Tupsuturkki

341 sanaa | 8 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Tupsuturkki ei ollut koskaan tavannut kissaa, joka olisi ollut yhtä kiinnostunut kepeistä kuin Kepakkopentu. Taisi nimi olla tuon kollin kohdalla samanlainen enne kuin hänenkin. Tupsuturkin turkki nimittäin oli täynnä tupsuja. Kolli ei ollut mikään ennustaja, mutta hän saattoi kuvitella Kepakkopennun pesäsammalien sisältävän tulevaisuudessa rutkasti erilaisia keppejä ja ties mitä karahkoita. Ajatus sai hymyn Tupsuturkin huulille. Hän katseli kiinnostuneena Kepakkopennun esittelemää keppiä. Hän ei ollut koskaan nähnyt kissojen kaivertavan keppejä. Tämähän oli mielenkiintoista! Kolli oli todella taitava ja hän oli niin nuorikin. Tupsuturkki oli aivan varma, että kunhan Kepakkopentu tästä kasvaisi, niin hänen taideteoksensa saisivat muut kissat suorastaan pyörtymään! Harvaturkkinen hymyili.
“Kuules, täällä myrskysi yksi päivä ja leiri on aika sotkuinen sen jäljeltä. Ja minä näin siellä todella ison kepin. Haluaisitko sinä nähdä sen?” kollisoturi ehdotti. He voisivat valikoida Kepakkopennun kokoelmiin uusia aarteita ja sitten vaikkapa leikkiä. Tupsuturkin lempileikki oli piilonen, mutta hän ei tiennyt oliko se Korpikasteen pojan mieleen. Useimmat pennut halusivat leikkiä jotain hurjia leikkejä, kuten taistelua tai Eloklaani vastaan Kuolonklaani. Tupsuturkki itse ei ollut niiden leikkien ylin ystävä. Tietenkin hän tositilanteessa puolustaisi Eloklaania, mutta hän toivoi, että sellaista tilannetta ei tulisi. Kuolonklaanista ei kuitenkaan koskaan tiennyt.
“Joko mennään?” Kepakkopentu tapitti vanhempaa kissaa silmät säihkyen. Harmaavalkea vilkaisi vieressä nuokkuvaan kuningattareen hieman epävarmasti. Korpikaste vaikutti aika ilkeältä ja Tupsuturkkia oikeastaan pelotti puhua tuolle. Heidän katseet kuitenkin kohtasivat ja Korpikaste taisi arvata mitä hänellä oli mielessään:
“Ihan sama, menkää.”
Tupsuturkki hymyili varovaisen lempeästi ja laskeutui alas, jotta pennun olisi helppo kiivetä hänen kyytiin.
“Mäyräkyytiin?” soturi ehdotti ja Kepakkopentu kapusi hänen selkäänsä pienten, terävien kynsiensä avulla.
“Hoplaa!” Kepakkopentu huudahti ja Tupsuturkki nousi varovaisesti pystyyn. Hänen selässään oli nyt todella kallis lasti ja hänen olisi kuljettava varovaisesti. Tupsuturkki tassutteli aukiolle, kollipentu edelleen hänen selässään. Kylmä viima kuitenkin puraisi heitä heti nenänpäästä ja Tupsuturkki alkoi miettimään oliko aukiolla liian kylmä noin pienelle pennulle. Mutta toisaalta, mistä hän saattoi tietää kuinka kylmä täällä todellisuudessa oli? Hänen turkistaan puuttui niin paljon karvaa.
“Miksi pysähdyit?” Kepakkopentu kysyi hämmentyneenä.
“Mietin vain missä parhaat kepit ovat”, kolli hymyili. “Me voimme myös leikkiä sen jälkeen piilosta, jos sinä haluat?”

//Kepsu?

Author: Aura

Kirjoittaja: Aura