Uivelotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tämä haju oli tuttu tuoresaaliskasasta. Olimme usein syöneet myyrää Aaltosalaman kanssa silloin, kun asuin vielä pentutarhalla. Haju ei kuitenkaan ollut aivan täysin sama – se oli nyt jotenkin paljon värikkäämpi ja väreilevämpi. Tuoresaaliiseen oli yleensä kietoutunut jokin kolea, väritön sivuhaju, arvatenkin kalma, jota kukaan ei jäänyt miettimään liian pitkäksi aikaa nälkäisen vatsan kurniessa. Oli varsin kiintoisaa verrata sitä tähän hajuun, joka oli peräisin tästä yhä elävästä, yhä vipeltävästä yksilöstä.
En valittanut Lokkimielen antamasta tehtävästä. Ensi kertaa pitkään aikaan saatoin panna kroonisen tylsistymiseni syrjään keskittyessäni tekemään jotakin oikeasti kiinnostavaa. Imin myyrän hajua sieraimiini sisäänhengityksen yhteydessä ja yritin paikantaa sen lähdettä. Saatoin nähdä silmieni edessä häilyvän hajuvanan, joka kiemurteli maata myöten kuin käärme, kohti tuoreita versoja. Nytkähdin liikkeelle hitaasti, edelleen täysin uppoutuneena jäljittämiseen.
Näkökenttäni reunalla näkyi nopea vilahdus. Käänsin kuononi sen suuntaan silmät suurina ja viikset nytkyen. Kasvien varret heiluivat vähän; hajuvana kulki suoraan niiden ohitse.
Samassa pieni otus ampaisi liikkeelle aluskasvillisuuden suojasta. Syöksyin sen perään vaistonvaraisesti, juuri ajattelematta sitä, mitä olin tekemässä tai mitä minun olisi pitänyt tehdä. Ennen kuin itse tajusinkaan, myyrä oli onnistunut livahtamaan piiloon puun juurakkoon ja minä rynnistin naama edellä puuta päin.
Isku kalisutti hampaitani ja oli vähällä, etten olisi purrut itseäni kieleen. Peräännyin kauemmaksi puusta päätäni puistellen. Myyrä oli tiessään. Huiskaisin hännälläni harmistuneena, ja samassa jahdin huuma haihtui olemattomiin. Kaikki oli taas mälsää.
//Kokki?
