Tulisielu
Kirjoittaja: Ampiainen
Vilkuilin ympärilleni ja mietin voisiko joku ystävällisesti viedä minut ulos haukaamaan vähän raikasta ilmaa mutta kaikkilla näytti olevan kiire… Käänähdin nopeasti ja etsiskelin katseellani ystäviani Kamomillapentua ja syöksytassua… Ja lopulta huomasinkin heidät juttelemassa yhdessä, lähdin oitis heidän luo koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä kuin mennä jutelemaan näiden kahden minua nuorenan kissan kanssa. Kun olin viimeinkin perillä niin kuulin kuinka Syöksytassu kertoi kun oli napannut saalistuspartiossa kaksi oravaa ja yhden myyrän. Häntä paljon nuorempi naaras kuunteli hämillään oppilaan tarinoita. Pudistelin päätäni hitusen sillä olin varma että kolli vain ylpeilli… Tassutin heidän luokseen ja kysyin haluaisivatko he kuulla Tarinan. Kamomillapentu vilkaisi minua ja pudisteli päätän.
”Mikset haluaisi kuulla tarinaa?” Kysyin hämillääni.
”Koska minä olen menossa tutustumaan hiljaisuuspentuun! Emme olekaan vielä tutustuneet… Ja se on ihan mukavaa saada uusia ystäviä ainakin nyt kun emo on poissa ja isä varmaan niin surulinen ettei enään välitä minusta ja sisarestani!” Vinkaisi nuori naaras hymyillen mutta tuntui surumieliseltä vähän kun mainitsi emonsa ja isänsä… Nyökkäsin hymyillen ja käänsin katseeni hymyillen syöksytassuun ja kysyin haluaisiko hän tehdä jotain kanssani… Kolli nyökkäsi.
”Ehkä voisimme vähän tehdä jekkuja? Vaikka tehdä jekun Kamomillapenulle joka voisi piristää häntä?” Ehdotin. Syöksytassu näytti hetkisen mieteliäältä ja lopulta hän nyökkäsi.
”Ehkä voisimme piilottaa ohdakeita hänen maakualusiinssa? Tai no Se on vähän hankalaa koska hän nukkuu samoilla maakualusilla kuin sisarensa…” Syöksytassu ehdoti mutta alkoi miltei heti epäröimään. Pudistelin päätäni ärtyneenä ja sihahdin:
”Ihan sama kyllä se varmaan häntäkin piristäisi!” Sihahdin kipakkasti. Syöksytassu mulkaisi minua närkästynyt ilme kasvoillaani mutta nyökkäsi pienesti.
”No, onko sinulla niitä ohdakeita??” Sihahdin melkoisen tylysti. Kolli vain nyökkäsi ja kipiti nopeasti pesäälleen ja tuli piakkoin takaisin tukku sammalia joissa oli kyllä huomattavasti monta ohdaketta hymyilin ja kävin nopeasti hakemassa vähän sammalia joissa ei ollut ohdakeita. Kun olimme pesässä niin tiputtin sammalet mäntyviiksen ja hiljaisuuspenun maakualusten vierelle ja vein nopeasti kaikki likaiset sammalet pois ja palasin takaisin syöksytassun luokse autamaan häntä vaihtamaan maakualusia ja salaa ujutimme aika monta ohdaketta kamomillapenun ja hänen sisarensa maakualusille. Kun valmistuimme niin menimme ulos pesästä ja jäimme odottelemaan pentutarhan lähettyville juttelemaan täysin tavallisista asioista eli minä kuuntelin kun Syöksytassu kertoili oppimisestaan ja onistumisitaan oppilaana. Pyörittelin silmiäni kun oppilas alkoi kehuskelemaan että oli napannut saalistuspartiossa kolme Pulskaa kania! Siis se ei voinut olla totta koska ei edes paras saalistaja ole onnistunut nappaamaan kolmea kania yhdessä ja samassa partiossa! Ajattelin närkästynyt ilme kasvoillaani lopulta huomasin Kamomillapennun istuskelemassa leirin reunalla.
Syöksytassu jäi katselemaan Kamomillapentua joka ei ilmiselvästi ollut löytänyt hiljaisuuspentua. Yhtäkkiä nuori naaras kipiti pentutarhaan mutta vinkaisi miltei heti kauhistuneena, hän tassuti ulos pentutarhasta ja sihisi minulle ja syöksytassulle.
”Kumpi teistä laittoi ohdakeita minun ja Rosmariinipenun maakualusille?!” Kamomillapentu ärisi. Heilutelin häntääni Syöksytassua kohden mutta Kamomillapentu vain pyoriteli silmiään ja niissä näkyi ymmärrys.
”Tietenkin te molemmat!” Kamomillapentu sihahti ja ryntäsi pentutarhaan jättäen meidät yksin.
Kuu myöhemmin… Katselin hymyillen Kamomillaitassua ja Rosmariinitassua jotka oli juuri nimitetty oppilaiksi.
*Toivottavasti hän on jo antanut minulle ja syöksytassulle anteeksi sen ohdake jekun…* Ajattelin huolestuneena. Kun kaikki olivat Huutaneet naaraiden nimiä niin yritin päästä naaraiden luokse onnittelemaan… Mutta en päässyt… Klaanin vyöry veti minut mukanaan ja heti sen jälkeen minut passitettiin saalistuspartioon…
Seuraavana päivänä etsiskelin Kamomillatassua mutta en nähnyt nuorukaista missään… Missä hän oli…? Kuitenkin lopulta huomasin Hiljaisuuspenun joka leikki lehdillä. Katselin hetkisen kuinka hän hyppäsi lehden kimppuun. Hän nappasi sen suuhunsa ja kehräsi iloisesti laskeutuessaan taitavasti takaisin maahan mutta hitusen horjahdellen.
“Jos tuo olisi ollut laskeutuva lintu, se olisi karannut, mutta hyvä yritys”, naukaisin pennulle hitusen hymyillen. Kolli katsoi minua suoraan silmiin omilla sinisillä silmillään…
“Kuka olet?” nuori kolli kysyi kiinnostuneena. Aloin oitis hymyilemään hieman enemmän.
“Olen Tulisielu”, hän sanoi naukaisin hiljaisella mutta vähän kipakalla äänen sävyllä. Hän katsoi minua taas kerran suoraan silmiin… Hymyillin ja heilutelin vähäsen häntääni huvitunenaa.
“Miten tämä pitäisi tehdä?” pikku kolli kysyi ja meni kyykkyyn.
“Älä heiluta takapäätäsi – ainakaan hirveästi – ja pidä häntä irti maasta”, selittin ja istahdin hymyillen hänen vierelleen.
Hiljaisuuspentu kääntyi taas lehtien puoleen. Kolli halusi yrittää uudelleen, nyt ilmiselvästi käyttäen ohjeitani. Hän kaappasi niitä mukavan määrän ja viskasi ne ilmaan. Hän keikutteli takapäätään pienesti ja heilautti häntäänsä pienin heilautuksin pitäen tätä koko ajan irti maasta. Hän ponkaisi kohti tipahtavaa lehteä ja läimäisi sen tassullaan maahan. Kun hän oli onnistunut hän röyhisti rintaansa ja kehräsi voitonriemuisesti.
“Paljon parempi”, naukaisin hivenen ylpeyttä äänessäni hymyilin taas hitusen voimakaamin Hiljaisuuspennulle. “Voisit toki poistaa hännän ja takapään heiluttelun. Se voi paljastaa sinut, jos olet liian tiheässä maastossa”, hymyilin ja selittin. Hiljaisuuspentu nyökkäsi ja sitten kolli kääntyi lehtiä päin. Hän oli ilmiselvästi juuri kauhaisemassa lehtiä käpäläänsä, kunnes vedinnkin lehdet kollin edestä.
“Anna kun minä, niin sinä saat keskittyä hyökkäykseen”, tarjouduin ja viskasin lehdet nopeasti korkealle ilmaan. Hiljaisuuspentu näytti aivan kivettyneeltä ja näytti odottavan oikeaa hetkeä loikkaa. Hän odotti niin kauan, että lehdet olivat jo miltei hiirenmitan päässä maasta. Lopulta kolli loikkasi ja yritti kaapata lehden, mutta se kerkesi tipahtaa maahan asti niin, että kollin täytyi repiä se kynsin maasta.
“Hieman liian hidas, mutta kyllä se ensi kerralla onnistuu!” kannustin hymyillen ja miltein jo keräten huvituneena. Hiljaisuuspentu nyökkäs minulle ja kyyrityi taas merkiski, että olisi valmis taas uuteen iskuun.
Juuri kun Hiljaisuuspentu hyökkäsi ilmaan heittämieni lehtien kiimpuun, Kolli luimisti korvansa ja vingahti. katsahdin hämillääni taivaalle korvat luimistettuna ja karvat pörrössä huomatakseni mitä kolli oli huomannut kunnes yhtäkkiä tajusin miksi m… Täällähän satoi… Sihahdin turhautuneena ja katselin Taivaalla olevia tummia pilviä, jotka ripottelivat kylmiä sadepisaroita vähitellen leiriin eli toisin sanoen meidän niskaamee!
“Parempi varmaan mennä pesään turvaan, ennen kuin sade yltyy ja me molemmat kastumme”, Hiljaisuuspentu naukaisi minulle ja minä nyökkäsin myöntävästi vaikka olisikin halunnut olla vielä kollin kanssa…
“Leikitään taas pian!” Hiljaisuuspentu hihkaisi vielä taakseen samalla, kun hyppi kohti pentutarhaa suojaan sateelta.
*Todellako? Mutta entä jos hohtosulka tai mäntyviiksi kertovat puoliverisyydestäni hän varmaankin muuta mielensä…” Ajattelin samalla kun juoksin lämpimärkänä soturien pesään. Ravistelin nopeasti turkkini ja pujahdin vuoteseeni nukkumaan.
*Toivon todella että hän ei ole samanlainen kuin osa kuolonklaanin kissoista…. Toivottavasti meistä voisi tulla ystävät puoliverisyydestäni huolimatta!* Ajattelin hymyillen unisesti. Lopulta minä nukahdin.
Tassutin oudossa sakeassa pimeydessä kunnes yhtäkkiä pysähdyin kun joku tai jokin törmäsi minuun.
”Tulisielu? Kivaa! Leikkitönkö taas uudestaan?” Se oli hiljaisuuspentu joka hyppi riemuissaan. Nyökkäsin hymyillen helpotuksesta. Mutta kun olimme aloittamassa leikkitaistelua jotta hiljaisuuspentu oli halunnut leikkiä niin hän vain loikkasi päälleni kynnet esillä ja alkoi äristä minulle
”Sinä olet pelkä hyödytön puoliverinen katti! kunpa olisin tiennyt sen jo ensimmäisellä kerralla kun tapasin sinut! Olisin tappanut sinut heti!” Hiljaisuuspentu ärisi minulle halveksiva ilme kasvoillaan.
”Anna olla!”kamomillatassu huudahti. olin jo helpotua kun luulin naaraan olevan puolellani ja aloin pyristellemään hellemin mutta kuitenkin kamomillatassu vain hyökkäsi kimppuun ja sihahti.
”Minä en olisi voinut antaa sinun tappaa häntä… Ilman minua en vieläkään ymmärrä kuinka minä saatoin olla puoliverisen turhuuden ystävä!” Kamomillatassu ärähti halveksuvasti. Pyristelin yhä vain raivokaaamin kunnes yhtäkkiä tunsin kurkkusani hampaat ja sitten kuulin ällöttävän rusahduksen äänen sekä vertahyytävän rääkäisyn omasta suustani. Yhtäkkiä vain se kaikki oli kuitenkin ohi… Onneksi…
Katselin ylpeänä hiljaisuustassua joka oli juuri nimitetty ja hän oli saanut mestarikseen lehtituulen kuitenkin ylötyksekseni kolli tulikin minua päin huutaen minulle
”Tulisielu, täällä! Oletko ylpeä minusta?” Hiljaisuustassu huusi juostessaan minua kohti.
”Totta kai olen! Mutta entäs miksi ihmeessä juoksit juuri minun luokseni? Minähän olen puoliverinen enkä ole sinulle sukua tai kovinkaan tärkeä… Mutta haluaisin kyllä sinusta ystävän… Olisikohan Se mitenkään mahdollista?” Kysyin hymyillen väkinäisesti.
”Minä pidän sinusta kovasti, olet niin mukava. Siksi tulin luoksesi. Ja tietenkin haluan olla ystäväsi, se olisi mahtavaa!” Hiljaisuustassu hihkaisi innokasti.
”Oikeasti?” Kysyin hymyillen iloisena.
”Kyllä aivan oikeasti!” Hiljaisuustassu hihkaisi.
”Tuota haluaisitko että autan sinua taisteluliikeiden harjoittelussa joskus? Se olisi mahtavaa autaa jotta kutta oppilasta vaikka hän ei olisikaan minun… Sopiihan?” Kysyin hymyillen.
Tietysti! Olisi mukavaa, jos voisit opettaa minulle muutaman taisteluliikkeen vaikka heti!” Hiljaisuustassu vastasi hymyillen. Hymyilin ylätyneenä ja jopa vähän ylpeänä siitä että saisin oppetaa tätä oppilasta ja vieläpä saan hänestä jopa ystävän!
”Sopiihan se! Minkä taisteluliikeen haluat oppia ensimmäisenä?” Kysyin hymyillen vieläkin hitusen yllätyneenä.
”Mikä vain kelpaa, kunhan se ei ole heti liian hankalaa”, hiljaisuustassu vastasi.
”Selvä miten olisi hmm”, jäin hetkeksi miettimään kunnes lopulta jatkoin. ”Etukäpäläisku? Se on varmaan tarpeeksi helppo sinulle”, jatkoin lausettani.
”Tässä liikkeessä hyökätään suoraan edestä lyödään ylhäältä päin kovasti kynnet sisäänvedetyttyinä vastustajaasi päähän. Sitä voidaan käyttää aloitusiskuna tai kesken kamppailun”, selitin samalla kun näyttin. Hiljaisuustassu alkoi oitis yrittää ja onnistuikin ensi yrittämällä melko hyvin vaikkakin kömpelöä alas tuloa pitäisi vielä harjoitella. Hymyillin ja näytin miten voisi laskeutua paremmin ja se onnistuikin paremmin kuin olisin voinut uskoakaan mutta siltikään kollin laskeutuminen ei oikein onnistunut joten selitin miten hän voisi kömpelön laskeutumisen sijasta laskeutua taidokkaasti ja siisti. Kolli yritti koko ajan ja olin varma että hän onnistuisi Aivan varmasti! Hymyilin ylpeähkö ilme kasvoillani.
*Olikohan hän yhtä innostunut pentuna? Tai no… Hänhän oli vasta äsken vielä pentu*, ajattelin huvitunenaa.
//Hiljukka? :]
