Uiveloyö
Aaltosalama tuntui odottavan Susimielen epäonnistumista. Sen näki hänen ilmeestään, ja se ärsytti minua. Emo kai yritti kaikin keinoin löytää jonkun hyvän syyn, miksi minun ei pitäisi olla Susimielen kanssa. Vaan minäpä en aikonut antaa naaraan halpamaisten ajatusten myrkyttää omiani. Minä ihan aidosti pidin Susimielestä. En siksi että tämä oli erityisen taitava saalistamaan tai taistelemaan, vaan siksi, että kollissa oli sitä jotain, mikä tuntui puuttuvan muilta klaanissa. Emoni ei voisi koskaan ymmärtää sitä.
Yhtäkkiä saalistavien kollien suunnasta kuului veret seisauttava tuskanhuuto. Aaltosalaman korvat ponnahtivat pystyyn ja hän haukkasi henkeä.
“Tattihalla!” Naaras lähti pinkomaan äänien suuntaan karvat pystyssä.
Kohta myös Susimielen hätääntynyt ääni kantautui korviini, mistä viimeistään päättelin jonkin olevan pahasti pielessä. Säntäsin emoni perään häntä perässä hulmuten.
“Tattihalla!” Aaltosalama liukui pysähdyksiin maassa kiemurtelevan veljensä viereen. Tattihalla rääkyi ja ulisi yhä tuskissaan, ja ilman oli täyttänyt veren paksu, metallinen haju.
“Mitä tapahtui?” Käännyin katsomaan Susimieltä, joka seisoi vähän matkan päässä silmät selällään ja paikallaan vapisten. Kolli oli niin järkyttyneen näköinen, että minun kävi häntä sääliksi.
“E-en ole varma”, Susimielen onnistui sopertaa. “L-luulisin, että se oli se j-jänis…”
“Meidän on saatava hänet takaisin leiriin.” Aaltosalama yritti kammeta kollia selkäänsä ja katsahti meihin vakavana. Erityisen pitkään naaraan oranssi katse viipyili Susimielessä. Niissä oli uhkaava hehku.
Kiiruhdin auttamaan emoani nostamaan enoni hänen selkänsä päälle. Susimielikin tuli epäröiden auttamaan, mutta Aaltosalaman tuima tuijotus selvästi vaikutti häneen.
“Nopeasti, meillä ei ole aikaa hukattavaksi!”
Leirissä Sumutuuli oli ottanut haavoittuneen soturin vastaan ja ryhtynyt oitis tutkimaan vammojen laajuutta. Hän oli patistanut meidät muut pesän ulkopuolelle siksi aikaa, mutta Aaltosalama oli vaatinut saada jäädä veljensä rinnalle. Parantajalla ei ollut ollut mahtia käskyttää häntä poistumaan.
Johdatin Susimielen istumaan vähän matkan päähän ja pysähdyin tarkastelemaan häntä pikaisesti. Pintapuolisesti kolli näytti olevan kunnossa – ei naarmuja tai ruhjeita. Tattihallasta ei voinut sanoa samaa. Oliko jänis oikeasti saanut aikaan niin rumaa jälkeä?
“Tattihalla tulee varmasti kuntoon”, minä lohdutin neuvottoman oloista Susimieltä.
“T-toivotaan. Sinun e-emosi näytti k-kamalan vihaiselta”, kolli puhui melkein piipertäen. Tämän suuret korvat lerpattivat pään sivuilla surkean näköisinä.
“Hänestä ei kannata välittää. Hän on aina tuollainen.”
Silloin parantajan pesän suunnalla näkyi liikettä. Aaltosalama työntyi ulos pesästä silminnähden poissa tolaltaan. Hänen oranssi katseensa pyyhkäisi leirin yli, kunnes se pysähtyi meihin. Tai tarkalleen ottaen Susimieleen. Tunsin niskakarvojen nousevan pystyyn kun soturitar lähti harppomaan meitä kohti myrskynmerkkinä.
“Sinä! Tämä on sinun syytäsi!” Aaltosalama sähisi ja pysähtyi alle viiksenmitanbpäähän Susimielen naamasta. Susimieli vetäytyi kauemmaksi säikähtäneenä.
“Emo…” minä yritin, mutta Aaltosalama ei kuunnellut.
“Jos sinä olisit osannut hoitaa oman osuutesi paremmin, Tattihalla ei joutuisi nyt kärsimään! On sinun syytäsi, että hän ei voi enää jatkaa soturina! Sinä veit häneltä hänen elämänsä!”
Mitä? Oliko Tattihalla vammautunut muka niin pahasti että joutuisi siirtymään klaaninvanhimpiin? Käännyin katsomaan Susimieltä odottavasti. Halusin kuulla kollin puolustavan itseään, koska en uskonut Tattihallan onnettomuuden oikeasti johtuneen hänestä.
//Susi? 🙁
Author: EmppuOmppu
.