Untuvatassu
Kirjoittaja: Sirius
Musta naaras hymyili minulle ujosti. ”Oikeasti?” hän kuiskasi. ”Tietenkin, Neilikkatassu.” kehräsin. Nuorempi oppilas hihkaisi ja kosketti minua hännällään. Kävelimme yhdessä ulos oppilaiden pesästä. Yhtäkkiä muistin erään asian. ’Voi itku! Eikö Neilikkatassu ole se kissa, kenelle kerroin siitä hänen sisarustensa kuolemasta? Siitä on vain muutama kuu…’ mietin surullisesti. Äsken oli ollut maailman paras hetki, mutta taas se vaihtui masennukseen. Harpoin Neilikkatassun äkkiä kiinni. ”Neilikkatassu! Odota, minulla on sinulle kerrottavaa.” sanoin äkkiä. Ystäväni, tai tämän jälkeen ehkä entinen ystäväni, kääntyi katsomaan minua hämmästyneenä. ”No, mitä?” hän kysyi kiinnostuneesti. ”Minun pitää pyytää sinulta anteeksi. Silloin muutama kuu sitten…kerroin sinulle sisarustesi kuolemasta..” nau’uin hiljaa. Neilikkatassu näytti hämmentyneeltä. ”Miten niin? Ethän kertonut.” hän vastusti. Yhtäkkiä hänen ilmeensä muuttui tarkemmaksi. ”Ai niin. Mutta mitä se haittaa? Sanoit totuuden. Kyllä minä tiesin, että Pisarapentu ja Hunajapentu ovat kuolleet. Ei se haittaa! Ihan oikeasti. Käydään pyytämässä lupa että saadaan ottaa riistaa.” hän puhui nopeasti. Helpotuin. En ollutkaan menettänyt ainoaa ystävääni! ’Hän on selvästikin vain innoissaan oppilaana olemisesta.’ mietin. Juoksin Neilikkatassun kannoilla kohti mestareita. Pikiturkki ja Lehtituuli kävivät keskustelua aukiolla. ”Lehtituuli! Saammeko ottaa riistaa?” kysyin. ”Saatte. Tänään ei ole enää harjoituksia.” hän naukui. Alkoi olla jo pimeä, joten minun ja Neilikkatassun oli syötävä nopeasti. Tassutin tuoresaaliskasalle.
