Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Vuoroni alkaessa Raparperitassu siirtyi pesään nukkumaan. Ympärillä hiljeni yhä hiljaisemmaksi, kun vierellä ei enää kuulunut naarasoppilaan hengitystä. Henkäysvarjo, joka vartioi kauempana, ei päästänyt ääntäkään, eikä minulla ollut aikomustakaan mennä häiritsemään varapäällikköä. Annoin katseeni kiertää puolelta toiselle tarkkaillessani rauhallista ympäristöä. Meni jo oudon puolelle, kuinka paljon nautin tästä hetkestä. Vain minä, omat ajatukseni ja pöllön huhuilu kauempana pesästämme. Eikä ketään häiritsemässä. Huokaisin hiljaa.
Vilkaisin heti taakse pesää kohti, kun kuulin sen läheltä rasahduksen. Rasahduksen aiheutti vain Varjokarva, jonka oli nyt mitä ilmeisemmin aika vaihtaa varapäällikön kanssa paikkaa. Henkäysvarjo pääsisi siis nukkumaan. Tavallaan minua ei väsyttänyt ollenkaan. Raikas ilma sai minut täysin hereille. Onneksi saisin kuitenkin nukkua ennen aamua. En tiennyt, kuinka aikaisin seuraava laji olisi ja mitä se ylipäätään olisi. Toivoin sen olevan jotain sellaista, missä saisin todistaa kaikille, että pärjäisin näissä harjoituksissa vanhempien oppilaiden seassa.
Pienikokoinen mustaturkkinen kolli otti Henkäysvarjon paikan, vaikkakin siirtyi hieman lähemmäksi minua. Vaaleanharmaa kolli taas asteli pesään. Vilkaisin vielä kerran Varjokarvan suuntaan. Soturi oli minua pienempi, mikä oli tietenkin huvittavan näköistä, sillä toinen oli yksiä klaanin vanhimpia sotureita. Suuntasin katseeni jälleen taivaanrantaan. Olin tyytyväinen isosta koostani, sillä siitä ei ollut kauheammin ollut ollut haittaa tähän asti. Tietenkin oli tehtäviä, jotka vaativat pienikokoista ja ketterää kissaa, mutta oli myös paljon sellaisia asioita, missä tarvittiin isokokoisia ja voimakkaita kissoja. Toivon kovasti pääseväni loistamaan edes jossain suurissa harjoituksissa.
Aika kului madellen, vaikka nautinkin ajasta pelkästään ajatuksieni kanssa. Varjokarva kuitenkin keskeytti ajatustyöni, kun hän tassutti lähelleni.
”Mene herättämään Lintutassu, niin pääset itse lepäämään”, ruskeasilmäinen kolli naukaisi. Nyökkäsin soturille, vaikka mieleni olisi tehnytkin tuhahtaa toisen hieman ystävälliselle äänen sävylle. En oikein pitänyt kissoista, jotka hieroivat ystävällisyyttä vasten toisten kasvoja. Se oli inhottavaa. Vanhemman soturin sanaa kuitenkin kunnioittaen nousin ylös paikaltani ja oikaisin hieman selkääni. Olin istunut pitkän aikaa samassa asennossa paikallaan, joten pieni venyttely ennen pesää oli ihan paikallaan. Pian kuitenkin astelin väsymyksen painamin askelin rakentamaamme pesään, jossa suuntasin heti ensimmäiseksi Lintutassun luokse. Onneksi olimme suurentaneet pensasta sisältä, niin pesässä pystyi liikkumaan ilman, että oli vaarana herättää muita. Pidin silti huolta, etten herättänyt vahingossakaan ketään. Viimeiseksi tässä nyt olisi halunnut astua varapäällikön hännän päälle. Henkäysvarjon ohi päästyäni tökkäsin tassullani puhtaanvalkoisen naaraan kylkeä. Herätystapa ei varmasti ollut mieluinen, mutta ainakin hiljainen. Pian oppilas raottikin silmiään, kunnes suostui nousemaan lopullisesti ylös. Lintutassu tajusi lähes heti mistä oli kyse ja lähti tassuttelemaan ulos pesän hämäryydestä. Itse käperryin valmiina vaipumaan uneen, ja uni saavuttikin minut nopeasti.
Heräsin aamun valjettua ja muiden heräillessä myös. Lintutassukin palasi pesään Varjokarvan kanssa, sillä vartio oli ohi luontaisesti, kun aamukin jo sarasti. Henkäysvarjo ja Varjokarva poistuivat kuitenkin pian pesästä, ja minä heidän perässään. Ulkopuolella soturit kertoivat Raparperitassun ja Lintutassun liittyessä seuraamme, että Tuhkajuova sekä Pimentovarjo liittyisivät pian seuraamme, ja että he itse jatkaisivat matkaa omien joukkueidensa luokse. Nyökkäsin selvyyden merkiksi ja niin soturit jättivät meidät kolmestaan. Näin aamusta oikeastaan kenelläkään ei ollut mitään asiaa, joten jokainen puuhaili vähän omiaan. Itse odottelin rauhassa joukkueemme mestareiden saapumista, ja pian he saapuivatkin luoksemme. Toisten tervehtiessä ääneen, itse tyydyin pelkkään nyökkäykseen. Niin kuin yleensäkin tyydyin, jos edes viitsin tervehtiä. Mielestäni itseään vanhempia kissoja piti kunnioittaa, mutta liiallisuuksiin ei pitänyt tietenkään mennä. Kunnioituksen piti olla sellaista, josta olisi joskus hyötyä, ja että siitä joskus saattaisi myös tulla molemmin puolista.
”Mitä seuraavaksi?” Lintutassu ennätti kysymään heti ennen kuin Tuhkajuova tai Pimentovarjo ehtivät sanoa sanaakaan. Katsahdin nopeasti naaraan suuntaan, mutta kasvoillani pysyi silti tuttu mitään sanomaton ilme, joka ei kertonut Lintutassulle siitä, miten ärsyttävää tuollainen kyseleminen mahtoi olla. En oikeastaan välittänytkään, mutta ryhmähengen merkissä liiallinen ärsyttävyys olisi pitänyt karsia pois.
Saimme kuulla sotureilta, että ensimmäisenä olisi vuorossa saalistus. En ollut kovin innoissani asiasta, mutta toivon toisten joukkueestamme olevan edes jonkunlaisia saalistajia. Itse en ollut oikein luonteva siinä, mutta kaipa sitä edes pari saalista saisi napattua aamupäivän aikana. Oli inhottavaa, että saalistukseen osallistui koko joukkue, sillä tiesin huonontavani tulosta. Mielestäni saalistus ei ollut kovin tärkeä taito, kunhan vain sai joskus jotain kiinni, mutta tällaisessa kisassa hyvä taito siinä asiassa olisi ollut tarpeen. Odotin kuitenkin innolla saalistuksen jälkeen alkavaa taisteluosuutta, sillä uskoin vahvasti olevani joukkueemme paras taistelija. Mestarimme kuitenkin kertoisivat taisteluosuudesta enemmän saalistuksen jälkeen. Pitäisi vain saada saalistus pian pois alta, jotta pääsisimme niihin oikeisiin lajeihin.
Tuhkajuova ilmoitti lajin alkaneen, ja kaikki oikeastaan lähtivät kukin mihinkin suuntaansa. Paitsi minä, joka jäin hetkeksi haistelemaan ympärilleni. Pesän ympärillä haisi kuitenkin niin vahvasti kissa, että hukkasin vain aikaani. Lähdinkin heti seuraavaksi juoksemaan kauemmas, josta voisin mahdollisesti löytääkin jotain. Ja kappas, haistoinkin tuoreen riistan, joka oli mennyt lähellä vasta hetki sitten. Lähdin vaanien sen perään toivoen saavani sen kiinni.
Meidän oli määrä palata aurinkohuipun aikaan takaisin, mutta en ollut saanut mitään kiinni. En halunnut palata joukkueen luokse tyhjin tassuin, kun muilla varmasti oli iso kasa saalista hankittuna. Huokaisten lähdin rennosti juosten muiden luokse. Pidin itseni tyynenä, enkä uskonut kenenkään huomaavan sitä, miltä minusta oikeasti tuntui. Olin aivan varmasti pettänyt joukkueeni tällä suorituksella. Meidän oli pakko olla huonoin tässä lajissa, sillä varmasti kaikki muut olivat suoriutuneet minua paremmin. Helpotuin kuitenkin hieman huomatessani, että Lintutassun edessä komeili neljä saalista ja toisen oppilaan edessä vähän vähemmän, mutta kolme kuitenkin. Kummatkin naaraista katsoivat suuntaani, mutta eivät onneksi sanoneet mitään. Taisin kuitenkin tietää, mitä he miettivät. Vaikka häpeä kärvensikin korvia, olin kuin edessäni komeilisi useampikin tuoresaalis. Niinpä vain ei ollut.
”Seuraavaksi päätätte, kuka osallistuu kaksintaisteluun”, Pimentovarjo ilmoitti meille hetken kuluttua. Nyökkäsin ja istuuduimme hieman sivummalle muiden oppilaiden kanssa. Olin varma siitä, että se olisin minä joka taistelisi. Väittäisi jompi kumpi kahdesta naarasoppilaasta mitä tahansa. Minun pitäisi näyttää heille, mihin pystyn ja että minusta on oikeasti hyötyä joukkueelle. Voitto taistelusta tekisi hyvää niin joukkueellemme kuin minullekin saalistuksen jälkeen.
”Minä taistelen”, ilmoitin katsoen ensin puhtaanvalkoista naarasta ja sen jälkeen mustaoranssia oppilasta. Kummallakaan ei tainnut olla vastaväitteitä, enkä olisi niitä kyllä jäänyt kuuntelemaankaan. En tiennyt oliko jompi kumpi sanomassa jotain, mutta ei sillä ollut enää väliä, kun olin jo ilmaissut mielipiteeni. Astelin varmoin askelin oman mestarini sekä Tuhkajuovan luokse kertoen, että taistelisin kaksintaistelussa.
Saavuin Pimentovarjon kanssa Henkäysvarjon ja Sähkötassun luokse. Olisihan se pitänyt arvata, että Sähkötassu taistelisi. Kolli oli opettanut minulle erään liikkeen ollessani vielä pentu, ja olin huomannut toisesta heti, että hän osasi taistella. Se varmuus, joka oli ollut mukanani pesän luota lähdön jälkeen, tuntui haihtuvan. Se haihtui kuitenkin sisältä, enkä antanut sen näkyä ulospäin. Se olisi vain helpottanut vastustajaa. Tein nopean nyökkäystervehdyksen vaaleanharmaaraidalliselle vanhemmalle oppilaalle. Ja seuraavaksi huomasinkin paikalle saapuvan Varjokarvan, jonka kanssa tassutti Sulkatassu. Sulkatassu ja Sähkötassu olivat sisaruksia, joten asetelma saattoi olla hankala. Jos minulla olisi perheenjäseniä ollut, tuskin olisin heitä vastaan taistellut, ainakaan näin voitosta. Toisaalta en oikein tiennyt, olivatko kaksi kuinka läheisiä. Joka tapauksessa taisteleminen vanhempaa oppilasta vastaan tulisi olemaan vaikeaa. Yritin kuitenkin uskoa itseeni, sillä olin niin vahvasti joukkueelleni ilmoittanut taistelevani.
// 1087 sanaa (kp-boosti)
