Tuimatassu
Kirjoittaja: Untuva
Suuret harjoitukset olivat viimein ohi. Ne olivat loppuneet jo eilen, mutta niistä puhuttiin edelleen. Sähkötassun kanssa makuualusia vaihtaessa tulin kiitolliseksi siitä, ettei toinen oppilas yrittänyt virittää välillemme mitään keskustelua. Olin niin kyllästynyt puhumaan harjoituksista. Oppilaiden pesässä se oli yleisin puheenaihe tällä hetkellä, eikä minua kiinnostanut miettiä sitä, kuinka pahasti olin epäonnistunut ja pettänyt joukkueeni. En ollut puhunut Raparperitassulle saati Lintutassulle harjoitusten jälkeen, sillä minua suoraan sanottuna hävetti. Tiesin, että olin melko kehno saalistaja, mutta minun olisi silti pitänyt saada edes jotain kiinni. Tiesin myös olevani yksi nuorimmista oppilaista, eivätkä taistelutaitoni olleet lähelläkään Sähkötassun tai Sulkatassun tasoa, mutta minun olisi silti pitänyt pystyä parempaan suoritukseen. Olin tyrinyt ihan kunnolla. Eniten harmitti Pimentovarjon puolesta, sillä mestarinani hän oli koko ajan joutunut seuraamaan surkeaa toimintaani. Pyrin kuitenkin pitämään kaiken sisälläni, sillä en aikonut näyttää kenellekään, miltä minusta todella tuntui. En osallistunut käytyihin keskusteluihin ellei pakotettu, ja silloinkin vain murahdin jotain epämääräistä vastaukseksi. Oli heikkoa jäädä murehtimaan mennyttä asiaa, minun piti päästä sen yli ja jatkaa elämää. Ja jatkaa harjoittelua yhä kovemmin, jotta kehittyisin paremmaksi ja pystyisin vielä näyttämään muille joku päivä. Tuntui siis ihan hyvältä olla vain hiljaa Sähkötassun kanssa. Vaikka kollin joukkue olikin voittanut, hän ei onneksi hieronut sitä vasen kasvoja. Sellainen olisikin melko ala-arvoista toimintaa, ja kertoisi aika paljon kissasta. Vihdoinkin sain tyhjentää ajatukseni niistä harjoituksista ja keskittyä aivan muihin asioihin.
”Tervehdys Tiputassu”, Sähkötassu sanoi saavuttuamme parantajan pesälle tarkoituksenamme hakea sammalta uusiin makuualusiin. Itse pysyin hiljaa, enkä tervehtinyt parantajaoppilasta ollenkaan. En oikein enää edes tiennyt, mitä toisesta olisi pitänyt ajatella. Viimeksi kun olimme kunnolla keskustelleet, kollin suusta oli tullut ulos ties mitä ihmeellisimpiä haukkumanimiä, ja toisen käytös oli muutenkin hyvin hämmentävää.
“Sattuisiko teillä olemaan varastossanne enää yhtään sammalta jäljellä? Vai pitääkö meidän lähteä hakemaan?” Sähkötassu kysyi hoitaen keskustelupuolen. Odotin jo hieman varautuneena, mitä Tiputassu tällä kertaa suustaan ulos päästäisi. Ja tietenkin myös toivoin sammalta löytyvän varastosta, ettei sitä tarvitsisi mennä erikseen etsimään.
”Pitäisi olla, käyn vielä tarkastamassa riittääkö siitä teille”, kilpikonnakuvioinen parantajaoppilas naukaisi tyynesti, kääntyi ympäri ja katosi hakemaan meille sammalta. Kesti hetki tajuta, mitä toinen oli vastannut. Tuntui kuin sanat eivät olisi kuuluneet lainkaan sille Tiputassulle, jonka kanssa olin pentuikäisenä puhunut. Vilkaisin Sähkötassun suuntaan, kuitenkin sanomatta mitään. En missään nimessä halunnut karkottaa Tiputassusta tätä rauhallisuutta, sillä siinä oli vaaransa joutua kutsutuksi ketunläjäksi. En minä parantajaoppilaan rääväsuuta pelännyt, mutta ärsyttävää se kieltämättä oli. Ehkäpä näin parantajaoppilaana kolli tajusi, että kannatti suhtautua asioihin hieman rauhallisemmin. Jotenkin tällaisena Tiputassu myös antoi paremman kuvan itsestään.
”Tässä on kaikki”, Tiputassu sanoi tuotuaan kasan sammalta eteemme. Sammal riittäisi varsin hyvin uusiin makuusijoihin. Otin sammalta jonkun verran hampaisiini ja lähdin pesästä edeltä, jättäen taas Sähkötassun hoitamaan keskustelun lopun Tiputassun kanssa. Suuntasin jo pentutarhaan ja vilkaistessani vähän ajan päästä taakseni, näin vaaleanharmaaraidallisen kollin seuraavan minua. Sujahdin pesään ensimmäisenä ja aloin heti muotoilemaan uusia vuoteita. Työskentelimme jälleen hiljaisuuden vallitessa, joka sopi mainiosti minulle.
”Viedäänkö vielä nuo?” hymähdin toiselle oppilaalle, kun poistuimme pentutarhasta ja huomasin vanhat sammalet odottamassa ulkopuolella. Uusi sammal oli loppunut, mutta se oli onneksi riittänyt tarpeeseen. Uusien vuoteiden muotoilussa oli kulunut jonkun aikaa, mutta kahden kissan voimin se oli hoitunut melko nopeasti.
// Sähkö?
// 505 sanaa (kp-boosti)
