa, ja pian naarassoturi sujahtikin oppilaiden sekaan. Vähän ajan kuluttua oma oppilaani asteli unenpöpperöisenä ulos pesästä. Saattoihan se olla raskasta valvoa ensimmäistä kertaa samalla kun muut saivat nukkua. Raikas pikku pakkanen kuitenkin herättäisi nopeasti, joten tuskin kukaan vartioon nukahtaisi. Mielestäni ensimmäinen vartiovuoro oli parhain, kun sai vielä nukkua hyvin sen jälkeen. Keskimmäisessä uni jäi katkonaiseksi ja viimeisen jälkeen pitikin olla jo pian valmis päivän muihin asioihin. Varsinkin suurissa harjoituksissa uni oli tärkeä osa onnistumista. Lumikkotassu saisi kuitenkin hetken levähtää vuoronsa jälkeen ennen seuraavan päivän ensimmäisiä lajeja.
“Pikiturkki tuleekin jo”, totesin samalla asian vierelleni asettuneelle Lumikkotassulle, kun huomasin soturin juoksevan kauempana meitä lähestyen. “Lähden tästä jo seuraavalle pesälle. Muista sitten pysyä tämän pesän lähettyvillä.”
Taakseni jäivät vain Lumikkotassun sanat, kun hän totesi pystyvänsä hommaan. En hetkeäkään epäillyt oppilastani. Nyökkäsin vielä nopeasti Pikiturkin suuntaan, kunnes jatkoin verkkaisesti matkaani seuraavalle pesälle. Kolmannen joukkueen pesä sijaitsi vanhassa ketunkolossa. Solakka tummanpunaruskea oppilas istui lähellä pesää. Kollin katse vaelsi puolelta toiselle hänen tarkkaillessa ympäristöään. Sielutassun vihertävän ruskea katse osui pian minuun, kun tulin esiin hämäristä. Sielutassu tervehti minua ja vastasin oppilaalle pikaisella nyökkäyksellä.
“Joko sinut ohjeistettiin tähän?” kysyin kuolonklaanin nuorimmalta oppilaalta. Sielutassu kertoi, että oli saanut ohjeet jo. Hyvä niin. Eipähän tarvinnut enää erikseen selittää. Huokaisten asetuin kauemmaksi Sielutassusta lähes pesän toiselle puolelle. Vartiovuoron aikana mestareiden tulisi kiertää pesät useampaan kertaan tarkastamassa, miten oppilaat vartiossa pärjäsivät.
Seuraava päivä toisi tullessaan taas uusia lajeja. Edellisissä lajeissa joukkue oli menestynyt jo hyvin. Pesänrakennuksessa toinen joukkue oli tullut toiseksi, mitä nyt pesä olikin ollut hyvin ahdas. Saalistuksessa joukkue oli sijoittunut jälleen toiseksi, kun yhteensä Lumikkotassu, Orvokkitassu ja Roihutassu olivat saaneet yhdeksän saalista. Muistin edelleen, kuinka olin omissa suurissa harjoituksissani palannut saalistusosuudessa takaisin tyhjin tassuin. Onneksi taitoni eivät olleet yhtä surkeat enää näin soturina vaan nykyään sain jopa jotain kiinni. Pudistelin päätäni muistoille. Jäljittämisessä Orvokkitassu oli onnistunut löytämään Harakkanaurun toisena. Joukkueella meni siis hyvin, enkä enää kantanut huolta siitä, minkälainen tulos sitä odottaisi. Tietenkin voitto olisi suositeltavaa, mutta ylipäätänsä pärjääminen yleensä antoi lisäpotkua koulutukseen. Se oli kuitenkin se pääasia.
Oli kulunut jo sen verran aikaa, että nousin ylös venytellen raajojani. Matkaisin seuraavaksi ensimmäisen joukkueen pesälle, joka sijaitsisi pensaassa. Pikiturkkia ei ihan vielä näkynyt, mutta hän olisi täällä pian. Astelin vielä ennen lähtöäni Sielutassun luokse.
“Pikiturkki tulee tähän pian”, sanoin ja käännyin jo lähteäkseni. “Minä lähden nyt.”
// 478 sanaa
