Untuvatassu
Kirjoittaja: Sirius
Nostin katseeni ja kohtasin emoni.
”Hei, emo.” mutisin hiljaa. Höyhenhalla katsoi minua silmiin. ”Mikä on hätänä? Tai, kyllä minä tiedän. Katajatassu lähti.” hän sanoi vihaisesti. Arvelin, että hän oli yhä vihainen Katajatassulle. Minusta Katajatassu oli tehnyt oikein lähtiessään, mutta minua suretti ja suututti se myös. Miksi hän ei ollut kertonut siitä? Miksen minä voinut auttaa häntä? Eikö hän luottanut meihin? Nyökkäsin varovasti. ”No, se on surullista.” huokaisin syvästi. Höyhenhallan silmät kipinöivät mutta hetken päästä hän rauhoittui.
”Onko hän löytänyt turvallisen kodin?” kysyin emolta, vaikka tiesin ettei hän voisi tietää. Höyhenhalla ponnahti seisovilleen. ”Varmaankin etsi Jupiterin ja Salamanterin.” hän sanoi. ’Hän puhuu harvoin isästä. Se on hänelle arka kohta.’ ajattelin. Hetken päästä hän avasi suunsa.
”Minä muistan. Kerran, olin rajapartiossa, kohtasin rajalla kissan. Se oli Salamanteri. En tiedä miten hän sinne päätyi, mutta hän lähti pois.” Höyhenhalla kertoi. Hämmennyin. Miksi veljeni oli tullut Kuolonklaanin reviirin lähelle? Eikö hän tiennyt, että täällä ei oltu ystävällisiä? Varmaankin se oli aika ennen Katajatassun tuloa. Eihän hän voinut tietää.
”Salamanteri? Mihin suuntaan hän meni? Olisi kiva joskus nähdä hänet, isän ja Katajatassun myös.” sanoin hiljaa. Asuin Kuolonklaanissa yksin Höyhenhallan ja Hahtuvatassun kanssa. Hahtuvatassu oli saanut uuden ystävän, sen parantajaoppilaan Savutassun, mutta minulla ei ystäviä ollut. ”Salamanteri lähti aika kauas, uskon että lähelle metsiä joissa minä ja isäsi ennen asuimme.” hän vastasi. Nyökkäsin ja käänsin katseeni poispäin. ”No, entäpä sinä? Miten sinulla on mennyt?” Höyhenhalla kysyi ja istahti viereeni. Tuntui turvalliselta olla emon kanssa. Tuntui, että voisin kertoa kaiken. ”Ihan hyvin minulla sujuu. Vaikka…minusta hieman tuntuu, että Lehtituuli ei tykkää minusta. Ei, en tarkoita sillä tavalla, että hän haukkuisi, mutta….” yritin sanoa. ’Ei olisi kannattanut sanoa tuota!’ mietin häpeissäni. Entä jos Lehtituuli oli kuulemassa? Höyhenhalla näytti kuitenkin ymmärtävän. ”Niin, Lehtituuli ei mikään kiltein kissa ole. Mutta pätevä mestari, eikö?” hän kysyi. Nyökyttelin innoissani. ”Joo! Hän opetti minulle saalistusasennon ja hyökkäämisen! Pian pääsemme kokeilemaan Pikiturkin ja hänen uuden oppilaansa Neilikkatassun kanssa lisää.” kerroin innoissani. Neilikkatassu oli mukavan näköinen musta naaras, vaikkakin puhdasveristen pentu. Olin minäkin puhdasverisen pentu, mutta olin puoliverinen Jupiterin takia. Höyhenhalla hymyili.
”Mukavaa. Entä oletko saanut ystäviä?” hän kysyi ystävällisesti. Mielialani laski hieman. En halunnut ystävystyä kenenkään kanssa, Katajatassun lähdön jälkeen. ”En ole, vielä. Haluaisin ehkä ystävystyä jonkun kanssa, mutta kenen?” sanoin miettivästi. Höyhenhalla hymyili rohkaisevasti.
”Menet vain juttelemaan rohkeasti uusien kissojen kanssa. Varo sitten niitä, jotka yrittävät olla ilkeitä.” hän neuvoi. Nyökkäsin kiitollisena.
//Höpö?\
