Tyrskytassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Edellispäivän pesänrakennuskilpailussa meidän joukkueemme oli sijoittunut kolmanneksi. Minusta se ei ollut mitenkään huono, kun otettiin huomioon, miten takkuilevaa yhteistyömme oli ollut koko tehtävän ajan. Ainakin meillä oli nyt yksi piste. Tosin minua kyllä riepoi se, että joukkue, jossa Hentotassu myös oli, oli voittanut kilpailun.
Tänään vuorossa oli kiipeilyosio, ja Saukkotassu edustaisi joukkuettamme. Ruskea naaras oli kamala säheltäjä, mutta ehkäpä kiipeily oli hänen salainen lahjansa ja hän voisi pokata voiton tällä kertaa meidän joukkueemme pussiin.
Tehtävä oli simppeli: oppilaan oli kiivettävä koivuun ja haettava korkeimmalta oksalta yrteiltä tuoksuva sammalpallo. Edes Saukkotassu ei voisi mokata tätä. Hänen täytyi vain kavuta runkoa pitkin ylös ja napata se sammaleen riekale hampaisiinsa.
Kuolonklaanin oppilaat ja heidän mestarinsa olivat jo saapuneet kisapaikalle. Tajusin hermostua vasta kun kissat ympärilläni alkoivat liikehtiä levottomasti ja Eloklaanin tuttu tuoksu täytti ilman. Näin heidän joukossaan isäni sekä Mesitähden. Kylmä hiki nousi pintaan ja sydämeni alkoi lyödä hätäisemmin. Piilouduin muiden oppilaiden taakse ja yritin pitää matalaa profiilia osion loppumiseen asti.
Saukkotassu oli ensimmäisenä vuorossa. Alku oli lupaava: naaras liikkui sulavasti runkoa pitkin ylöspäin, ja hetken aikaa ehdin jo toivoa, että hän suoriutuisi loppuun asti kommelluksitta. Kuitenkin puolessa välissä matkaa Saukkotassun käpälä lipesi ja hän luisui alaspäin kynsillään otetta haroen. Seurasin jännittyneenä naaraan kamppailua puussa. Hän pääsi onneksi jatkamaan matkaa, mutta sama virhe toistui vielä pari kertaa lähempänä latvaa. Naaras sai sammalpallon hampaisiinsa ja palasi takaisin hieman kömpelösti alas laskeutuen.
”Hän oli liian hätäinen”, Aaltotassu mutisi vieressäni pettyneen kuuloisena. Kyllä minuakin harmitti, vaikka nämä harjoitukset eivät varsinaisesti kiinnostaneet minua. Olin täällä vain siksi, koska minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.
Seuraavaksi kiipesivät vuorollaan Mäihä – eli siis ”Leopardi” -, Aaltotassun veli Tattitassu sekä Eloklaanista Pilketassu. Kukin suoriutui osiosta niin tai näin. Erityisesti minua miellytti nähdä Mäihän epäonnistuvan niin monta kertaa oman suorituksensa aikana.
Mutta kun viidennes kilpailija lähestyi puuta, tapahtui pahin mahdollinen. Mesitähti seisoi noin kuuden seitsemän ketunmitan päässä vastapäätä minua, aivan isäni vieressä. Päällikön vihreiden silmien katse oli nauliutunut minuun, ja Hiilihammas näytti siltä, että hän oli pyörtymäisillään. He olivat muiden eloklaanilaisten joukossa, puunrungon toisella puolen. Mutta he olivat nähneet minut, siitä ei ollut epäilystäkään.
*Tämä on paha*, ajattelin mielessäni, yrittäen hillitä yltyvää paniikkia. *He tietävät minun olevan täällä, Kuolonklaanissa.*
Vaivihkaa peräännyin kauemmaksi eturivistä, piiloon kaikkien muiden taakse. Hentotassu istui oman joukkueensa kanssa syrjempänä; he katselivat parhaillaan kiipeävää eloklaanilaista keskittyneinä. Valekumppanini katse käväisi minussa, ja hän tuntui tajuavan, että jokin oli hullusti.
Vedin terävästi henkeä ja lähdin tassuttamaan poispäin tapahtumapaikalta. Minun oli saatava ajatella rauhassa. Nyt kun Mesitähti tiesi minusta, suunnitelmiamme oli muutettava.
//Kuka vaan saa jatkaa 🙂
//408 sanaa
