Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Jääviilto ei juuri jättänyt minulle sanoillaan vaihtoehtoa. Olisin kyllä hyvin mieluusti palannut takaisin leiriin, sillä kettua vastaan taisteleminen oli ottanut koville – muutenkin tuntui jotenkin väärältä vain jatkaa partiota kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En kuitenkaan voinut vastata kieltävästi, enkä kyllä muutenkaan halunnut kuulua samaan kastiin Kuuraturkin kaltaisen laiskurin kanssa.
”Tulen mukaasi, eihän sinua uskalla jättää yksin”, sanoin hetken mietinnän jälkeen Jääviillolle. ”Olet varmasti väsynyt taistelemisen jälkeen, emmekä halua sinun pyörtyvän matkalla ja jäätyvän kuoliaaksi.”
Jääviilto tuhahti.
”Sinä taidat olla tässä se, joka pyörtyy. Vaikka minä teinkin suurimman osan työstä.”
Pyöräytin silmiäni, mutta en enää vaivautunut vastaamaan piikikkäälle soturille. Kuuraturkki ja Pimentovarjo nostivat Tuhopolton ruumiin lumesta. Musta naarassoturi oli saapunut emoni kanssa taistelemaan kuin tilauksesta, ja heidän avullaan olimme saaneet ketun hengiltä. Tietysti olin kiitollinen Tuhkajuovan avusta, mutta olisin mieluummin selvinnyt tilanteesta itse partion kanssa. Muutenkin minun olin joutunut kantamaan hänestä huolta. Harmaa naaras näytti onneksi olevan kunnossa.
”No? Eikö meidän pitänyt lähteä?” Jääviilto kysyi ärsyyntyneenä ja käännyin takaisin hänen puoleensa. Punertava soturi kiirehti jo matkaan minua odottamatta, ja jolkotin hänen peräänsä.
Oli kulunut pari päivää tapaamisestamme ketun kanssa. Vaaraa ei enää ollut, mutta huomasin silti olevani partioissa oudon vainoharhainen; kenties peto oli todella päässyt säikäyttämään minut. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin aina muistellessani, miten nopeasti ja yhtäkkisesti Tuhopolton elämä oli päättynyt. Se olisin voinut olla minä.
En enää jaksanut pelätä jokaista pientä rasahdusta, joten olin päättänyt tämän päiväisessä partiossa käyttäytyä mahdollisimman rennosti ja huolettomasti. Kaikeksi onneksi partiota johti vain Pikkukaaos, joten minua ei niin kiinnostanutkaan yrittää parastani. Aivan sama, vaikka en saisi ollenkaan riistaa kiinni – halusin vain palata entiseen olemukseeni.
Partio odotti jo leirin suuaukolla, ja saavuin tuttuun tapaani viimeisenä paikalle. Sentään en ollut kovin myöhässä, Aaltosalama ja Lehtituuli näyttivät myös juuri saapuneen paikalle. Ainakaan he eivät vaikuttaneet kovin ärsyyntyneiltä, kun astelin heidän luokseen.
”Käymme Ukkospolun läheisellä rajalla metsästämässä. Luulen, että sieltä saattaisi löytyä hyvin saalista, sillä partiot eivät ole käyneet siellä paljoa viime aikoina”, Pikkukaaos selitti ja osoitti nyökkäyksellä huomanneensa minut. ”No niin, kaikki ovat valmiita. Lähdetään sitten.”
Pikkukaaos otti partion johtajana paikan jonon keulasta, ja Lehtituuli kiiruhti hänen taakseen. Jäin itse pitämään perää, kun Aaltosalama asteli edelläni ulos leiristä. Ulkona ilma tuoksui jo hiukan hiirenkorvalta; siinä oli tietynlainen multainen, kostea vivahde. Lehtikadon aikaan ei haissut oikein miltään.
Matka ukkospolkua kohti oli yksitoikkoinen. Reviiri oli näillä seuduin niin avara, että ne harvat saaliseläimet jotka kohtasimme huomasivat tulomme jo kaukaa. Olisin ehkä saanut ne juostua kiinni, mutten voinut noin vain poistua partiosta, kuten Pikkukaaos oli huomauttanut. En ymmärtänyt miksi, mutta en jaksanut alkaa kinastelemaan soturin kanssa.
Ukkospolun haistoi ennen kuin sen näki. Nyrpistin nenääni hirviöistä lähtevälle pistävälle katkulle, joka tuntui peittävän kaikki muut tuoksut alleen. En ymmärtänyt, miten minun oli tarkoitus haistaa täällä mitään, mutta Pikkukaaos näytti jo tyytyväisestä ilmeestään päätellen löytäneen hajujäljen.
”Jakaannutaan pareihin. Minä ja Lehtituuli lähdemme tuohon suuntaan, minulla on siitä hyvä kutina”, partion johtaja sanoi hymyillen. ”Varissulka ja Aaltosalama, käykää te tarkistamassa tuo metsikkö. Aavistelen, että siellä piileskelee hiiri jos toinenkin.”
Tietysti meidän oli pakko toimia pareissa, yksin metsästäminen ei koskaan ollut vaihtoehto. Mittailin Aaltosalamaa katseellani. Olikohan tuosta naaraasta mihinkään? Olimme olleet yhdessä oppilaita, mutta omasta mielestäni minä olin jo taidokkaampi. Myönsin, etten ehkä ollut aivan klaanin parhaimmistoa metsästämisessä, mutta varmasti olin vähintäänkin samalla tasolla Aaltosalaman kanssa.
”No, eiköhän mennä”, tokaisin Pikkukaaoksen ja Lehtituulen lähdettyä omille teilleen. ”Ehkä voimme kilpailla siitä, kumpi saa enemmän saalista, jos vaikka aika kuluisi nopeammin. Vai pelkäätkö, että häviät?”
//Aalto?
//560 sanaa
