Tupsuturkki
Tupsuturkin suupielet valahtivat. Kollista tuntui, kun naaraan olemuksesta olisi kadonnut kaikki värit. Kolli pelkäsi, että hän oli tehnyt jotain väärää, mutta ei naaras vaikuttanut ainakaan vihaiselta. Tupsuturkki ui sulavin vedoin lähemmäksi rantaa. Hetken ajan Tupsuturkki vain katseli Perhopuroa, miettien mitä hän sanoisi ja lopulta kolli kahlasi kaislikon lävitse rannalle. Tupsuturkki ravisteli turkistaan ylimääräiset vesipisarat varovaisesti ja istahti sitten Perhopuron vierelle. Tupsuturkista Perhopuro vaikutti jännittyneeltä. Pelkäsikö naaras uimista? Tupsuturkki antoi katseensa valua rantakiville. Hän ei halunnut olla epäkohtelias ja tuijottaa naarassoturia. Tupsuturkki liikutteli pientä kiveä käpälällään ja kollin hännänpää kiemurteli hermostuneesti.
“Onko kaikki hyvin?” valkoharmaa kolli kysyi lopulta pehmeällä äänellä. Sanat jäivät hetkeksi ilmaan. Tupsuturkki katui välittömästi kysymystään. Ehkä naaras piti häntä tungettelevana. Mitä jos naaras olisi halunnut vain istua hiljaisuudessa? Joskus hiljaisuus oli turvallisempi valinta, kuin tökeröt kysymykset. Lopulta Tupsuturkki uskalsi vilkaista Perhopuroa varovaisesti. Auringonvalo tarttui hänen turkin ruskeisiin sävyihin ja kolli käänsi välittömästi katseensa takaisin järvelle. Hän ei tiennyt miksi hänen sydämensä tuntui hakkaavan näin kovaa ja miksi juuri Perhopuron seurassa. Tupsuturkki silmäili järven kimaltelevaa pintaa. Sen pinnan syvyyksissä saattaisi olla vaikka mitä. Se oli Tupsuturkista hyvällä tapaa kutkutteleva ajatus. Siellä saattaisi olla jotain mitä kukaan muu kissa ei ollut aikaisemmin nähnyt. Tupsuturkki hymähti. Siellä saattaisi olla vaikka uusia kalalajeja, jotka olivat pysytelleet turvassa kissojen käpäliltä.
//Perho?
