Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Harakkatassu kertoi olevansa koulutuksessaan loppusuoralla, aivan kuten olin olettanutkin. Hänen kertoessaan päästessään varmaan pian soturiksi, toisen oppilaan olemuksesta saattoi nähdä hänen olevan ylpeä itsestään. Olihan hän Kuolonklaanin vanhin oppilas, ja varmasti jo lähes valmis soturiksi, joten en pannut merkille toisen käyttäytymistä sen suuremmissa merkeissä. Olisin mielihyvin halunnut Harakkatassun paikalle. Soturiksi pääseminen tulisi olemaan isoin asia koko tähänastisen elämäni aikana. Tuntui epämukavalta oppilaana olla lähes jokaisen soturin pompoteltavana, vaikka tiesin itsekin sitten vanhempana syyllistyvän samaan. Vaikka olinkin vanhempia kissoja kohtaan kuuliainen ja tein kaiken käsketyn, se ei tarkoittanut, että olisin nauttinut siitä. Mikäli olin oikein ymmärtänyt, soturina olisi paljon vapaampaa. Toki klaanin velvollisuudet olisi hoidettavana, mutta ainakaan ei joutuisi niin useasti käskytettäväksi. Harvemmin sotureita näki vaihtamassa klaaninvanhusten haisevia makuualusia. Siitäkin hommasta voisi päästä eroon soturina.
“Entä sinä? Mitä kaikkea Pimentovarjo on jo opettanut sinulle?” Harakkatassu kysyi herättäen minut ajatuksistani. Olisi pitänyt arvata, että toinen halusi vuorostaan tietää minun koulutuksestani, kun olin kerta kysynyt samaa häneltä. Pimentovarjo oli ehtinyt opettaa minulle vain perusteita, kun oli tullut suurten harjoitusten aika. Koulutukseni oli siis ollut vasta alkusuoralla osallistuessani muiden minua paljon kokeneempien kanssa harjoituksiin. Sen jälkeen olinkin kirinyt koulutukseni kanssa, mutta se ei ollut pelkästään mestarini ansiota. Olin harjoitellut myös itsenäisesti enemmän, sillä tiesin sen auttavan minua eteenpäin soturioppilaan polulla. Taisin olla tällä hetkellä lähellä puoliväliä koulutukseni suhteen, mutta en ollut aivan varma asiasta. Esimerkiksi taisteluharjoituksissa olin selvästi valmis haastavampiin liikkeisiin, mutta saalistus oli edelleen heikoin taitoni. Kiipeilyäkin olimme ehtineet harjoitella jonkun verran, ja olin siinä hommassa jo varsin etevä. Nyt piti vain vastata jotain vastaavaa Harakkatassulle. Olin saanut jäniksenkin jo hotkittua keskustelumme aikana, joten en olisi jaksanut tuhlata aikaani enää tämän hetken ylläpitämiseen.
”Koulutukseni on ihan hyvässä vaiheessa”, tyydyin hymähtämään jotain ja nousin tassuilleni seisomaan. Kolli oli saanut myös myyränsä loppuun, ja arvelin kummankin jatkavan eri suuntiin tästä eteenpäin. En voinut sanoa nauttineeni keskusteluhetkestämme, mutta kyllä sitä hieman sieti. Kunhan Harakkatassu ei änkeisi aina seuraani syödessäni. Enkä uskonut oppilaan tekevänkään niin, ei varsinkaan, koska kyseessä olin minä. Mutta tiesinpähän nyt taas parista kuolonklaanilaisista enemmän. Seisoessamme lähietäisyydellä toisistamme tuli hyvin selväksi, kuinka isokokoinen olin verrattuna moniin muihin oppilaisiin. Harakkatassu taisi ollakin ihan normikokoinen. Vaikka hän olikin minua vanhempi, olin silti suurikokoisempi. Ennen kuin toinen ehti sanoa sanaakaan, nyökkäsin hänelle ja käännyin. Mitäpä sitä sanoilla hyvästelemään. Olin ensin astelemassa istumaan vain sivummalle odottamaan josko mestarillani olisi jotain minulle, mutta halusin päästä pois Harakkatassun mahdollisen katseen alta, joten jatkoin matkaani suoraan oppilaiden pesään. Ehtisinpä ainakin levätä hetken rauhassa.
// 402 sanaa (KP-boosti)
