Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Aaltosalama oli huomannut jotain, hänen oranssit silmänsä olivat keskittyneet jonnekin ohitseni. Soturitar yritti nousta ylös, mutta ennen kuin ehdin häntä itse paimentamaan takaisin makuulle, raju yskänpuuska pakotti hänet takaisin alas. Seurasin uteliaana soturin katsetta, ja vatsassani tuntui ikävä paino, kun minäkin huomasin tutun, elottomana maassa makaavan hahmon. En välittänyt Sulkavirrasta paljoa – emme olleet koskaan olleet kovinkaan läheisiä, tuskin tuttavia – mutta Aaltosalaman puolesta surin tapahtunutta.
Pari soturia nosti parasta aikaa Sulkavirran ruumista, ja Aaltosalaman seuraavista sanoista ymmärsin, ettei totuus ollut vielä valjennut naaraalle. Minun silmiini Sulkavirta näytti erittäin kuolleelta, mutta ehkä viheryskä teki Aaltosalaman silmille tepposet – tai sitten naaras ei ollut valmis uskomaan menetystään.
Valmistauduin sisäisesti jakamaan suru-uutisen kumppanilleni, mutta hillitsin itseni, kun kohtasin hänen väsyneen katseensa. Viheryskä oli riepotellut hänen sairastavaa kehoaan jo liiaksi – eikö näin raskas tapahtuma voisi romahduttaa hänen vointinsa kokonaan? Ei, Aaltosalama ei voinut olla tarpeeksi terve kuullakseen, että oli juuri menettänyt parhaan ystävänsä. En kestänyt nähdä hänen kärsivän yhtään enempää.
”Käyn kysymässä. Odota sinä tässä”, sanoin ja yritin kuulostaa siltä, etten hänen tapaansa todellakaan ymmärtänyt, mistä oli kyse. Soturit olivat juuri saaneet Sulkavirrasta tarpeeksi tukevan otteen ja lähteneet raahaamaan häntä ulos, kun kumarruin Sumutuulen puoleen.
”Hän on kuollut, eikö?”
Sumutuuli nyökkäsi ja huokaisi syvään.
”Hän taisteli urheasti loppuun saakka. Otan osaa, Varissulka.”
Hetken ehdin pohtia, miksi parantaja nyt minulle pahoitteli. Sitten rykäisin kiusaantuneena ja vilkaisin kumppaniini.
”Aaltosalama ei varmaankaan ota tätä hyvin…”
Sumutuuli räpäytti silmiään.
”Niin, tuskinpa. Hehän olivat läheisiä, vai?”
”Kyllä. Minua huolettaa, miten uutinen vaikuttaa hänen vointiinsa.”
Parantajanaaras näytti puntaroivan asiaa hetken. Hän oli juuri päässyt asemaansa, ja aiemmin Hehkuaskel oli hoitanut tällaiset eettiset pohdinnat. Muutenkin uuden parantajan alkutaival oli ollut poikkeuksellisen haastava. Mutta itsepähän valitsi työnsä.
”Niin, sitä me emme voi tietää. Joka tapauksessa, ei hänen parantumisensa tästä ole kiinni.”
Kiitos vain tyhjästä, pohdin mielessäni. Olin toivonut, että Sumutuuli olisi antanut siunauksensa suunnitelmalleni. Kunpa hän olisi sanonut, ettei Aaltosalama todellakaan kestäisi nyt kuulla menetyksestään – valehtelu olisi käynyt hieman helpommin. Mielestäni olin kuitenkin oikeassa siinä, että kumppanini toipumisen kannalta oli järkevää olla lisäämättä hänen taakkaansa.
”No? Mihin Sulkavirta meni”, punaruskea naaraskissa kysyi voipuneella äänellään, kun palasin hänen luokseen. Kosketin hänen poskeaan hellästi kuonollani.
”Sumutuuli ajatteli, että Sulkavirran on parasta toipua muualla. Tämän leirin hälinä vaikutti häiritsevän häntä enemmän kuin muita… He kai rakentavat hänelle oman pesänsä jonnekin muualle.”
Kuinka helposti valheet hyppelivätkään kieleltäni ja kuinka vähän katumusta tunsinkaan, kun näin murheen haihtuvan Aaltosalaman kasvoilta. Huokaisin syvään. Totuus odottaisi häntä sitten, kun hän olisi taas terve ja vahva. Sitten hänellä olisi aikaa surra.
//Aalto?
KP-boosti käytössä
