Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Lähes hotkin riistaa tyhjältä tuntuvaan vatsaani. Olin melko huono saalistaja, enkä saanut useinkaan tuotua riistaa tuoresaaliskasaan. Sen vuoksi oli jotenkin vaivaannuttavaa käydä hakemassa jotain kasasta syötäväksi, kun harvemmin sitä pääsi itse täyttämään. Varsinkin suurten harjoitusten saalistusosion jälkeen olin varma, että aika monelle oli tullut selväksi, minkälaiset saalistustaidot omasin. Oli itseasiassa paljon luontevampi kävellä tuoresaaliskasalle jonkun toisen kanssa, vaikka tuskin kukaan minuun olisi pelkästään huomiota kiinnittänyt. Ja ketään tuskin kiinnosti, että milloin söin ja paljonko söin.
“Henkäysvarjo on ankara. Ankara ja vaativa, mutta se on vain hyvä asia”, Harakkatassu vastasi kysymykseeni ja jatkoi aterioimista. Juuri Harakkatassun kuvailemaksi mestariksi olin varapäällikön kuvitellutkin, mutten tietenkään voinut olla täysin varma asiasta. Eihän sitä tiennyt, millaisia jotkut olivat kenenkin seurassa. Yleensä juuri ankarat ja vaativat mestarit olivat niitä parhaimpia mestareiksi, sillä silloin oli ainakin pakko oppia. Se varmasti myös motivoi enemmän, mitä mestarit jotka lässyttivät kehuja joka ikisestä asiasta.
“Toisaalta, hän on toisinaan myös tavattoman raivostuttava ja vanhanaikainen”, hopeanharmaat silmät omaava kolli huokaisi. Yleensä minusta harvemmin sai reaktion näkyville ulkopuolisillekin, mutta toisen oppilaan kommentin kuullessani höristin korviani. Tavattoman raivostuttava ja vanhanaikainen? Oliko Harakkatassu todella päästänyt nuo sanat suustaan kuvaillessaan mestariaan. Kenen tahansa muun kissan kohdalla sanat olisivat luultavasti menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta Harakkatassun mestari oli sentään varapäällikkö. Henkäysvarjo tuskin olisi kuunnellut hetkeäkään moista puhetta keneltäkään, saati sitten omalta oppilaaltaan. Itse arvostin varapäällikköä tai ainakin näytin sen ulkoisella olemuksella. Kyllä varapäälliköstäkin sai ajatella mitä halusi, mutta itse olisin pitänyt Harakkatassun sijassa mielipiteet vain oman pääni sisällä.
“Entä Pimentovarjo? Millainen mestari hän on?” soturioppilas sanoi jo seuraavat kysymyksensä ennen kuin ehdin itse esittää jatkokysymyksiä Henkäysvarjoon liittyen. Kun Harakkatassu oli itse halunnut aihetta vaihtaa, vaikkei niinkään kovin kauas mestariaiheesta, en kokenut tarpeelliseksi enää palata aiempaan keskusteltuun asiaan.
”Pimentovarjo osaa vaatia minulta paljon enemmän, mitä itse vaatisin. Varsinkin taisteluliikkeitä on helppo oppia sellaisen mestarin opastuksella, joka itsekin hallitsee liikkeet, joita oppilaalleen opettaa”, vastasin varsin kattavasti toisen oppilaan kysymykseen. Varsin kattavasti siinä mielessä, että yleensä en päästänyt suustani yhtä soittoa noin paljon asiaa. Mutta oli totta, että Pimentovarjo oli hyvä mestari, ja hän todella oli kattavan vastauksen arvoinen. Mitä siitäkin tulisi, jos oma mestari hallitsisi taisteluliikkeistäkin vain perusteet. Siinähän jäisi varsinaisen iso työ oppilaalle tehtäväksi, jos ei haluaisi hävitä jokaiselle vastaantulijalle.
”Missä vaiheessa koulutuksesi on?” kysyin epämääräisesti samalla nauttien jäniksestä, joka oli pala palalta huvennut edessäni. Tiesin kyllä, että Harakkatassu oli melko loppusuoralla, mutta ajattelin silti kysyä asiasta tuolta itseltään. En niinkään ollut tällaisten keskustelujen ystävä, mutta tällä hetkellä tuntui, että kaipa minunkin puolelta piti tulla jonkun laista panostusta. Olihan viime aikoina ollut muutenkin niin erilaista, että mitä minäkään tässä olin pysymään vanhoissa kaavoissa.
// Harakka?
// 428 sanaa (KP-boosti)
