Tyrskytassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Järkälemäisen kollin käytös oli… odottamatonta. Noin suuren ja jykevärakenteisen kissan ei olisi uskonut noudattavan käskyjä kiltisti, mutta näemmä tämä kolli oli eri maata.
”Ja pah! Minäkö muka tässä olen pehmokisu”, sihahdin takaisin hännälläni lunta pöllyttäen. ”Sinun laisellasi köriläällä olisi varmasti varaa valita, ketä tottelee, mutta kun kerran olet niin avuliaalla päällä, voitkin hoitaa oman mestarisi.”
Järkäletassu silmäili minua hyytävästi. Hänen katseessaan oli terä, joka tuntui hapuilevan kaulaani, mutta en välittänyt siitä. Jos saisimme tämän toimimaan, Järkäletassusta voisi kenties tulla meille hyvä liittolainen, kun sen aika koittaisi. En kuitenkaan aikonut sotkea vielä Hentotassua mukaan kuvioon, ennen kuin olin itse täysin vakuuttunut oppilaan luotettavuudesta. Kenties tästä saisi henkilökohtaisen henkivartijan, joka voisi suojella minua Hentotassun inhottavilta neulakynsiltä.
”Tehdäänpä siis näin”, sanoin madaltaen ääntäni ja käskin kollia tulemaan lähemmäksi, niin että viiksikarvamme melkein hipoivat toisiaan puhuessani. ”Minä muka lähden hyökkäämään taas Tuimakatsetta kohti, mutta käännähdänkin Kylmäliekin kimppuun. Sinä teet saman, mutta käännähdät Kylmäliekistä Tuimakatseeseen päin. Ei varmaankaan jäänyt epäselvyyksiä?”
Järkäletassu murahti. ”Ei.”
”Hyvä.” Nostin päätäni ja käänsin sen kohti Tuimakatsetta, joka seisoi Kylmäliekin vieressä hännänpää odottavasti nykien. ”Eiköhän sitten ryhdytä tuumasta toimeen.”
Asetuin Tuimakatsetta vastapäätä. Mestarien merkistä aloitimme hyökkäyksen. Syöksyin ensin tummanharmaata soturia kohti, mutta sitten teinkin yhtäkkiä käännöksen Kylmäliekin suuntaan, mikä sai molemmat kollit hetkeksi hämilleen. Kuulin Tuimakatseen tukahtuneen murahduksen Järkäletassun kaartaessa hänen kimppuunsa.
Loikkasin Kylmäliekin päälle varoittamatta, mikä sai savunharmaan kissan tasapainon horjumaan pahasti. Tarvittiin vain yksi napakka potku, ja soturi lennähti maahan. Hyppäsin hänen päälleen kynnet paljastettuina. Sisälläni kiehahti tunne, jonka voima häkellytti minua. Voisin sivaltaa hänen kurkkunsa auki. Antaa lämpimän veren pulpahtaa käpälilleni…
Vetäydyin pois mestarini päältä päätäni puistellen. Kylmäliekki kömpi takaisin tassuilleen ja katsoi minua silmät ymmyrkäisinä.
”Anteeksi, en tiedä mitä tuo oli”, mutisin. ”En ole vielä täysin tottunut taisteluihin, joissa ei tapeta vastustajaa.” Se oli vale. Mutta minkäs teit. Kaiken saattoi tätä nykyä laittaa menneisyyden traumojen piikkiin. Ja tuskin oli mitään traagisempaa kuin nuori kissa, joka oli selviytynyt täysin kahdestaan rakkaan kumppaninsa kanssa luonnon armoilla
//Kylmä tai Järkäle?
//317 sanaa
