Tupsuturkki
Tupsuturkin keltaiset silmät hapuilivat erään tietyn tummanruskean naaraan suuntaan. Tupsuturkki ei ollut jutellut naaraalle, kuin satunnaisissa partioissa, mutta hänessä oli jotain lämmintä energiaa – se lämmitti harvaturkkisen kollin mieltä. Ja naaras oli myös niin kaunis. Niinkin kaunis, että se sai hänen käpälät tärisemään ja kurkun kuivumaan rutikuivaksi. Tupsuturkki yritti kuitenkin ravistaa vaaleanpunaiset ajatukset sielunsa sopukoille, sillä hän epäili Perhopuron olevan varattu. Noin upealla naaraalla oli varmasti jokin mielitietty! Tupsuturkki kohensi ryhtiään ja laski katseensa isohkoihin tassuihinsa. Hän yritti hokea mielessään Kiurusulan ja mestarinsa sanomia sanoja. Hänen pitäisi olla rohkeampi ja aloittaa keskustelu!
“Hei, onko kaikki hyvin?”
Tupsuturkki hätkähti ja oli hypätä harvasta turkistaan ulos. Nyt varmaan loputkin karvatupot putosivat, kolli mietti mielessään ja katsoi naarasta hieman nolostuneena. Tupsuturkin katse oli usein surumielinen ja moni kissa oletti hänen olevan pahalla mielellään.
“Perhopuro”, Tupsuturkki tasasi hengitystään: “On, on on on!”
Tupsuturkki ei tiennyt mitä sanoa, hänen ujous yritti taas ottaa hänestä vallan. Kolli vetäisi syvään henkeä muutaman kerran.
“Haluaisitko.. haluaisitko lähteä kanssani uimaan? Tai kalaan?” Tupsuturkki kysyi varovaisesti ja hymyili kömpelösti.
//Perho? 🙂
