Tupsuturkki
Tupsuturkin korvat painuivat pieneen, ujoon ja nolostuneeseen luimuun Kiurusulan sukiessa hänen takkuuntunutta niskaturkkiaan pitkin, voimakkain vedoin. Jokin naaraan kosketuksessa muistutti kollia heidän pentuajoistaan. Heidän vanhempiensa kuvat olivat usvan peitossa, mutta ehkä kollille oli jäänyt jokin muistojälki heidän emonsa tavasta pitää turkit kunnossa. Lämmin ajatus sai Tupsuturkin hymyilemään varovaisesti.
“Olet ihan kuin emo”, Tupsuturkki huokaisi hiljaisella äänellä, vaikka kollille olikin yksi mysteeri miten hän saattoi sanoa näin. Eihän hän edes ollut tuntenut heidän emoaan kunnolla, miten hän saattoi sanoa Kiurusulan muistuttavan häntä? Ehkä jokin yksittäinen piirre heidän emostaan oli jäänyt asumaan kollin sydämeen ja Kiurusulka oli vain sattunut perimään sen. Naaras ei vastannut veljensä kommenttiin, kunhan painautui vasten valkoharmaan turkkia. Tupsuturkkikin painautui siskonsa omaan. Kolli koki itsensä niin kovin onnekkaaksi, että hän oli saanut kasvaa yhdessä Kiurusulan kaltaisen kissan kanssa. Naaras oli vahva, älykäs ja hyvin lojaali läheisilleen. Rohkeuttakaan tuolta ei puuttunut. Tupsuturkki tiesi, että tiukan paikan tullen hän voisi aina nojata naaraaseen ja Tupsuturkki halusi Kiurusulan tietävän, että hän olisi aina täällä – häntä varten. Tupsuturkki vilkaisi vaivihkaa läheiseen syyssateiden muodostamaan lammikkoon. Näyttikö hänen turkki edes jokseenkin hyvältä, oliko hänen karvat suorassa? Kolli ei ollut varma oliko sillä edes väliä, olihan hänen turkki täynnä kaljuja läiskiä. Voisiko hän ikinä olla komea? Tupsuturkki pelkäsi, että hän ei voisi ikinä saada vastakaikua ulkonäkönsä takia. Ei kukaan Eloklaanissa näyttänyt sairaalta… rotalta. Punaturkkinen naaras vilkaisi veljeään hiukan huvittuneena.
“Perhopuro pitää sinusta juuri tuollaisena kun olet. Näytät hyvältä, älä huoli”, naarassoturi vastasi tirskuen ja sai punan nousemaan Tupsuturkin kasvoille. Mistä Kiurusulka nyt tuollaista oli saanut päähänsä! Eihän hän…
“En minä tai siis”, Tupsuturkki mumisi, mutta lauseen viimeiset sanat katosivat hänen turkkinsa sekaan. Kiurusulka tuuppasi veljeään leikillisesti.
“Turha yrittää! Olenhan minä nyt nähnyt miten sinä katsot häntä. Ja onhan hän kaunis ja mukava naaras!” Kiurusulka virnuili veljensä kustannuksella ja yhtäkkiä kampesi itsensä pystyyn. “Ja tuoltahan se mielitiettysi saapuu. Nähdään!”
Tupsuturkki vilkaisi naarasta hieman hölmistyneenä, mutta pian hän huomasi Perhopuron todella saapuneen leiriin. Kollin teki mieli piiloutua, paeta soturien pesään tai kenties ulos leiristä. Viime aikoina hän olikin tehnyt niin. Ei ehkä paras idea, mutta kolli ei ollut keksinyt muutakaan. Kolli pelkäsi, että Perhopuro ajattelisi nyt, että hän ei halunnut viettää aikaa yhdessä. Ei se todellakaan niin ollut! Tabbykuvioisen näkeminen sai hänet niin hermostuneeksi, tassutkin meinasivat lähteä alta ja sydänkin hakkasi, kuin olisi käynyt juuri jänisjahdissa. Eikä Tupsuturkki ollut erityisen hyvä lähestymään muita kissoja, jos tarkoituksena oli tutustua syvemmin.
Tällä kertaa Perhopuro kuitenkin suuntasi hänen luokseen eikä Tupsuturkki ehtinyt lähteä pois. Naaras katsoi harvaturkillista kollia hieman varovaisesti.
“Hei, Tupsuturkki, saanko liittyä sinun seuraasi?” Perhopuro kysyi soturilta. Tupsuturkki nyökkäsi.
“Hei, Perhopuro… Totta kai sinä saat. Anteeksi, olen viime aikoina ollut hieman kiireinen”, Tupsuturkki naukaisi hiljaisella äänellä ja laski katseensa tassuihinsa.
“Haluaisitko sinä jakaa riistaa tai lähteä vaikka yhdessä kävelylle?” Tupsuturkki kysyi varovaisesti ja antoi häntänsä pyöriä puolelta toiselle levottoman käärmeen lailla. Tupsuturkki vetäisi syvään henkeä ja yritti rentouttaa itsensä. Ujous ja hermostuneisuus meinasi kuitenkin nousta pintaan. Tupsuturkki inhosi sitä kuinka nopeasti muut kissat alkoivat aiheuttaa hänessä kuplivia, leiskuvia tunteita. Joskus kolli häpesi itseään. Muut kissat osasivat olla niin rentoja ja viileitä. Eivät he hermostuneet pelkästään klaanitoverien näkemisestä saatika juosseet heitä karkuun. Kolli myös peökäsi, että hän näyttäytyi muiden silmissä outona tai jopa pelottavana.
//Perho? 🙂
