Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Kuolonklaani oli kokenut melkoisen myräkän yhden saastaisen kissan toimesta. Punatähden ilmoituksen jälkeen jokaiselle oli selvinnyt, kuka oli syypää monen kuolonklaanilaisen murhaan. Karhumyrsky oli vaikuttanut kelpo soturilta, joten aluksi tieto oli tuntunut epätodelliselta. Kolli oli ollut hyvin vähäpuheinen ja kaikin puolin sellainen, jonka seurassa partiointi onnistui ilman turhaa lörpötystä. Mielipiteeni oli kollin tekojen jälkeen muuttunut täysin. Tuota kissaa ei voinut enää edes soturiksi kutsua. Kuinka mielipuolinen saasta täytyi olla, että viilsi omia klaanilaisiaan selkään? Mielessäni surisi kysymyksiä kuin ampiaisia hiirenkorvan lämpiminä päivinä. En tiennyt oliko normaalia, kuinka paljon mietin koko tapausta ja sitä, mikä asia saattoi olla niin järkyttävä ajaakseen täysin kunnollisen soturin niin pahaan pisteeseen. Yritin olla ajattelematta asiaa ollenkaan, mutta en kyennyt siihen täysin. En ainakaan vielä. Uskoin, että moni muukin kuolonklaanilainen ajatteli asiaa tälläkin hetkellä. Ja moni tulisi varmasti palaamaan tähän päivään ajatuksissaan monet kerrat. Muutamia kuolonklaanilaisia tapahtuma oli selvästi järkyttänyt kovasti. Heitä varsinkin, jotka olivat menettäneet läheisensä, turhaan. Kenties yksi hyvä puoli siinä, ettei omannut verisukulaisia oli se, ettei voinut menettää ketään tärkeää. Ehkäpä elämä olikin näin helpompaa kuin niillä, jotka jatkuvasti joutuivat huolehtimaan läheisistään ja katsomaan heidän peräänsä.
Nyt kun tappaja oli tiedossa, Kuolonklaani sai jatkaa klaanin arkea normaalisti. Säännöt siitä, kuinka monta kissaa sai poistua ja kenen seurassa olivat alkaneet jo ottamaan päähän. Uskoin jokaisen olevan tyytyväinen siihen, että elämä saattoi jatkua tavalliseen tapaansa. Nyt saattaisin myös saada nopeammin koulutukseni valmiiksi ja päästä soturiksi. Olin jo jonkun aikaa vedellyt loppusuoralla, mutta klaanilaisia koskevat säännöt olivat laittaneet mestarini suunnittelemaan aikatauluja tarkemmin, sillä harjoituksiin oli täytynyt ottaa aina yksi soturi lisäksi. Ja koska monet tarvitsivat lisäsoturin mukaan, partiot olivat hivenen isompia ja parantajat tarvitsivat yrttejään, ei lisäsotureita ollut aina saatavilla oman mielen mukaan. Toivon mukaan nyt tilanteen raukeamisen jälkeen pääsisin pian soturiksi. Olin odottanut jo pitkään, itseasiassa ihan pennusta asti, pääsemistä soturin tehtäviin. Uskoin sen tuovan vapautta, vaikka ei minulla ollut ongelmaa olla Pimentovarjon määräiltävissä näin oppilasikäisenä. Se ei ollut ongelma, sillä tiesin soturiksi päästyäni pääseväni eroon muiden määräyksistä. Uskoin kuitenkin, että nuorena soturina olisi hyödyllistä kuunnella kokeneempia. Sillä saattoi kasvattaa luottamusta ja mitä kaikkea muuta hyödyllistä muiden silmissä.
Karhumyrsky oli teloitettu Punatähden toimesta. En ollut aikaisemmin päässyt seuraamaan teloitusta, mikä oli tietenkin osaltaan hyvä asia. Olin seurannut sitä melko sivusta, sillä tapahtuma itsestään oli minulle uusi. Mielestäni rangaistus oli oikea, sillä kolli oli aiheuttanut tuskaa niin monelle ja aivan turhaan. Oikeastaan tapahtuma oli tuntunut varsin rauhalliselta, ottaen huomioon sen, mikä tapahtuma oli kyseessä. Rauhallinen se oli varmasti niille, jotka huojentuivat nähdessään Kuolonklaania vainonneen ongelman menettäneen henkensä. En voinut sanoa nauttineeni, mutta sen verran päästään sekaisin oleva kissa ansaitsi kaiken ja olisi ansainnut vielä paljon pahempaakin. Joka tapauksessa nyt kenenkään ei tarvinnut olla yhtä säikkynä kuin minkäkin rusakon. Uskoin kaiken tämän huojentavan useampien kuolonklaanilaisten mieltä, vaikka tuskin kovin moni kuitenkaan mystistä tappajaa oli varsinaisesti pelännyt.
Odotin Pimentovarjon vieressä, että viimeinenkin partion jäsen saapuisi paikalle. Kermanvärisen kollin lähestyessä mestarini nousi ylös ja seurasin itse perässä. Ruusutuike lähti johdattamaan meitä ulos leiristä. Tunnelma leirin ulkopuolella oli erilainen kuin aikaisemmin. Moni varmasti oli jo tottunut olemaan varuillaan liikkuessaan reviirillä. En ollut aikaisemmin edes huomannut asiaa, kunnes vasta nyt osasin kiinnittää siihen huomiota. Pohdin edelleen mielessäni Karhumyrskyn tapausta, enkä uskonut olevani ainoa. Katseeni harhaili kohti Mahlahallan niskaa. Eikös samainen kolli ollut tullut hyvin toimeen Karhumyrskyn kanssa? En yleensä kiinnittänyt tällaisiin asioihin huomiota, enkä olisi varmasti kiinnittänyt edelleenkään, mutta leirissä puhuttiin paljon. Kukaan ei ollut arvannut Karhumyrskyä syylliseksi, mutta jos vietti enemmän aikaa kissan kanssa kuin vain partioissa, niin eikö silloin pitäisi jo aavistaa jotain. En ollut itse kauhean läheinen kenenkään kuolonklaanilaisen kanssa, joten en edes osannut yrittää samaistua toisen asemaan. Vilkaisin lähellä kulkevaa Pimentovarjoa, jonka jälkeen suunnistin katseeni takaisin Mahlahallaan. Mitähän mestarini mahtoi ajatella kollista?
Saavuttuamme rajan tuntumaan partio hajaantui hieman, joten pysyttelin kermanvärisen kollin lähellä lähtiessämme merkkaamaan rajaa. Ruusutuikkeen ja varsinkin mestarini ollessa kuuloetäisyyden ulkopuolella astelin Mahlahallan luokse. Odottelin hetken samalla merkatessa rajaa.
“Olisitko osannut epäillä Karhumyrskyä?” olivat ainoat sanat, jotka sain ulos suustani. En tapani mukaan kierrellyt asioita, vaan pyrin puhumaan suoraan. Minua ei huvittanut kysellä toisten vointeja tai muuta turhaa. Helpompaa kummallekin osapuolelle, jos vain meni suoraan asiaan.
// Mahla?
// 670 sanaa
