Tulisielu
Kirjoittaja: Ampiainen
”Ja pyh! En minä hänestä pidä! Hän on vain yksi muista ja Neilikkatassu on joka tapauksessa paljon kiinnostavampi ja mukavampi”, Hiljaisuustassu naukui minulle leuka pystyssä.
”ai et pidä hänestä ja muka täysin samanlainen kuin neilikkatassu ja muut ystäväsi? En kyllä usko… Ja ei hän voi sille mitään että ei tunne sinua kohtaan mitään… Mutta kyllä hän joskus voi! Ja ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu kuulla että kamomillatassu ei rakasta sinua… Mutta hän välittää sinusta ystävänä! Sinun täytyy hyväksyä se että hän ei rakasta sinua…” Vastasin harmissaani.
”En pidä hänestä, enkä ole koskaan pitänytkään sen erityisemmin!” hiljaisuustassu tiuskaisi.
”ai no ehkä sitten kerron hänelle että hän oli väärässä kun luuli sinun välittävän hänestä erilailla kuin muista” naukaisin vieläkin vähän harmistunenaa.
”Senkun kerrot! Ei häntä se varmasti haittaa”, hiljaisuustassu vaakuuti minulle että se ei haittaisi.
*Hän taitaa olla tosissaan… No ehkä kerron kamomillatassulle sitten kun näen hänet seuraavan kerran…? Se kyllä olisi väärin hiljaisuustassua kohtaan jos hän vain yrittää vakuuttaa minua mutta kuitenkin välittää hänestä enemmän kuin myöntää?* Ajattelin. Käperyin noin hiirenmitan päähän hiljaisuustassusta ja aloin sovitella.
”Ehkä sinun ei kannattaisi ajatella tätä? Tai… Häntä… Mutta jutellaan jostain muusta… Joohaan?” Yritin sovitella tätä asiaa jonka olin Ilmiselvästi aloittanut.
Katselin hetkisen hiljaisuustassua joka näytti edelleen hiukan närkästynenää ja suutuneenaa.
*Pilasinko juuri mahdollisuuteni olla hänen ystävänsä…? Ehkä hän ei enään pidä minusta kuten ystävistä…? Ehkä… Minun pitäisi hyväksyä se että hän vihaa minua? Vain koska yritin lohduttaa häntä siinä että kamomillatassu ei rakasta häntä…* Ajattelin surulisena. Ajattelin hetkisen että luovuttaisiin kollin ja minun välisen ystävyyden saamisessa mutta kuitenkin lopulta lupasin itselleni että ainakin yritän korjata tämän.
”Joo jutellaan jostain muusta”, Hiljaisuustassu sanoi lopulta hiljaa.
”Mistä…?” Kysyin vieläkin hitusen huolestuneena.
”En oikein tiedä… Mistä sinä haluaisit jutella?” Hiljaisuustassu vastasi.
”Hmm ehkä… En tiedä…” Vastasin harmissaani.
”No… entä, jos jatkaisimme harjoittelua?” Hiljaisuustassu ehdoti.
”Vaikkapa Ote hampailla. Tämä isku on helpointa tehdä kun vastustajasi ei ole vielä huomannut sinua tai olette vastustajasi kanssa kaukana toisistanne. Seuraavaksi sinun pitää valita yksi kohde vastustajastasi esimerkiksi vasen etukäpälä sinun täytyy myös tarauttua lujaa etkä päästä irti. Voit myös käyttää kynsiäsi apuna mutta älä missään nimessä katso suoraan kohtaan johon olet iskemässä, jotta vastustajasi ei osaa torjua hyökkäystäsi!” Kerroin samalla liikeen tarkoituksen kun näyttin. Hiljaisuustassu näytti kiinostuneelta ja alkoi yrittää liiketa ja onnistuikin täydellisesti!
”Menikö hyvin?” Hiljaisuustassu kysyi.
”se meni… Täydellisesti!” Vastasin hämmästyneenä sillä olin uskonut että tämä olisi melko vaikea liike. Hiljaisuustassu näytti yhtä ylätyneeltä onnistumisestaan kuin minä olin…
*Hän on todella hyvä… Olen ylpeä hänestä vaikka hän ei olekaan oma oppilaani… Mutta onhan hän ystäväni… Onhan?” Ajattelin mielessäni oppilaan täydellisestä onnistumisesta.
//Hilju?
