Untuvatassu
Kirjoittaja: Sirius
Minusta se on mahtavaa. Luulin ettemme ikinä pääsisi oppilaiksi!” sanoin innoissani. Tykkäsin oppilaana olemisesta. Mutta se tarkoitti sitä, että minun täytyisi mennä oppilaiden pesään.
”Miten me oikein selvitään ilman emoa?” kysyin Katajatassulta.
”Ääh, hänhän on ihan lähellä! Älä nyt hermoile.” veljeni vastasi naurahtaen. Vaikka Katajatassun sanat olivat olleet rohkaisevat, minua jännitti silti hieman. Pesässä olisi aivan uusia kissoja, ja he kaikki eivät olleet hirveän kivoja. ’Ehkä olen vain naurettava pelkuri. Ei kukaan muu ole varmaan hermoillut näin.’ ajattelin masentuneena. Hahtuvatassu nojasi minuun. ”Älä huoli, kyllä me selvitään. Ollaan yhdessä.” hän lohdutti ja kosketti nenääni. Sydämeni suli. Hahtuvatassu oli ihana sisko! ”Kiitos vain. Tule äkkiä, ennen kuin Lehtituulikin katoaa piikkiherneisiin!” huudahdin ja loikkasin mukaan.
”Tulkaapas sieltä, oppilaat! Pian alkaa tulla jo ilta.” Lehtituuli komensi. Kipitin äkkiä mestarini taakse. Katajatassu tunki välistäni.
”Onko reviiriä enemmänkin?” kysyin Lehtituulelta.
”On, kyllä sinun pitäisi se tietää. Kävimme ehkä puolessa siitä.” mestarini vastasi katsomatta taakseen. Pian tiheikkö loppui ja eteemme avautui aukio.
”Tässä klaaninvanhimmat yleensä vaihtavat kieliä.” Pikiturkki selitti. Haistelin aukiota ihmeissäni. Siellä tuntui vahva kissanhaju. Tunsin valkoisen hiutaleen putoavan päähäni. ”Lunta!” Katajatassu ulvahti. Hetken päästä valkoisia hiutaleita tipahteli sankoin joukoin taivaalta. Se näytti hieman oudolta. En nähnyt hirveän hyvin eteeni. Minulla alkoi olla kylmä.
”Mennään leiriin äkkiä, ennen kuin tämä voimistuu!” Pikkukaaos sanoi ja hyppäsi eteenpäin päättäväisesti. Juoksin muiden perässä. Hetken päästä leiri häämötti edessäni. Hidastin vauhtiani. Pujahdin sisään. Lumisade lakkasi leirissä.
”Siinä se reviirikierros oli. Hyvin tehty kaikilta. Ottakaa nyt riistaa, teillä on varmaan kova nälkä.” Pikiturkki ilmoitti ja käveli soturien pesään. Pudistelin lunta turkistani. Valkoinen huntu peitti aukiota. Menin pentuetoverieni kanssa syömään. ”Sellainen kierros sitten.” sanoin. ”Aika kivaa oli.” Katajatassu mutisi suu täynnä hiirtä.
”Niinpä.” Hahtuvatassukin vastasi. ”Tule syömään tämä pulu yhdessä, siitä riittää.” Kävelin hänen luokseen ja haukkasin pulua. Loin Hahtuvatassuun ystävällisen katseen. Tämä heilautti häntäänsä iloisena. Oli ihanaa syödä pulua, vihdoin. Olin yleensä syönyt vain laihoja hiiriä. Kun olimme syöneet, kävimme katselemassa oppilaiden pesää. Matkalla meitä tuli vastaan Höyhenhalla. ”Moi, emo!” sanoin.
”No hei vain. Miten teillä on mennyt?” hän kysyi rakastavasti.
”Lopeta tuo nyt, se on noloa!” Katajatassu huudahti. Katsahdin veljeäni hämmästyneenä. En uskonut, ettei oppilaita saanut nähdä emonsa kanssa.
”Tosi kivasti. Me oltiin reviirikierroksella.” Hahtuvatassu vastasi. Nyökkäsin myöntelevästi.
”Sehän on kiva. Te menette varmaan nyt oppilaiden pesään? Minä ainakin muutan soturien pesään.” emo naukui.
”Joo.” vastasimme. Odotin, että Hahtuvatassu ja Katajatassu olivat poistuneet. Kun he katosivat pesään, katsoin emoani surullisena. ”Mitä isä ja Salamanteri tekevät nyt?” kuiskasin hänelle. Höyhenhalla näytti hätkähtävän, ihan kuin se olisi ollut hänellekin vaikeaa.
”Varmasti ovat onnellisia ja ovat yhdessä.” hän vastasi, vaikka vältellen katsettani. En uskonut hänen vastaustaan. En kuitenkaan sanonut mitään. ”No lähden nyt sitten muiden perään. Heippa.” sanoin ja käännyin. Tassutin oppilaiden pesään. Näin Katajatassun ja Hahtuvatassun olevan pesän nurkalla. He olivat tekemässä vuoteita. ”Ai hei! Me tehdään vuoteita.” Hahtuvatassu kertoi. Nyökyttelin innoissani ja nappasin sammalmöykyn maasta. Aloin muotoilemaan siitä vuodetta. ”Me nukutaan tässä nurkalla.” Hahtuvatassu kertoi.
”Selvä. On kivaa olla oppilas!” sanoin innoissani.
