Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Aaltosalaman sanat saivat minut huolestumaan. Hän oli jo aiemmin sanonut tuntevansa vointinsa kummalliseksi, ja oli silloin arvellut, että tästä olosta saattoi syyttää nälkää. Nyt Aaltosalama oli kuitenkin syönyt, eikä hänen mystinen olotilansa ollut kaikonnut.
Katselin avuttomana, miten Aaltosalama kiemurteli paikallaan tuskastunut ilme kasvoillaan. En koskaan halunnut nähdä hänen kärsivän ja toivoin voivani auttaa, mutta en tiennyt miten. Kumppanini ei itsekään vaikuttanut oikein ymmärtävän, mikä häntä vaivasi.
”Oletko syönyt jotain pilaantunutta?” kysyin silittäen hellästi hännälläni Aaltosalaman selkää. Punaruskea soturi näytti miettivän, mutta pudisti lopulta päätään.
”En muista, että mikään syömäni olisi maistunut mitenkään kummalliselta”, hän vastasi häntä kiemurrellen. Huomasin naaraan koukistelevan kynsiään levottomuudessaan ja kivuissaan: jokin oli selvästi pielessä. Melkein toivoin, että hän tosiaan olisi syönyt jonkun sairastuneen eläimen, eikä soturin huono olo johtuisi mistään vakavammasta.
Onneksi olimme leirissä ja apu löytyisi läheltä. Aaltosalamalle olisi varmasti parasta, jos hän pääsisi hoidettavaksi ja tutkittavaksi mahdollisimman pian. Mikä ikinä häntä vaivasikaan, ei meidän omasta pohtimisestamme olisi mitään hyötyä. Soturi tarvitsisi Hehkuaskeleen apua.
”Mennään käymään Hehkuaskelen luona”, nau’uin ja huomasin Aaltosalaman jo vilkuilevan parantajan pesän suunnalle. Punaruskea soturi nyökkäsi pienesti ja nousi seisomaan. Kiiruhdin tukemaan häntä, jos Aaltosalama sitä kaipaisi.
”Sinulla on varmasti vain jokin harmiton vatsatauti”, ehdotin ja yritin hymyillä rohkaisevasti. Oikeasti olin huolesta suunniltani, ja jos en olisi ollenkaan peitellyt tuntemuksiani, olisin varmasti vain stressannut soturia entisestään.
Olimme jo astumassa sisään parantajan pesään, kun kuulin Pimentovarjon huikkaavan jotain takaamme. Käännyin varapäällikön äänen suuntaan ja huomasin hänen astelevan luoksemme otsa rypyssä.
”Onko jommallakummalla teistä asiaa parantajan pesälle?” mustaturkkinen naaras kysyi vilkaisten minusta Aaltosalamaan. Soturinaaraan ilmeen nähdessään hän kai osasi päätellä, kenen vuoksi olimme parantajien luo menossa. Hän näytti harmistuneelta.
”Aaltosalaman oli tarkoitus johtaa iltapäivän toista metsästyspartiota”, Pimentovarjo ilmoitti arvioiva katse punaruskeassa soturissa. Tuhahdin ääneen ennen kuin kerkesin hillitsemään kieltäni.
”Ei hän voi tässä kunnossa lähteä”, murahdin puolustaen kumppaniani. Pimentovarjo vain vilkaisi minua viileästi samalla katseella, jonka olisi varmasti osoittanut nokkavalle oppilaalle.
”Näenhän minä sen”, naaras sanoi. ”Ehdotankin, että sinä lähdet hänen sijastaan.”
”Minä? Miksi minä?” kysyin puuskahtaen ja Pimentovarjo kohautti lapojaan.
”Muut ovat kouluttamassa oppilaitaan tai jo partiossa”, hän selitti äänensävyllä, joka kehotti minua pitämään suuni tukossa. ”Vain te kaksi sekä Loiskevarjo, Hohtosulka ja Tuimakatse ette ole vielä tänään tai viime yönä olleet partioimassa. Muut menevät kuitenkin kuuhuipun partioon tai yövartijoiksi, joten en halua laittaa heitä nyt partioon. Reiluinta kaikille on, jos sinä menet.”
Etkä käyttäydy kuin pahainen oppilas, varapäällikkö näytti tiukasta katseestaan päätellen lisäävän mielessään.
”Mene vain”, Aaltosalama sanoi ennen kuin ehdin esittämään vastaväitteitä. ”Kyllä minä pärjään.”
”Varmastiko?”
”Varmasti”, kumppanini vastasi yrittäen hymyillä, mutta näin hänen silmistään, ettei soturin olo ollut parantunut ollenkaan. Olisin kovasti halunnut mennä hänen mukaansa, mutta helpompi olisi vain hoitaa partio pois alta. Puskin vielä hellästi naarasta ja sanoin hänelle muutaman rohkaisevan sanan, jonka jälkeen pyyhälsin kireänä partioon.
KP-boosti käytössä
