Tuimapentu
Kirjoittaja: Untuva
Lehtipentu istui myös alas ja pian hänen jälkeensä Tipupentukin teki samoin. Huomasin, että Lehtipentu oli asettanut häntänsä kollin lavalle, jonka jälkeen tämä oli tajunnut istua. En osannut kuvitella minkälaista oli elää ilman näkökykyä. Sen jälkeen, kun olin avannut silmäni, en ollut osannut kuvitella elämistä ilman näköä. Tulin kiitolliseksi omista terveistä silmistäni, mutta uskoin, ettei sokeus voinut haitata elämää liiaksi. Tipupentu sai kuitenkin totutella elämään, ja näköjään hänen siskonsa oli suuri apu. Se varmasti myös lähensi kaksikkoa entisestään.
”Tajuamme, mutta joudumme ongelmiin vain jos jäämme kiinni”, Lehtipentu naukui ovelaan sävyyn. Ihan kuin en olisi tiennyt naaraan sanomaa asiaa. Tietenkin ongelmia tulisi vain, jos jäisi kiinni. Mutta kiinnijäämisen riski oli aivan liian suuri. Ei teosta varmasti mitään Kuolonklaanista karkotusta seuraisi, mutta rangaistus silti. Klaaninvanhimpien jorinoita kuunnellessa oli tullut selväksi, että jokaisesta leiristä poistumisesta seuraisi rangaistus.
”Tiedän idean kuulostavan riskialttiilta, mutta minulla on tarkka suunnitelma”, vihreäsilmäinen naaras lisäsi vielä. Kaksikon idea ei pelkästään kuulostanut riskialttiilta vaan sitä se myös oli. En tiennyt kuka oli tarpeeksi typerä tekemään jotain sellaista, millä saattaisi itsensä päällikön, ja muiden kuolonklaanilaisen, silmissä huonoon valoon ja kärsisi kaiken lisäksi vielä rangaistuksen teoistaan. Suunnitelmassa ei tuntunut olevan mitään järkevää ideaa. Se kuulosti suorastaan turhalta. Siinä kuulosti myös olevan enemmän aukkoja kuin itse suunnitelmaa. En edelleenkään uskonut Sinitassun kuuluvan mitenkään suunnitelmaan. Miksi Sinitassu ei olisi kertonut veljelleen mitään? Mustikkatassusta en tiennyt mitään, joten hänestä en osannut sanoa. Mutta oli outoa, että oppilas halusi liittyä johonkin suunnitelmaan, josta seuraisi varmasti hänellekin jotain kiinnijäämisestä.
”Miltä kuulostaa?” Tipupentu keskeytti ajatustyöni hymähdyksellään. Käänsin pääni kollin suuntaan poraten tuiman katseeni häneen. Tipupentu ei sitä nähnyt, mutta naaras hänen vierellään kylläkin. Mieleni teki vastata suoraan, että idea oli typerin, mitä olin koskaan kuullut. En kuitenkaan voinut. Kaiken tämän takana oli pakko olla jotain muuta. Se häiritsi, ja minun oli saatava tietää, mitä se jotain muuta oli. Mutta liian pitkälle en menisi. Vaikka pentuna tepastelisinkin yöllä leirissä, ei siitä voisi seurata minulle rangaistusta. Ja näiden kissojen mukana en leiristä poistuisi, mutta ainakin voisin aluksi leikkiä mukana.
“Missä sitten tapaamme?” kysyin tyynenä. Ilmaisin sanoissani osallistumiseni, mutta halusin myös tietää tarkemmin tästä kehnosta suunnitelmasta. Mitä ihmettä sisarusten päässä oikein liikkui, ja mistä moinen suunnitelma? Se oli selvästi selvittämisen arvoinen kysymys.
// Tipu? Lehti?
// 360 sanaa
