Tyrskytassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Aivan, jokaiselle klaanipäällikölle annetaan yhdeksän henkeä.” Mäihä oli tehnyt hyvän huomion. Mutta vaikka Mesitähdellä olisikin useampi elämä, ei hän silti ollut kuolematon. Meidän täytyisi vain tehdä niin pahaa jälkeä, etteivät edes esi-isät pystyneet hoitamaan valkoista kollia kuntoon. ”Jos iskemme kaulaan ja aiheutamme tarpeeksi pahoja vammoja, hän menettää henkensä nopeasti. Ja ei, jokaista ei ole varattu Hentotassulle.” Loin harmaaseen naaraaseen pistävän katseen, mutta tämä ei ollut millänsäkään. Hänen hännänpäänsä korkeintaan nykäisi ärsyyntymisen merkiksi.
Mäihä katsoi minua edelleen sama pöljä virne kasvoillaan. Olisin mielelläni pyyhkinyt se pois kynsilläni, mutta kun ympärillä oli nukkuvia sotureita ja oppilaita, se ei tainnut olla kovin hyvä idea. Siispä tyydyin vain pitämään suuni kiinni ja miettimään, miten suunnitelmamme voisi toteutua käytännössä.
”Huomenna seuraavan lajin aikaan, tarkkailkaa, missä hän liikkuu ja kenen seurassa. Heti kun huomaatte hyvän sauman, viestikää toisillenne ja kutsukaa loput paikalle, jotta voimme yhdessä hoidella hänet”, mau’uin ääntäni madaltaen, sillä suunnitelmani naapuriklaanin päällikön murhaamisesta eivät saaneet kuulua väärille korville. Hentotassu näytti epäröivältä ja närkästyneeltä – molemmilta samaan aikaan.
”Ja miten ajattelit, että meidän kolmen poissaoloa ei muka yhtäkkiä huomattaisi?”
Liikautin korviani turhautuneena. ”En ole ajatellut vielä niin pitkälle. Koetapa itse keksiä parempi suunnitelma lennosta!”
Hentotassu oli aikeissa tiuskaista jotakin takaisin, kun lähistöltä kuului askelia. Kaikki kolme hiljenivät ja kääntyivät katsomaan tummaa kollikissaa, joka lipui esiin varjoista. Hän ei näyttänyt siltä, että olisi juuri kuullut huippusalaisesta suunnitelmastamme, mutta koskaan ei voinut olla liian varma.
”Vahtivuoronne päättyy”, Tuimakatse murahti pysähdyttyään puolikuun valaisemaan kapeaan kohtaan puiden välissä. Hän näytti paljon isommalta ja vaarallisemmalta tästä kuvakulmasta, ja se sai niskakarvani nousevaan hieman pystyyn.
”Oi, emme huomanneetkaan ajankulua”, Hentotassu palasi takaisin rooliinsa. Hän otti kasvoilleen herttaisen hymyn ja kohtasi soturikollin tuikean tuijotuksen reippaasti. ”Kiitos kun tulit sanomaan! Täällä ei tapahtunut mitään erikoista koko tänä aikana”, naaras raportoi.
Tuimakatse nyökytteli huomaamattomasti päätään, enkä osannut sanoa, kiinnostiko tätä edes oikeasti, mitä täällä oli tapahtunut vahtivuoromme aikana. Pääasia oli, että se oli nyt ohitse.
Lähdimme tassuttamaan kukin omille pesillemme. Hyvästelin kaksikon – erityisen hyvin Hentotassun, joka oli olevinaan elämäni rakkaus – ja suuntasin ahtaaseen kivenkoloomme. Matkalla näin vilauksen Järkäletassun tummasta turkista ja tupsupäisistä korvista, ja sydämeni tuntui siltä kuin se olisi tahtonut lähteä lentoon.
//Mäihä ja Keiju?
//348 sanaa
