Tuiskupentu
Kirjoittaja: Ampiainen
Pyörin maakualusillani hiljalleen, yritin avata silmäni sillä tuntui olevan aika.. lopulta kuitenkin sain aukaistua silmäni ja katsahdin vierelläni hiljalleen ja rauhallisena torkuvaa veljeäni säröpentua jonka turkki oli suurimmaksi osin valkoista mutta hänen Turkissaan oli myös mustia kuvioita. Silmissäni välähti kiinnostus, halusin tietää miltä itse näytin! Näyttinkö samalta kuten veljeni? En varmaan.. en tiennyt edes miltä emoni ja isäni olivat näytäneet se oli ärsyttävää.. olisin halunnut tutustua heihin! Pyörähdin hennosti lähemmäs veljeäni. Oli minulla sisarkin lainepentu mutta en ollut huomannut häntä joten en tiennyt miltä sisko näytti! Oli hänkin varmasti nätti mutta enhän minä tiennyt edes miltä itse näyttin! Olinko minä nätti? Olinhan..? Suljin kuitenkin lopulta silmäni ja torkahdin turkki kiinni veljeni Turkkissa.
Heräsin yhtäkkisesti kirkaseen Valoon ja Nousin hitaasti pystyyn hoiperelen, nämä olivat ensimmäiset askeleeni joten yrittäisin parhaani mukaan päästä pitkälle. Katsahdin vieressäni veljeani säröpentua jonka Valko-musta turkki pisti helposti silmään… Iskiköhän minun turkkini samalla tavalla kissojen silmiin..? Ehkä? No ei sillä oikeastaan ole edes väliä! Tärkeintä että minulla on säröpentu ja sisareni lainepentu… Eihän minulla oikeastaan muuta ollut.. siirsin ajatuskseni pois ikävistä asioista, tassutin kohti pentutarhan sisään-käyntiä silmät kirkkaina mutta juuri ennen kuin pääsin perille ulos pesästä niin minä aloin kompuroida ja tuuskahdin kuonolleni maahan. Silmäni painuivat viiruiksi harmista mutta kompuroin silti päättäväisesti pystyyn murahtaen mutta tällä kertaa en yrittänyt tassutaa ulos pesästä vaan kompuroin takaisin pentuetovereideni luo jotka molemmat katselivat minua hämillään. Pylähdin istualleni juuri säröpennun ja lainepennun vierelle. Katsahdin nopeasti lainepentua ja silmissäni loisti innostus kun huomasin sisareni kauneuden! Hän oli siniharmaa mutta väri vaaleni tassuja kohden joten sisareni varpaat olivat valkoiset. Mutta se ei ollut hämmentänyt minua kovinkaan mutta naaraan silmät! Ne olivat eriparit! Hänen oikea silmänsä oli keltainen aivan kuten säröpennun huomioin vilkaistessani veljeäni, tosin naaran vasen silmä oli sininen.. tarkoitiko se että minun silmäni olivat siniset? Toivon mukaan… Olin hyvin kiinnostunut siitä miltä näyttin! Käänsin katseeni kohti mäntyviikseä joka piti huolta minusta ja pentuetovereistani hän oli musta naaras keltaisilla silmillä. Olikohan hän ylpeä siitä että olin tehnyt ensiaskeleeni? Sydämeni pampasi rinnassa ja katsoin syvälle naaraan silmiin yrittäen etsiä ylpeyttä.. vaikka ei se voisi koskaan olla samanlaista kuin vanhemmat antoivat.. ei se koskaan voisi olla samanlainen..!
”Hyvin meni tuiskupentu! Kävelit ensimmäisen kerran!” Mäntyviiksi kehui hymyillen. Syvällä sisimmässäni jokin tuntui räjähtävän.. olin niin iloinen että sillä ei tuntunut olevaan rajaa.. vaikka sillä oli raja.. suurempi kuin kukaan kykenisi arvaamaan.. se että hän ei ollut minun emoni.. hän vain piti huolta meistä jotta emme kuolisi! Ei se kuitenkaan ollut mitään sen rinnalla että olisi emo.. en kylläkään ollut kateellinen kellekään jolla oli vanhemmat.. tai no olihan minullakin vanhemmat! he vain sattuivat olemaan kuolleet.. en edes muista miten he olivat kuolleet ja ehkä se oli hyvä asia. Käänsin kuitenkin katseeni nopeasti pentuetovereihin ja silmissäni välähti vitsikäs mutta hilpeä pilke. Tarkensin katseeni nopeasti veljeni häntään, hyppäsin Sen päälle niin nopeasti että säröpentu ei kyennyt aavistamaan mitään ennen kuin oli liian myöhäistä! Pureuduin hellästi veljeni häntään kiinni muristen leikkimielisesti. Mäntyviiksi katsahti minua hymyillen. Säröpentu kuitenkin vain mulkaisi minua närkästyneenä ja vetäisi häntänsä irti. Päästin pienen mrau-naurahduksen veljeni säröpennun närkästykselle. Asetuin kömpelöön vaanimisasentoon häntä heiluen ja silmät kirkkaina. Läimäisin veljeni turkkia leikkisästi muristen. Säröpennun silmiin tunkeutui leikkimielinen pilke. Hyppäsin nopeasti veljeni päälle ja aloin painia veljeni kanssa monen mrau-naurahduksen saattelemana. Lopulta kuitenkin veljeni sai minut tönäistyä irti itsestään ja sai minut nauramaan kovaan ääneen. Minä niin pidin veljestäni! Hän oli vain minulle niin tärkeä.. kukaan ei voisi olla häntä tärkeämpi ei edes lainepentu sisareni koska pidin hänestä aivan yhtä paljon kuin veljestäni! Olin hyvin iloinen kun sain heidän laisensa pentuetoverit! Minua kuitenkin alkoi nukutaa joten käperyin sammaliin unisena, suljin silmäni tiukasti kiinni ja nukahdinkin melko nopeasti.
Puolisen kuuta myöhemmin. Hiivin hiiren hiljaa eteenpäin mutta silti nopeasti silmät viirussa ja tarkennetuina valkoiseen turkkiin edessäpäin. Loikkasin yllättäen kollion niskaan mrau-naurahduksen saattelemana. Kolli kuitenkin murahti ja rasvisteli minut pois selästään. Silmissäni välähti harmitus kun tömähdim maahan.
”Hei! Minä vain leikkin..” Marisin kovaan ääneen. Kolli kääntyi minua kohden hämillään. Katselin närkästyneenä kollin ilmettä kunnes tunnistin kissan syöksytassuksi. Silmissäni välähti kiinnostus tätä kohtaan ja nuhkaisin kollin laineikasta turkkia silmät viirussa. Nostin katseeni nopeasti ylös suoraan kollin jäätävän sinisiin silmiin joissa kuitenkaan ei näkynyt närkästys vaan niissä pilkisti jopa hitusen huvituneisuutta. Kolli nousi pystyyn häntä heiluen korkealla ilmassa.
”Muistutat minua paljon kamomillatassusta kun hän oli pentu! Hän leikki minun kanssani tai no enimmäkseen hän kyllä jutteli kanssani ja käytti minua hyväkseen leikeissä esimerkiksi piiloleikkissä piiloutumalla minun taakseni.. eikös hän olekin Nokela?” Kolli maukui hymyillen. Tosin oletin että hän hymyili ajatukselle siitä toisesta oppilaasta kamomillatassusta tai jotain? Olikohan hän ihastunut tuohon kissaan tai jotain sinnepäin? Ehkäpä olisi hyvä ajatus vastata myöntävästi? No ihan sama se varmaan olisi vastaisinko myöntävästi tai en? Enhän minä tuntenut tätä kamomillatassua? Nuolaisin pari kertaa viattoman oloisena takkuista kylkikarvaani.
”Noo… Tuota… Kyllä hän kuulostaa melko nokelalta mutta mistä minä sen tietäisin? En tunne kamomillatassua!” Vastasin kollille Marinan saattelemana. Syöksytassu näytti loukaantuneelta ja se sai minulle ikävän olon.. hän varmasti tykkäsi siitä kamomillatassusta paljon Jos Loukaantuisi tuollaisesta! Pörhistelin karvojani hetkisen, tilanne ei ollut kovinkaan ihanteellinen ensimmäinen tapaaminen!
”En tarkoittanut loukata.. anteeksi..”, mau’un ja luikkin tieheni korvat luimussa. Törmäsin yllättäen erääseen soturiin ja ulahdin oitis huomatessani kuinka paljon kokoa naaraskissalla oli. Kompuroin nopeasti pystyyn ja peräänyin silmät kauhusta pyöreinä kauemmas suurikokoisesta naarasta.
”Hei, ei sinun tarvitse pelätä.. uskon että pelkäät minua suuren kokoni tähden? No ei se tarkoita mitään! Olen muuten tulisielu, mikä sinun nimesi on?” Naaras katsoi minua suoraan silmiin läpitunkevasti. Peräänyin vielä pari askelta epäröiden uskoakko suurta naaraskissaa. Kuitenkin lopulta hän tuntui kyllästyvän odottamaan vaan nosti päänsä ja katsahti ylös taivaalle pyöritellen silmiään närkästyneenä.
”Ei sinun tarvitse pelätä usko jo! Mitä apua muka pentujen säikytelystä minulle olisi? Ei niin mitään.. olen puoliverinen ja minut varmaan tapetaisiin jos säikytelisin pentuja.. sitä minä en todellakaan halua..” naaras marisi. Silmissäni välähti kiinnostus periaatteetta puoliverinen kohtaan. Mitä se tarkoitti? Oliko se jokin ylistys? Ei varmaankaan jos naaras olettaa kuolevansa sen vuoksi pelkästään pentuja säikyttämällä? Ehkä se liityisi jotenkin kissan menneisyyteen? Ehkä se annettiin kissalle jos hän vartuisi ilman vanhempia..? Toivottavasti ei.. minä ja pentuetoverinihan vartumme ilman vanhempia koska he olivat kuolleet..
”Mitä puoliverinen tarkoittaa? Onko kissa puoliverinen jos hän vartuu ilman vanhempiaan tai jostain muusta syystä?” Kysyin hiljaisella äänellä. Tulisielun silmät laajenivat järkytyksestä kuullessan sanani mutta ei se kuitenkaan vielä tarkoittanut että olin oikeassa? Tarkoitihan hän että en ollut oikeassa.. en halua sellaista kohtelua kuin tulisielu varmaankin saisi.. melkoisen useasta asiasta. No ei se varmaan tarkoittanut että hän saisi jokikisestä pikku virheestä rangaistusta?
”Ei… Ei se niin mene.. olen puoliverinen koska emoni rakastui kotikisuun ja hän sai minut tälle tytäreksi.. en tule häntä koskaan kutsumaan isäkseni sillä hän ei ole isäni..”, naaras seliti. Silmissäni välähti kiinnostus kun tajusin että mitä hän tarkoitti… Hänhän oli osittain kotikisu! Vaikka hänen emonsa olisikin täysiverinen.
”Se on varmaan ikävää..” mau’un myötätuntoisesti. Suurikokoinen naaras kehräsi ja katsahti minua ilkikurisesti. Tajusin oitis että en ollut kertonut naaraalle omaa nimeäni! Olinpas hiirenaivoinen! Hän varmaan olisi mielellään kuullut sen jo aijemin! Silmissäni välähti hämmentynyt väläys kun katselin naaraan ilkikurista ilmettä.
”Siis no minun nimeni on tosiaan tuiskupentu, Oletin kyllä että olisit tiennyt sen jo?” mau’un pörhistelen karvojani. Silmissäni välähti pelko naarasta kohtaan mutta talloin pellon oitis pois ajatuksistani. Nousin lopulta hitaasti täyteen piituteni, yritin saada itseni näyttämään mahtavamalta kuin tunsin olevani.
”Minä oletin että tietäisit mitä puoliverinen tarkoittaa”, tulisielu maukui naurahtaen. Aloin oitis mietiä oliko mäntyviiksi tai joku muu kertonut minulle aijemin puoliverisyydestä mutta oli hankala muistaa asiaa, tajusin kuitenkin yllättäen muistin kuinka mäntyviiksi oli vain vähäsen aikaa myöhemmin kertonut puoliverisistä kissoista.. olin vain ilmeisesti unohtanut asian täysin!
”Kyllähän mäntyviiksi taisi siitä vähän aikaa sitten puoliverisyydestä, mutta en minä ollut sitä muistanut”, Marisin naaraalle. Tulisielu pudisteli päätän.
”En minä tarkoittanut että sinun olisi se pitänyt muistaa! Eiväthän kaikki mitenkään kaikkea voi muistaa”, tulisielu maukui karvat pörhistettyinä. Korvani painuivat luimuun katsellessani tulisielua joka oli ilmiselvästi menettämässä malttiaan.. ja sitten minulle saattaisi käydä köpelösti…! Ainakin kun katsottiin kuinka pienikokoinen olin hänen kokonsaa nähden! Kuitenkin onneksi eräs punaruskea kolli oli tullut paikalle ja hän yritti rauhoitella tulisielua vaikka hän kyllä tuntui ihan pelkurilta… Mutta ei hän varmasti voinut olla! Ainakaan jos oli tuon suuren naaraan kanssa tekemisissä… No olihan se kollikin jäätävän kokoinen! Tulisielun Liekkin värinen turkki silottui ja hän painautui suurikokoiseen kollin kehräten. Olikohan heidän välilään jotain enemmän kuin ystävyyttä? Siltä se ainakin näytti.
”Tattihalla, mentäisiinkö saalistamaan?” Tulisielu kysyi punaruskealta kollilta jonka nimi oli nähtävästi tattihalla. Tattihalla nyökkäsi liekkin väriselle naaraalle hymyillen ja he lähtivät rinta rinnan pois päin. Rentouduin oitis kun tulisielu ja tattihalla olivat kadonneet näkyvistäni. Päätin tästä syystä kipitää pentuetoverieni luo jotta voisimme leikkiä yhdessä, vaikka piilosta! Nähdessäni säröpennun ja lainepennun selin minuun niin asetuin parhaimpaan mahdolliseen vaanimisasentoon johon kykenin! Hiivin hiiren hiljaa eteenpäin ja katselin pentuetovereitani ajatellen että säröpentu ei toivon mukaan kynsisi minulta turkkia päältä mutta lainepennusta en Osannut sanoa… Olihan hän sisareni mutta hän kyllä oli melkoinen äkäpussi ja varmaan kynsisi minulta turkkin päältä mielihyvin vaikka oli sisareni joten ajattelin että olisi parempi yllätää säröpentu hyppäämällä tämän niskaan toisin kuin jos hyppäisin sisareni niskaan. Kuitenkin lopulta päätin vain hyppätä, hyppäsin nopeasti ja vaivattomasti veljeni niskaan mrau-naurahduksen saattelemana ja sitten aloimmekin painia leikkillään. Lopulta lopetimme ja hyppähdin kauemmas veljestäni jotta hän ei voisi tehdä uusinta loikkaa vaikka ei hän varmaankaan olisi tehnyt niin.
”Leikkitäisinkö jotakin? Vaikka piilosta? Se olisi kivaa!” Mau’un iloisena. Lainepentu heilautti häntäänsä nyökkytelen, veljeni säröpentu nyökkäsi innokkaan oloisena vaikka ilmiselvästi yriti piilottaa sen hillittyn luonteensa taakse mutta minä ainakin huomasin sen. Heilutelin häntääni reippaasti.
”Minä voisin etsiä ensin! Menkä te nyt piiloon!” Hihkaisen ja suljin silmäni laskeakseni. Kurkin kuitenkin nähdäkseni minne pentuetoverini olivat piiloutuneet toivoen että he eivät saisi koskaan tietää että kurkin sillä tiesin ainakin että lainepentu ei kovinkaan pian antaisi anteeksi. Huomasin kuinka lainepentu luikahti piiloon tuoresaalin sekaan ja säröpentu isoon lehtikasaan, tiesin siis että niistä pitäisi katsoa mutta päätin katsoa ensin muita piiloja etteivät he arvaisi että kurkin. Suljin silmäni tiukkasti kiinni ja laskin nopeasti loppuun ja sitten lähdin katsomaan pentutarhaan sisälle, lähelle sitä lehtikasaa johon säröpentu oli piiloutunut joten voisin väittää hänelle että olin huomannut hänen liikahtelevan ja sillä periaatteella löytänyt hänet. Kurkistin sisään pentutarhaan ja näin siellä hämypilven ja rapakynnen, Klaanimme vanhimmat jotka asuivat samassa pesässä kuin pennut.
”Hei, tuiskupentu! etsitkö jotain?” Hämypilvi maukui lempeästi. Heilutelin häntääni edes takaisin innokkaasti ja nyökkäsin ja käännyin ympäri huudahtaen vastauksen nopeasti vanhalle naaraalle ennen kuin loikkin taas etsimään pentuetoveruksisani.
”Leikkin lainepennun ja säröpennun kanssa piilosta joten nyt etsin heitä!” Huudahdin nopeasti taakseni ja loikkin kohti sitä isoa lehtikasaa missä säröpentu piileksi, pysähdyin hetkeksi ja jäin katselemaan lehtikasaa edessäni. Lehtikasa liikahti ja sieltä oli kuulunut pieni äänähdys jonka veljeni oli juuri ja juuri saanut pidettyä sisällään. Suustani pääsi pieni kehräys kun töytäisin hennosti lehtikasaa missä veljeni oli, liikautin lehdet pois Valko-mustan veljeni päältä.
”Kiinni jäit!” Kehräsin hymyilen veljelleni. Veljeni kömpi ylös lehtikasasta närkästyneen näköisenä. Kollin keltaiset silmät tuijottivat minua rauhallisena.
”Mene sinne kaatuneelle puulle niin minä etsin lainepennun!” Mau’un veljelleni ja pujahdin vikkelästi tuoresaliskasalle. Minulla oli kova nälkä joten päätin syödä jotain ja siinä sivussa ”vahingossa” löytää lainepennun! Kun pääsin lopulta perille tuoresaliskasan luo, aloin kaivaa saaliskasasta jotakin. Ensimmäinen otus mihin osuin oli suuri jättiläismäinen orava, ainakin minun kokooni nähden. Kun sain jättiläismäisen oravan Ulos niin huomasin lainepennun joka oli litistyä muiden saaliden ale. Kaivoin nopeasti sisareni pois saaliden alta.
”Löysinpäs sinut!” Hihkaisen, otan oravan suuhuni ja tassutan sen kanssa kaatuneelle puulle minne olin säröpennun lähettänyt odottamaan että löytäisin lainepennun. Lainepentu seurasi minua kapinoiva ilme kasvoillaan.
”Hei, säröpentu! Syödään tämä Orava ja jatketaan sitten leikkimistä?” Kysyn. *Siitä tulisi minun ensimmäinen riistaeläin jota maistan!* Lisään mielessäni. Säröpentu nyökkäsi kehräten ja alkoi syödä oravaa, me kaikki kolme aloimme syödä oravaa kunnes se oli kaluttu loppuun. Nostin katseeni kohti säröpentua joka katseli minua.
”No niin säröpentu, koska minä löysin sinut ensin niin on sinun vuorosi etsiä”, mau’un ja luikkin etsimään piiloa itselleni, käänsin katseeni ja huomasin kuinka lainepentu tunkeutui kaatuneen puun oksien sekaan. Pysähdyin hetkeksi ja katselin ympärilleni mietin mihin voisin mennä piiloon kunnes lopulta päätin tunkeutua siihen kaatuneen kuusen oksistoon kauemmas sisäänkäynti tunnelista kuin lainepentu. Se oli ollut viisasta sillä Jos en olisi pian mennyt piiloon niin säröpentu olisi löytänyt minut auttamatta ensimmäisenä… Leirissä ei vain ollut mitään kunnon piilopaikkoja eikä niitä todellakaan ollut paljoa! Kurkistin ulos piilostani ja näin säröpennun nuuhkivan tuoresaliskasaa, hän varmaan oletti että toinen meistä olisi piiloutunut sinne mutta miksi ihmeessä olisi? Ei ollut järkeä mennä piiloon jota on jo käytetty! Niistähän yleensä katsotiin ensin! Tarkkailin piilostani kuinka säröpentu meni lähemmäs lainepennun piiloa lähempänä kaatuneen puun alaosaa, näin kuinka säröpentu kipusi ylös ilmiselvästi tarkistamaan oliko siellä ketään piilossa ja olihan siellä! Säröpentu tuli alas sieltä lainepentu närkästyneen näköisenä perässään. Hän oli siis löytänyt hänet eli nyt hän alkaisi etsimään minua! Tunkeuduin nopeasti syvemmälle oksistoon jota minua ei niin vain löydettäisi. Kirosin mielessäni sitä että puu oli kuusi, mutta vaikka siinä olikin piikkikäitä neulasia niin ainakin ne eivät olleet pudonneet puusta kuten lehdet. eiväthän ne edes voisi kasvaa takaisin Jos ne olisivat putoavia lehtiä! Eihän kaatuneisiin puihin kasva lehdet takaisin. Asetuin mahdollisimman mukavaan asentoon odottamaan että säröpentu löytäisi minut mutta lopulta kun minua alkoi pitkästyttää puun oksistossa joten päätin kurkistaa ulos puun oksistosta ja näin typötyhjän aukion.. tajusin oitis että oli alkanut sataa ja kaikki olivat menneet suojaan!
*Hiirenpapanat! En minä voi tännekään jäädä mutta en todellakaan halua Kastua! Mutta silti minun täytyy koska enhän minä muuten pääse pentutarhaan!* Marmatin mielessäni. Tunkeuduin vikkelästi ulos puun oksistosta ja loikkin nopeasti pentutarhalle vaikkakin turkkini kastui silti läpimäräksi! Ravistelin turkkiani oitis päästyäni sisälle pentutarhaan sateesta. Tassutin seuraavaksi lähemmäs sammalpetiä jolla sisarukseni jo olivatkin.
”Hei vain!”, naurahdan huvitunenaa. Asetun sammalpedille pentuetoveruksieni vierelle nukahtaen melko nopeasti.
Aukaisin silmäni pienesti kirkkaassa valossa. haukotelin makeasti ja kompuroin pystyyn katselen innoissani ympärilleni mietien jo mitä tekisin tänään. Käänsin katseeni nopeasti veljeeni joka katsahti minuun päin hymyillen. Pompasin oitis pystyyn kun mieleeni tuli yllättäen hauska ajatus. Loikkin vikkelästi veljeni viereen silmät kiiluen ylpeänä.
”Hei, Säröpentu! Minä haluaisin leikkiä kanssasi! Minulla olisikin juuri kiva leikki mielessäni!” Hihkaisen innoissani. Säröpentu nousi seisomaan innokkaan oloisena ja nyökkäsi hymyillen iloisena. Hyppähdin ilmaan innostuksesta ja pomppin sitten ulos pesästä. Katselin ympärilleni ja huomasin että aukiolla oli vähäisen vesilätäköitä! Käänsin katseeni kuitenkin nopeasti veljeeni ja johdatin hänet kauemmas pentutarhalta jota voisin kertoa tälle todella hyvästä leikki ideastani!
”Säröpentu, haluatko kuulla sen leikki idean minkä olin juuri keksinyt!” Mau’un innokkaana. Säröpennun silmissä välähti innoikas pilke mutta se katosi miltei heti rauhallisen pilkeen alle. Heilutelin häntääni edes takaisin innokaan oloisena kunnes lopulta veljeni nyökkäsi pienesti hymyillen ja heilautaen häntäänsä.
”No, minä keksin että voisimme kilpailla siitä kumpi keskii parempia jekkuja, me voisimme tehdä jekkuja esimerkiksi tulisielulle tai Syöksytassulle! Tapasin heidät eilen”, hihkaisin. Katselin ympärilleni ja huomasin tulisielun Soturien pesän edustalla mutta Syöksytassua en nähnyt missään, hän oli varmaan harjoittelemassa mestarinsa kanssa. Käänsin katseeni nopeasti takaisin veljeäni kohden.
”Ehkäpä tosiaan jekkutamme tulisielua? En nimittäin tiedä missä Syöksytassu on, paitsi voimme toki jekutaa jotakuta muutakin jos sinä tiedät jonkun jota jekkutaa ja ensinnäkin jos se edes sopii sinulle”, mau’un hymyillen veljelleni.
//Särppä? >:3
