Tulisielu
Kirjoittaja: Ampiainen
Kuulin Lainetassun äänen mutta en välittänyt naaraasta pätkänkän vertaa, hän ei ollut huomioimisen arvoinen eikä muutenkaan ollut mitenkään erityinen. Kuitenkin vain hetken naaraan sanojen jälkeen tulleet naaraan sisaren Tuiskutassun -entisen ystäväni! Sanat saivat minut sävähtämään ja kääntymmään ääntä kohti. Tuiskutassu oli varmasti tullut hulluksi vai mitä? Miksi muuten naaras olisi käyttänyt minua kohtaan niin? Ehkä lainetassu oli manipuloinut sisartaan tai jotain? Ei.. Naaraan täytyi olla tosissaan puheissaan.. Hän varmasti oli nyt sisarensa puolella ja vain esitti kilttiä puoliveristen kanssa.. Niin.. Niin sen täytyi olla tunsin naaraan niin hyvin että tämä ei voinut vain sanoa noita sanoja vahingossa tai niitä tarkoittamatta.. Tai niitä tarkoittamatta kyllä helposti voisi mutta, ei hän mistään noin vakavasta asiasta kehtaisi pilailla. Ystävyyttemme oli mennyt pilalle jo aiemmin.. Mutta nyt saattaisi mennä pilalle Klaanitoveruuttemmekin? Ainakaan hän ei kykenisi.. Käskemään minua toteuttamaan sanojaan? Eihän? Päädyin lopulta ärisemään tälle, kuinkakohan hän oli kehdannut? Luulin hänen olevan kohtalias kaikkia kohtaan ja uskollinen ystävilleen.. Tai uskoin että hänellä olisi vielä edes vähän uskollisuutta minulle? Olinhan sentään ollut hänen ystävänsä! Kuitenkin naaraan seuraavat sanat saivat minut hulluudeen parttaalle. Hän oli hullu! Olin oikeassa hän on hullu.. Tai sitten olin oikeassa sen suhteen että hän oli vain esittänyt olevansa kiltti puoliveristen joukkossa!?
Tulisielu säpsähti järkyttyneenä ja tämän silmät laajenivat. Naaras kuitenkin pudisteli päätään nousi seisomaan ja tassuti vihaisen näköisenä lähemmäs.
”Sinä senkin.. Petturi!” tulisielu sähisi ja sivalsi minua päin tassullaan kynnet esillä. Tunsin naaraan kynnet naamassani ja ulahdan säikähdyksestä ja kivusta hoiperellen pari askelta taaksepäin silmät järkytyksestä suurina. Vedin kynnet sisään järkyttyneenä, en ollut ihan tuollaista tarkoittanut. Vilkuilin ympärilleni ja huomaan lainetassun joka tuijotti minua silmät viirussa kunnes työntää kyntensä esiin ja hyppää päälleni.
”kuinka kehtaat tehdä noin siskolleni” lainetassu ärisee. Älähdän ja kaadun kyljelleni lainetassun hyökkäyksen voimasta. Työnnän kyntteni nopeasti esiin ja raapaisen lainetassua kynsillän kyljestä ja saan tämän helitämään niin että pääsin takaisin pystyyn. Köyristin selkääni ja sähisin hetken hävyttömyyksiä oppilaalle ennenkuin loikkaan tämän päälle koko painollani. Naaras romahti vatsalleen maahan ja sähisi raivoissaan ja yritti päästä pois altani. Minä kuitenkin pidän naaraan maassa allani ja raatelen tämän selkää takakynsilläni samalla kun yritin pitää etutassuillaa naaraan aloillaan kunnes lopulta hellitin ja peräänyin pari askelta valmiina naaraan uuteen hyökkäykseen. Kuitenkin juuri ennenkuin naaras ehti liikahtakaan väliimme syöksähti rosmariinikynsi kamomillapyörteen sisko, vedin nopeasti kynnet sisälle. En sattutaisi naarasta eikä varmaan lainetassukaan.
”Rauhoittukaa! Rauhoittukaa, Tuiskutassua sattui tämän teidän typerän käytöksenne takia”, naaras murahtaa ja työntää minut kauemmas oppilaista. Peräänyn kuitenkin ja käännän katseeni tuiskutassuun joka tuijotti maahan kunnes järkytyksekseni naaraan pää valahti maahan ja silmät sulkeutuivat. Mitä naaraalle oli tapahtunut..?
”T-tuiskutassu? Hän.. Hän.. E-en minä tiedä..! Mitä hänelle tapahtui?” takellan ja tuijottan oppilasta. Rosmariinikynsi kallisti päätään mutta vilkaistuaan taaksepäin hän huomaa tuiskutassun. Rosmariinikynsi tuntuu joutuvan hetkellisesti paniikkiin mutta huomauttuaan kärppämyrskyn tämä vain ulahti naaraalle.
”HAE PARANTAJA VERTA APUA!” naaras huusi edelleen paniikissa. Kärppämyrsky tuijottaa naarasta hetken hölmistyneenä mutta tajutuaan asian laidan loikkii parantajien pesälle. Lasken kaatseni ja siirrän sen pois päin naaras oppilaasta.
Vain vähän ajan kuluttua siitä kun kärppämyrsky oli lähtenyt hakemaan parantajaa niin parantaja oli tullut.. Ja niin oli henkäystähtikin. Rosmariinikynsi oli pysynyt koko ajan vierelläni kun olin yrittänyt selittää henkäystähdelle ongelmaa mutta ei kolli ollut myötätuntoinen.. Itse asiassa ei ollenkaan! Hän oli määränyt minut telottetavaksi ja oli nyt loikkinut paikalle mistä huutaa klaani kokoukset jotta saisi klaanin koolle. Siirrän katseeni surullisena rosmariinikynteen.
”Voitko kertoa tuiskutassulle että olen pahoillani? Ja kerro terveisiä hiljaisuusvarjolle ja kamomillapyörteelle.. Kerro heille että en tarkoittanut.. Kerro heille että halusin pysyä heidän luonaan..” kuiskaan sydän syrjällään. Viimeinen pyyntöni tulisi olemaan raskainta kertoa.
”Ja.. Ja kerro tattihallalle että rakastan häntä.. Ja että tulen aina rakastamaan.. Olisimme saaneet ihania pentuja yhdessä.. Kerro hänelle että.. Elämä pimeyden metsässä tulee olemaan tuskaa ilman häntä..” mauun sydän syrjällään. Olin surullinen että en voisi kertoa näitä asioita näille kissoille itse.. En ehkä näkisi heitä enää koskaan?
”Teen niin”, Rosmariinikynsi lupasi. Kosketin hännänpäälläni naaraan kylkeä ja tassutin kauemmas tästä. Henkäystähti oli juuri rosmariinikynnen sanojen jälkeen kutsunut kokouksen. Tassutin tyynenä keskelle piiriä ja istuuduin odottamaan että henkäystähti ilmoittaa telottavansa minut. Ja niin hän tekikin. Hymyilin ja juuri ennenkuin kolli ehti alas käännyin taaksepäin ja ensimmäinen asia minkä näin oli lainetassu joka mulkoili minua mutta siirsin epätoivoisen katseeni muualle etsien tattihallaa, lopulta löysin hänet näin tämän kauhistunut katseen… Anteeksi.. Hän jäi viimeiseksi mitä näin… En näet irottanut katsettani kumppanistani hetkeksikään, heti kun henkäystähti oli näet hyökkänyt kurkkuuni suljin silmäni ja ajattelin mielessäni tattihallan ja ne pennut jotka olisimme joskus saattaneet saada. Kipu levisi koko ruumiseeni kunnes en tuntenut sitä enään. Pimeys oli vienyt minut muistoihin, näin kaiken mitä olin ikinä kokenut ennenkuin kaikki katosi mielestäni, nyt minä olin kuollut. Ja siinä samalla päälleni oli laskeutunut rauha. Raotin silmiäni ja näin että olin nyt metsässä, olin kuollut, olin pimeyden metsässä.. Olin kuitenkin yksin.. Eikö kukaan ollut ottamassa minua vastaan? Eikö edes luumukoipi oma emoni tulisi ottamaan minua vastaan? Kuitenkin lopulta haistoin ilmassa emoni kutkutavan ja rauhoitavan tuoksun ja sitten näin tämän.
”Luumukoipi! Emo!” kehrään ja loikin emoni luokse. Emoni säpsähti ja kääntyi katsomaan minua.
”Tulisielu? Sinä Kuolit? Ei.. Miksi nyt? Enkä minä ollut varjelemassa sinua viimeisellä hetkilläsi.. Kumpa olisin varjellut sinua.. Olisin voinut tietää jo entuudestaan että olit kuollut.. Ja olisin oikopäätä tullut etsimään sinua.. Rakas tyttäreni..” luumukoipi kehrää ja nuolaisee päälakeani. Vetäydyn kuitenkin hetken kuluttua kauemmas ja käänsin katseeni taaksepäin, hetken kuluttua käänsin katseeni takasin emooni.
”Voitko kertoa miten voin tarkkailla eläviä kissoja? Haluan pitää ystäviäni ja tattihallaa silmällä kunnes on heidän vuoronsa liityä joukkoomme tänne pimeyden metsään”, mauun hymyillen emolleni hennosti. Luumukoipi nyökkäsi hymyillen ja tassutimme sitten yhdessä rennosti jutustellen syvemmälle pimeyden metsään.. Menetin paljon.. Mutta minä myös sain jotain takaisin. Oliko se tämän arvoista.. En tiedä.. Saan kuitenkin olla taas emoni kanssa.. Mutta.. Silti ei hänen takaisin saamisensa ollut niiden tattihallan kanssa mahdollisesti saatavien pentujemme arvoista… Ryhdistäydyn ja yritän olla ajattelematta asiaa. Saan nähdä kumppanini vielä.. Ensin etäältä mutta sitten kun on aika niin näen hänet täällä.. ja sitten tulisimme olemaan aina yhdessä. Ja hän saisi tutustua emoonikin paremmin! Ei emo varmaan ollut kollille tuttu? Vai oliko Sittenkin? Mitä väliä? Saisin elää molempien kanssa onnellisena sen jälkeen kun on hänen aikansa liittyä tänne! Kumpa hän voisi tulla pian.. Mutta hänellä on vielä varmasti pitkä elämä edessä! Kumpa.. Kumpa hän vain ei pettäisi minua.. Ja hankisi uutta kumppania.. Eikai hän olisi niin petturimainen? Minä rakastin häntä ja tulen aina rakastamaan mutta.. Onko hän uskollinen minulle ikuisesti vaikka olisinkin kuollut? Kyllä minä sen selville saisin… Rakastan tattihallaa aina vaikka hän itse rakastaisikkaan enään.. Lupaan sen.. En saisi tietää sitä ennen kuin näkisin hänet taas.. Ja.. Ja Näkisinkö minä häntä enää? Olihan mahdollista että en näkisi.. Tai sitten jos hän ei enää kuolleman jälkeen sitten haluaisikkaan olla enää kanssani? Olihan hänelläkin sukua täällä.. Ehkä hän haluaisi elää enemmin heidän kuin minun kanssani.. Kyllä.. Suku on varmasti tärkeämpää kuin rakkaus..
//R.I.P 🙁
