Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Aaltosalaman usko kyvyistäni toimia isänä lämmitti sydäntäni, vaikka en itse sitä hänen kanssaan jakanutkaan. Henkäystähti – vaikka ei minun isäni oikeastaan ollutkaan – oli näyttänyt minulle, millainen isä en ainakaan halunnut olla. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan oli parhaimmillaankin ollut viileän välinpitämätöntä, enkä todellakaan toivonut, että omat pentuni joutuisivat pohtimaan, miksi heidän isänsä vihasi heitä ja mikä heissä oli vialla. Halusin olla hyvä isä. En kuitenkaan tiennyt, miten voisin tässä maailman tärkeimmässä tehtävässä onnistua. En tullut helposti toimeen muiden kissojen kanssa, joten miten pystyisin rakentamaan normaalin, toimivan suhteen omaan jälkikasvuuni? Tunsin olevani onnekas saatuani jonkun kissan rakastumaan minuun. Se tuntui kuitenkin ihmeeltä, johon en ollut enää uutta kertaa kykeneväinen.
Joka tapauksessa tekisin kaikkeni, jotta olisin pennuilleni paras mahdollinen isä. Tai ainakin paras mahdollinen, mihin minä kykenin.
”Se olisi ollut hienoa”, kehräsin, kun kumppanini nojasi minua vasten. ”Ainakaan emme ole sodan keskellä. Pentumme saavat kasvaa rauhassa.”
Ainakin toivottavasti saisivat. Kuolonklaanin ja Eloklaanin välit olivat kireämmät kuin koskaan. Eloklaanin kissat tunnettiin ystävällisinä ja rauhaa rakastavina, mutta mielestäni emme voineet luottaa siihen, ettei heissä piilisi hiukan katkeraa kostonhimoa. Eloklaani oli pysynyt kuita Kuolonklaanin tassun alla. Kenties säyseä Mesitähti suunnitteli tälläkin hetkellä suunnitelmaa vihollisklaaninsa varalle.
”Toivottavasti pentumme perivät sinun silmäsi. Olen aina pitänyt niistä”, sanoin siirtäen ajatukseni muualle. En halunnut miettiä tulevaisuuden mahdollisia kamaluuksia juuri nyt. ”Ja turkkisi. Oikeastaan olisi hienoa, jos he olisivat vain pieniä versioita sinusta.”
//Aalto? öwö
KP-boosti käytössä
