Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Heräsin varhain aamulla, sillä olin nukkunut eilen ennen auringonlaskua sen verran, ettei ollut toivoakaan nukkua tämän pidempään. Sammalverhon takaa ei näkynyt kuin hieman valoa, josta päättelin, ettei aurinko ollut vielä noussut kovin ylös. Katsahdin ympärilleni ja huomasin pentutarhan toisella puolella Tipupennun ja Lehtipennun nukkumassa vierekkäin. Eilen tavatessani kaksikon, Tipupentu oli keksinyt mitä oudoimpia haukkumanimiä minulle, ja käskenyt unohtamaan karkauksen. Olin kysellyt vielä kollilta, että mitä tämä tarkoitti, ihan vain ärsyttääkseni häntä. Oli ollut alusta asti melko ilmeistä, että suunnitelmassa oli melko paljon aukkoja. Sen jälkeen olin painellut suoraan nukkumaan. Havahduin mietteistäni siihen, että Mäntyviiksi tuli hääräämään ympärilleni. Hän supatteli hiljaisella äänellä jotakin turkin siistimisestä, hiljaa varmasti sen takia, että muut vielä nukkuivat. Mielestäni turkkini oli kuitenkin ihan tarpeeksi siisti, eikä tullut kuuloonkaan tehdä Mäntyviiksen sanoman mukaan. Sain istuskella mietteisiini syventyneenä täysin rauhassa, kunnes kuulin pentutarhan ulkopuolelta päällikön kutsuvan klaanin koolle. Suurin osa pennuista nukkui vielä, joten olin yksi ainoista, joka lähti tarkastelemaan, mitä päälliköllä oli sanottavana. Sujahdettuani sammalverhon ohi huomasin suurikokoisen punaruskean kollin leirin keskustassa. Sotureita ja oppilaita oli jo ilmaantunut hänen ympärilleen. Päällikkö kohdisti pian katseensa minuun, ja nostin samassa ryhtiäni paremmaksi.
“Tuimatassu, olet täyttänyt kuusikuuta, ja pääset oppilaaksi. Mestarinasi toimii tästä lähtien Pimentovarjo”, Punatähti kajautti kuuluvasti. Pieneksi hetkeksi ensimmäistä kertaa ikinä, sain osakseni suuren määrän huomiota. Mutta se kesti vain hetken, sen ajan kun minut nimitettiin oppilaaksi. Tuntui kuin olisin kasvanut hetkessä hiirenmitan verran. Mutta pian kuolonklaanilaiset palasivat tekemään askareitaan. Huomasin yhden kissan jääneen paikalle, ja uskoin hänen olevan Pimentovarjo. Naaras omasi mustan turkin, mutta hänellä oli valkeita kohtia. Muistelin jonkun klaaninvanhimman joskus kertoneen Punatähden oppilaista, joista yksi oli ollut Pimentovarjo. Täytyi sanoa, että olin jotenkin otettu saadessani noinkin hyvän mestarin. Pimentovarjon täytyi olla hyvä, jos Punatähti oli hänet kouluttanut. Tuskin päällikön entinen oppilas voisi kovin huonokaan olla. Pimentovarjo ilmeisesti odotti minun tulevan hänen luokseen, joten astelin soturin lähelle.
“Kierrämme tänään reviirin, ja jos olet valmis, lähdemme heti”, naaraan äänessä kuului tyyneys. Hänen koko olemuksensa, ja se mitä jo valmiiksi hänestä tiesin, kertoi siitä, kuinka hyvän mestarin olin saanut. Mutta se, minkälaiset taidot naaras omasi, oli eri asia. Jos hän ei osaisi opettaa perustaitoja vaativampia asioita, etsisin varmasti jonkun joka osaisi. Tiesin taistelutaidoista jo jotain perusasioita, sillä pentuaikoina Sähkötassu oli näyttänyt minulle muutamia. Uskoin siitä olevan suurikin apu ensimmäisissä taisteluharjoituksissani. Olin ehtinyt harjoittelemaan liikettä itsenäisestikin pentutarhassa, vaikka osa klaaninvanhimmista ei perustanut ollenkaan harjoitteluistani heidän päiväuniensa aikaan. Pimentovarjolle tyydyin nyökkäämään, sillä mitäpä sitä turhia selittelemään olisinko valmis vai en. En ollut kyllä syönyt tänään ollenkaan, mutta uskoin edellisen päivän hiiren riittävän, kunnes ehtisin syömään seuraavan kerran. Päivä oli vielä aluillaan, joten en uskonut nälän yllättävän vielä pitkään aikaan.
“Mennään sitten!” naaras kääntyi samalla kohti leirin uloskäyntiä. Tunsin pientä jännitystä vatsanpohjassani, mutten missään nimessä antanut sen näkyä ulospäin. Oli tärkeää antaa mestarille hyvä kuva itsestään. Lähdinkin heti kulkemaan Pimentovarjon perässä, sillä halusin todella nähdä, mitä kaikkea leirin ulkopuolella odotti. En ollut koskaan aikaisemmin päässyt näkemään reviiriä, tämä oli vasta ensimmäinen kertani. Sujahdin piikkihernetunneliin naaraan perässä, ja odotus muuttui lähes sietämättömäksi, vaikka tiesin hetken olevan pian edessä. Viimein edessäni avautui maisema, jota en olisi voinut ikinä osata kuvitella. Huomasin pysähtyneeni hetkeksi, mutta pian tajusin lähteä mestarini perään.
“Seurataan tätä jokea Hehkulammelle”, Pimentovarjo ilmoitti. Hänen askeleensa olivat varmat, ja näki selvästi, että hän tiesi minne oli menossa. Kaikki polut olivat varmasti tuttuja naaraalle.
“Selvä”, avasin suuni sanoakseni edes jotakin. Halusin antaa hieman paremman kuvan, mutta minun oli pakostakin tarkkailtava ympäristöä ja haahuilla hieman tavallista enemmän, jotta reviiri tulisi tutummaksi nopeammin. Se kuitenkin tuntui jo hyvin tutulta, sillä siellä täällä risteili samoja hajuja kuin leirissäkin.
Palasimme leiriin, kun Pimentovarjo oli omasta mielestään näyttänyt minulle reviirin olennaisimmat paikat sekä kertonut niistä enemmän. Kiertäisimme vielä seuraavana päivänä rajat läpi, mutta tältä kerralta reviiriä oli mestarini mukaan nähty jo tarpeeksi. Minun piti vielä tutustua oppilaiden pesään ja tehdä sinne itselleni vuode. Hyvästelin Pimentovarjon ja jatkoin matkaani suoraan tuoresaaliskasalle, kun olin saanut naarassoturilta luvan syödä. Onnekseni minua ei laitettu heti viemään tuoresaalista pentutarhaan, sillä en olisi jaksanut nähdä tällaisena positiivisena päivänä Tipupentua tai Lehtipentua. Olisi tietenkin ollut mukava käydä pyörähtämässä pesässä näin oppilaana, mutten jaksanut alentua sille tasolle. Niinpä kävin nappaamassa laihan oloisen hiiren, ja se suussani astelin leirin laitamille syömään. Nälkä oli sitten kuitenkin yllättänyt minut aikaisemmin, mutta ei onneksi pahemmin. Söin hiiren hyvällä ruokahalulla samalla tarkkaillen leirin menoa. Oppilaaksi pääseminen oli juuri sellaista kuin olin olettanutkin. Nyt suuntasin katseeni ensimmäisiin taisteluharjoituksiini, sillä niissä halusin loistaa. Ei olisi myöskään pahitteeksi, jos kävisin ennen niitä läpi Sähkötassun opettaman liikkeen. Ehkäpä tulisi mahdollisuus esitellä sekin Pimentovarjolle. Alkoi olemaan jo hämärä, joten käväisin nopeasti parantajan pesällä hakemassa sammalta. Sammalten kanssa suuntasin oppilaiden pesälle, joka sijaitsi kaatuneen kuusipuun luona. Oli hieman outoa kävellä sisään ensimmäistä kertaa. Pesässä oli vain pari oppilasta, joiden nimiä en juuri sillä hetkellä muistanut. Toisen, puhtaanvalkoisen sinisilmäisen naaraan, olin nähnyt tuovan joskus pentutarhaan tuoresaalista. Naaras katsahti minuun ja nyökkäsi tervehdykseksi. Päätin nyökätä takaisin.
“Tuore oppilas, vai mitä?” oppilas naukaisi ja siirsi katseensa minusta vierellään olevaan tyhjään paikkaan. Kohautin lapojani ja päätin tehdä vuoteen oppilaan viereen. En tiennyt ollenkaan, kuka toisella puolella sijaitsi, mutta väliäkö sillä. En minä muuta pesässä tulisi tekemään kuin nukkumaan. Yllättävän nopeasti sain vuoteen valmiiksi, vaikka tassujani painoikin jo väsymys kaikesta tämän päiväisestä.
“Lintutassu, tuletko?” kuului pesän uloskäynniltä kutsu, ja sain samalla selville vierelläni istuvan naaraan nimen. Lintutassu huikkasi nopean myönteisen vastauksen ja katosi pesästä. Itse asetuin mukavasti ja kävin nukkumaan.
Olin ehtinyt olemaan oppilaana jo neljänneskuun, kun Punatähti kutsui klaanin jälleen koolle. Muiden mukana kokoonnuin leirin keskustaan kuuntelemaan, mitä päälliköllä oli asianaan. Yllätyin hieman, kun punaruskea kolli päätti nimittää Lehtipennun ja Tipupennun. Lehtitassusta tuli soturioppilas, mutta Tiputassu nimitettiin parantajaoppilaaksi. Lehtitassu sai mestarikseen Pähkinäkorvan, joka oli kuitenkin melko uusi soturi kuolonklaanissa, vaikka oli soturinimensä jo jokin aika sitten ansainnutkin. Häneltä ei varmasti löytynyt vastaavaa kokemusta, mitä esimerkiksi omalta mestariltani Pimentovarjolta. Mutta toisaalta, mihin Lehtitassu olisi kokenutta mestaria tarvinnutkaan. Hymähtäen käännyin ja lähdin kohti tuoresaaliskasaa aikeenani viedä jotain pentutarhaan, ja sen jälkeen voisin syödä itsekin jotain. Nyt pentutarha olisi varmasti hivenen mukavampi kokemus ilman sisaruksia. Ei kaksikossa mitään pahaa ollut, mutta Tiputassun kanssa ei olisi jaksanut alkaa väittelemään mistään. Tai no, väittely olisi ollut vain yksipuolista, mutta oli se silti hieman rasittavaa välillä. Piti toivoa, etten teloisi itseäni ja joutuisi nimiteltäväksi parantajan pesälle. Ei sillä mitään väliä ollut, mutta ei sellaista koko päivää jaksaisi. Se tästä vielä puuttuisikin.
// 1033 sanaa
