Untuvapentu
Kirjoittaja: Sirius
Leikin Hahtuvapennun kanssa. ”Mitä mieltä olet, haluatko olla Hehkuaskelen oppilas?” kysyin Hahtuvapennulta. Kuitenkaan Hahtuvapentu ei kuullut sitä, sillä hän oli aukion toisella laidalla. Katajapennun ja Mäntyviiksen kanssa. Kipitin heidän luoksensa. ”Mitä te teette?” kysyin ujosti. ”Leikitään piilosta.” Katajapentu maukui. Minua pelotti Katajapennun terävä kieli. Kolli osasi olla halutessaan vaikka kuinka ilkeä. Yleensä hän oli kuitenkin kiltti. Kuitenkin häneltä löytyi aina vastaus kaikkeen, mitä sanoikin. Oli vastaus ilkeä tai ei, ei häntä kiinnostanut. Jos Katajapentu häviäisi, mitä hän tekisi? Suuttuisi minulle? Sekin olisi vaihtoehto. Astuin yhden tai muutaman askelen lähemmäs. ”Ööh..saisinko minäkin tulla mukaan?” kysäisin varovasti. Katajapentu käännähti minua kohti. Minua alkoi pelottaa. Vaikka kolli ei ollut paljonkaan minua isompi, oli hän taitavampi väittelijä. Näin Katajapennun avaavan suutaan, mutta Mäntyviiksi ehti ensin. ”Tietenkin saat.” hän naukui. Nyökkäsin kiitollisena Mäntyviikselle. Ikikuningatar tiesi mitä teki. Katajapentu näytti hetken aikaa myrtyneeltä. Sitten Hahtuvapentu kuiskasi hänelle jotain. Katajapennun katse kirkastui. Hahtuvapentu hypähti sivummalle. ”Aloitetaan!” sanoin epävarmasti. ”Kuka laskee?” ”Minä!” Katajapentu kiljaisi. Nyökkäsin rivakasti. Katajapentu alkoi laskea. Juoksin niin kovaa kuin pienistä tassuistani pääsi. Hahtuvapentu käveli rauhallisesti. ”Minne mennään?” kuiskasin. ”Voikohan parantajan pesään? Eikun ei, ei sinne saa.” Hahtuvapentu mietti. ”Ehkä soturien pesään..tai ei. Emme tiedä saako sinne edes mennä! Tai pentutarhaan..ei, aivan liian itsestään selvää.” ajattelin. ”Vauhtia nyt!” suhahdin. Hahtuvapentu nyökkäsi kohti pentutarhan takana olevaa pientä pesän näköistä kohtaa. ”Tuonne!” hän sanoi. Ampaisin pieneen lehtikasaan. Ei se ollutkaan pesä. Kasasin lehtiä päälleni. Pian minä ja Hahtuvapentu olimme yltä päältä lehdissä! Kuulin Katajapennun äänen. ”Nyt tulen!” hän huudahti. Kuulin käpälänaskelia. ”Katajapentu lähti.” kuiskasin Hahtuvapennulle. ”Joo.” Hahtuvapennun vastaus oli niin hiljainen, että siitä oli vaikeaa saada selvää. Tunsin Katajapennun hajun. Se oli lähistöllä. Yhtäkkiä vaistosin Katajapennun olevan pentutarhassa. Säikähdin hieman. ”Minä niin löydän teidät..” kuulin Katajapennun mutinan. Yritin pidätellä naurua, mutten pystynyt estämään pientä tyrskähdystä. Tunsin Katajapennun valpastuvan. Tajusin olla hiljaa. Yritin ajatella jotain hyvin, hyvin surullista. Vaikka ei niin surullista, että alkaisin itkemään! Ajattelin..sitä että joutuisimme elämään metsässä ilman ruokaa. ”Ihan kauheaa! Miten me voitaisiin selvitä hengissä? Ei!” ajattelin. Huomasin pentutarhan alta pilkottavan käpälän. Näytin sitä Hahtuvapennulle. ”Mitä me tehdään?” kuiskasin Hahtuvapennun korvaan niin hiljaa kun osasin. Hahtuvapentu viestitti minulle katseellaan, että meidän pitäisi pysytellä piilossa. Nyökkäsin hieman epäluuloisesti. En tiennyt mitä tehdä. Pidätin hengitystäni. Saattoi olla, että Katajapentu tulisi tänne! Huomasin lehtikasan pienenpienestä raosta, että se oli lähellä.
”Katska?”
