Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Kuu oli vierähtänyt siitä, kun kaksijalka oli kaapannut minut ja Aaltosalaman. Loppujen lopuksi tapaus ei ollut Kuolonklaanissa herättänyt toivomaani paniikkia. Saavuttuamme leiriin emme olleet kohdanneet suurta vastaanottoa, vain surkean Kuuraturkin – edes etsintäpartiota ei varallemme ollut järjestetty. Punatähti oli kuitenkin ollut katoamistapauksestamme kiinnostunut, olivathan reviirillemme piilotetut ansat suuri uhka klaanin jäsenille. Sentään sain hetken tuntea oloni tärkeäksi kun pääsimme raportoimaan löydöstämme.
Muuta minulle ei tassuun tuosta seikkailusta jäänytkään. En edes voinut todeta minun ja Aaltosalaman ystävystyneen yhteisen koettelemuksen parissa, sillä välimme tuntuivat vain huonommilta. Kaappausta ennen olimme olleet vain tavallisia soturitovereita, jotka välillä kävivät partioissa ja kenties silloin tällöin jopa puhuivat säästä keskenään. Tapauksen jälkeen olin saanut huomata, etten oikeastaan pitänyt Aaltosalamasta. Minua ärsytti se, miten soturilla tuntui aina olevan jokin naseva vastaus omaan kuittailuuni. Pidin muiden härnäämisestä tavattomasti, mutta Aaltosalamassa provosointiyritykseni eivät herättäneet toivomaani reaktiota. Tavallaan se oli kiinnostavaa, mutta enemmän se otti päähän. En tiennyt, mitä Aaltosalama minusta ajatteli. En kuitenkaan ollut ihan niin täynnä itseäni kuvitellakseni, että hän pitäisi minusta.
Tänään minulla oli käynyt aivan tavattoman hieno tuuri, kun pääsisin partioon sekä Aaltosalaman että Henkäysvarjon kanssa! Kaksi kissaa, joiden kanssa kaikista vähiten halusin olla tekemisissä. Henkäysvarjon kanssa partioiminen tuntui aina jotenkin kiusalliselta. Varapäällikkö ei välittänyt puhua minulle enkä minäkään hänelle, mutta välillä isäni sanoi minulle jotain yhdentekevää kaiketi näön vuoksi. Vastasin aina lyhyesti ja välinpitämättömästi, sillä tiesin, että kumpikin meistä halusi pitää keskustelun niin lyhyenä kuin mahdollista. Uskoin vahvasti, ettei normaalin isä-poikasuhteen kuulunut toimia näin, mutta minä en asialle paljoa voinut. Toivoin, että vielä jokin päivä voisimme puhua normaaleista asioista normaalilla tavalla, mutta tänään tuskin olisi tuo päivä.
Saavuin partioon kerrankin kunnolla ajoissa, sillä isäni edessä halusin käyttäytyä kunnon soturin lailla. Aaltosalama oli jo paikalla; hän katsoi suuntaani ilmeettömin kasvoin ja tervehti sitten nyökkäyksellä. Harkitsin hetken, jättäisinkö eleen täysin huomiotta, mutta päädyin sitten vastaamaan nyökkäämällä takaisin.
Emme ehtineet kauaa istua hiljaisuudessa, kun Henkäysvarjo sekä partion kaksi muuta jäsentä, Liekkimyrsky ja Keltapilke, saapuivat. Välttelin isäni katsetta parhaani mukaan, mikä olikin helppoa, sillä varapäällikkö ei vilkaissutkaan suuntaani silmänräpäystä pidempään. Henkäysvarjo ilmoitti, että lähtisimme Lehtikuusilaakson suuntaan ja pian olimmekin astelemassa jonona ulos leiristä.
”Toivottavasti olemme vähän onnekkaampia kuin viimeksi”, sanoin Aaltosalamalle, kun soturinaaras otti paikkansa jonossa Keltapilkkeen ja Henkäysvarjon takaa. Minua ei ollenkaan haitannut jäädä Liekkimyrskyn kanssa partion hännille; koska Henkäysvarjo oli kaukana jonon päässä, saisin rauhassa löysäillä.
//Aalto?
