Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Päivä päivältä sää muuttui yhä lämpimämmäksi. Riistaa alkoi olemaan aina vain enemmän, joka helpotti varsinkin omalta osaltani saalistusta, kun vaihtoehtoja sattui olemaan yhä enemmän. Tietenkin saalistaminen oli edelleen minulle hankalaa, mutta olin kyllä huomannut kehittyväni siinä. Ainakin jos vertasi siihen, missä olin ollut suurten harjoitusten aikaan. Nykyään sain jopa jotain kiinni, mikä pönkitti itsetuntoani kummasti. Itselleni sää kävi aina vain tukalammaksi, sillä turkkini oli hyvin paksu ja kovin lämpimillä keleillä se oli hieman liikaa. Onneksi vielä ei ollut aivan niin tukalaa ja toivoin, ettei mitään kovia helleaaltoja sattuisi tulemaan tulevaisuudessakaan.
Oppilaiden pesässä kävi tavalliseen tapaan kuhina oppilaiden välillä, ja tavalliseen tapaan muiden käydessä kiivasta keskustelua jätin osallistumatta siihen. Kuuntelin kuitenkin korvat höröllä joka sanan, sillä en halunnut minkään hyödyllisen tiedon menevän ohi. Yleensä toiset keskustelivat ihan arkisista asioista, mitkä eivät saaneet kiinnostustani heräämään, mutta silloin tällöin aiheeksi nousi mielenkiintoisempia asioita. En kuitenkaan jaksanut istua pesässä sen pidempään, olihan aamu jo ehtinyt vierähtämään pitkälle. Pimentovarjolla voisi olla minulle tänään jotain, joten sitä ennen kannatti käydä syömässä. Siispä suuntasin askeleeni pesän hämäryydestä tuoresaaliskasalle, jonka aamupartio oli saanut kasvatettua isommaksi. En viitsinyt valita tuoretta saalista kasan päältä vaan tyydyin kaivamaan hieman vanhemman myyrän alempaa. Myyrä suussa hölköttelin kauemmas kasasta ja etsin itselleni rauhallisen paikan kauempana muista, jotka olivat sattuneet samaan aikaan ruokailemaan. Näin aamusta en olisi jaksanut kenenkään seuraa, ja onnekseni sainkin syödä myyrän ihan rauhassa. Tuskin kukaan ilman sen tärkeämpää asiaa olisi seuraani edes liittynyt, mutta hyvä niin, ainakin sai olla rauhassa. Myyrä oli ihan maukas, vaikka se taisikin olla eiliseltä. Kun vatsani oli täynnä, uskalsin lähteä etsimään katseellani mustaturkkista mestariani. Ehdin jo miettiä, että oliko naaras määrätty johonkin partioon ja tämä ei edes ollut ollenkaan leirissä. Kuitenkin hetken kuluttua naaras valkealla hännänpäällä asteli ulos sotureiden pesästä. Hänellä ei näyttänyt olevan ketään seuranaan, joten päätin nyt olevan oiva hetki häiritä. En tiennyt, oliko naaraalla itsellään jotain muita suunnitelmia, mutta päätin kuitenkin käydä kysäisemässä, josko Pimentovarjo ehtisi keksimään jotain pääni menoksi. Astelin rennosti Pimentovarjon luokse, kuitenkin jonkunlaista tahtia pitäen. Esiinnyin monesti muiden kissojen edessä ryhdikkäänä, sillä se teki minusta entistä isomman näköisen. Se oli muodostunut jo tavaksi, vaikka monien klaanikissojen rinnalla saatoin pitää huonon ryhdin ja olla silti toisia paljon isompi. Pian naarassoturin harmaansiniset silmät kiinnittyivät suuntaani, sillä hän oli selvästi huomannut minun lähestyvän. Tervehdykseksi nyökkäsin terävästi, kun olin saapunut mestarini luokse. Jätin välillemme melko paljon tilaa, sillä en ollut ikinä pitänyt liiasta fyysisyydestä. Mielestäni pieni hajurako oli oltava aina, jos sellaisen vain pystyi pitämään. Oli ärsyttävää, jos jotkut vain änkesivät kylkeen kiinni. Sellainen oli ehkä hyväksyttävää muiden seurassa, mutta itse en halunnut mitään kylkiäistä viereeni härnäämään.
”Oliko sinulla jotain suunniteltuna minulle?” menin suoraan asiaan kysymykselläni, mikä oli minulla tapana, jos jouduin itse tekemään aloitteen. En tiennyt, lähtisikö Pimentovarjo viemään minua heti harjoituksiin vai mitä hänellä oli mielessään. Minulle kuitenkin kelpasi kaikki, sillä oppilaiden pesään en enää halunnut mennä tappamaan aikaa. Olin edennyt koulutuksessani siihen pisteeseen, että saalistuksessa oli kerrattavana vielä hieman perusasioita, jotta ne voisivat joskus onnistua ja taisteluharjoituksissa olin pääsemässä jo vaativampiin liikkeisiin. Toivoin aina taisteluharjoituksia, sillä ne yleensä sujuivat kohtalaisen hyvin. Koin todella olevani hyvä taistelija, vaikka olinkin suurissa harjoituksissa hävinnyt ottelut. Se painoi mieltäni edelleen joskus, jos satuin sitä miettimään, jonka takia suuntasin keskittymiseni takaisin Pimentovarjoon. Pitihän minun epäonnistumisista huolimatta jatkaa elämääni, sillä eihän siitä tulisi mitään, jos vain istuisi päivät pitkät pesässä murehtimassa menneitä.
// Pimento?
// 546 sanaa (KP-boosti)
