Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Korviani poltteli nolostuksesta, kun Aaltosalama arvioi vaanimisasentoani. Oliko se todella niin kehno? Soturinaaras tuntui löytävän korjaamista asioista, joita en ollut edes tullut ajatelleeksi. En ollut kuvitellut, että minun häntäni sijainnilla olisi yhtään mitään väliä saalistaessa.
”Minun itsetuntoni on oikein korkealla, kiitos vain”, puuskahdin vastaukseksi naaraan ohjeistukselle. Noudatin kuitenkin hänen korjauksiaan sen enempää mukisematta. Siirsin käpäläni lähemmäs ja häntäni alas ja katsoin sitten Aaltosalamaa kysyvästi. Punaruskea soturi pudisti hiukan päätään.
”Älä siirrä jalkojasi sentään liian lähelle, tasapainosi heikkenee noin. Ja jos häntäsi laahaa maata, se voi aiheuttaa ääntä, mikä säikäyttää riistan pois.”
Tuhahdin turhautuneena.
”Missä ihmeessä niiden on sitten oltava?” kysyin katsoen Aaltosalamaa kyräillen. Soturi kohautti lapojaan.
”Sopivassa kohtaa”, hän vastasi yksinkertaisesti. Pyöräytin silmiäni; kaipa hän oli oikeassa. Siirsin jalkojani aavistuksen kauemmas, jolloin asentoni tuntui varmemmalta. Kohotin häntääni niin, ettei se kahisuttanut maassa lojuvia lehtiä, mutta pidin sen kuitenkin visusti alhaalla. Sitten kohdistin katseeni edessäni olevaan käpyyn. Kuvittelin sen paikalle hiiren, ja minun oli oikein hillittävä häntääni, ettei se alkanut kiemurtelemaan ilmassa. Sitten ponnistin loikkaan ja laskeuduin etutassuillani kävyn päälle. Ainakin yritykseni oli tuntunut paremmalta kuin metsästyspartioissa yleensä: jaloissani oli tuntunut olevan enemmän voimaa. Käännyin voitonriemuisesti Aaltosalaman puoleen.
”No, mitäs sanot?” kysyin noustessani takaisin seisomaan vaanimisasennostani. ”Minulla meni aika hyvin, vai mitä?”
//Aalto?
