Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Hotkaisin tyytyväisenä viimeisen palasen ateriastani. Tänään oli hyvä päivä: en ollut joutunut yhteenkään metsästyspartioon ja päivän ainoa rajapartioni oli ajallisesti sijoittunut oikein kätevästi auringonhuippuun, joten minun ei ollut tarvinnut herätä aikaisin. Luvassa olisi vapaa ilta partioista, ja voisin rauhassa rentoutua leirissä ja nukkua seuraavan yön hyvin.
Suunnitelmani kuitenkin kääntyivät päälaelleen, kun eräs punaruskea, minulle viime aikoina aivan liian tutuksi tullut soturinaaras asteli luokseni.
”Oletko vapaa nyt?” Aaltosalama kysyi tervehtimättä. ”Voimme lähteä saman tien, jos olet valmis.”
Melkein ehdin kysyä soturilta, mitä ihmettä tämä tarkoitti, kun muistinkin eiliset suunnitelmamme. Vihasin outoa innostuneisuuden tunnetta, joka valtasi minut asian muistettuani. Saalistusharjoitukset Aaltosalaman kanssa tarkoittaisivat todennäköisesti loputonta sanaharkkaa ja kinastelua, joten järkeilin intoni johtuvan ennemminkin halusta oppia saalistamaan kuin soturin seurasta.
”Sinua varten olen aina valmis”, vastasin virnistäen ja nousin seisomaan korostetun hitaasti venytellen. Aaltosalama vain pyöräytti silmiään ja suuntasi kohti leirin uloskäyntiä taakseen katsomatta.
”Mennään sitten”, kuului naaraan huikkaus. Kiirehdin hänen peräänsä, kun soturi ei näyttänyt jäävän odottamaan. Onnekseni Aaltosalama oli minua hiukan hitaampi, joten kirin hänet pian kiinni.
”Mitä olet suunnitellut varalleni täksi päiväksi? Odotan innolla”, sanoin vilkaisten vierelläni kulkevaa soturia. Yritin kuulostaa tuttuun tapaani sarkastiselta, sillä olisi parasta jos Aaltosalama kuvittelisi minun suhtautuvan harjoituksiin hiukan välinpitämättömästi. Toisaalta minä olin ollut se, joka harjoituksia oli alun perin ehdottanut, joten kenties hän näkisi tekaistun piittaamattomuuteni lävitse.
”Saat tietää aivan pian”, Aaltosalama vastasi ja katsahti nopeasti minuun. Kiersimme erään suuren kiven ja saavuimme pienelle aukiolle. Seurasin soturinaarasta uteliaasti katseellani, kun hän asteli aukean keskelle. Oli kiinnostavaa nähdä, miten Aaltosalama toimisi mestarina. Hän ei ollut vielä kouluttanut yhtäkään oppilasta. Itse olin toiminut mestarina Orvokkisydämelle, ja mielestäni olin hoitanut tehtäväni varsin mallikkaasti; kenties voisin antaa Aaltosalamalle vähän vinkkejä, jos hän niitä tarvitsisi. En aikonut kyllä olla mikään helppo opetettava, oli parempi hiukan haastaa häntä.
Astelin punaruskean soturin eteen virnettäni peitellen ja viritin kasvoilleni oikein nöyrän ilmeen. Painoin pääni kunnioittavaan kumarrukseen.
”Oi suuri mestari, pyydän sinua jakamaan viisautesi”, naukaisin liioitellun mahtipontisesti. ”Olen pelkkänä korvana.”
//Aalto?
