Varistassu
Kirjoittaja: Auroora
Päästin dramaattisen huokauksen ja lähdin uuteen yritykseen. Vaikka en ollut koskaan kuvitellutkaan uimisen olevan helppoa, se oli paljon vaikeampaa kuin olin olettanut. Etu- ja takaruumiini tuntuivat olevan kykenemättömiä toimimaan yhdessä – äsken yrittäessäni uida olin vajonnut pää edellä kohti pohjaa. Onneksi räpellystäni katsomassa oli vain Tuhkajuova, muuten itsetuntoni olisi ottanut hieman kovemman iskun.
Tuhkajuova kehotti minua liikkumaan voimakkaammin. Se kai kävi järkeen – tänä lyhyenäkin aikana olin ehtinyt oppia, että liian heiveröisillä liikkeillä vaivuin herkästi pinnan alle. Laskin tassuni hetkeksi pohjaan ja seisahduin, mutten ehtinyt nauttia maanpinnan tuomasta turvasta kauaa ennen kuin lähdin seuraavaan yritykseen. Voimakkaammin siis. Aloin huitoa villisti koivillani, yrittäen kauhoa vettä mahdollisimman paljon kerralla. Hetken tunsin voiton tunteen, sillä pysyin pinnalla; olinko tosiaan näin nopeasti oppinut uimaan? Veden kanssa taistelu kävi kuitenkin raskaaksi, ja aloin epäillä, teinkö sittenkään oikein, eihän uiminen näin voinut ottaa voimille. Sain epäilyksiini vahvistuksen, kun jälleen kerran aloin upota.
”Pelkkä voima ei riitä, jalkasi pitää liikkua tahdissa. Et voi vain huitoa ympäriinsä”, emoni sanoi kun seisahduin ja katsoin häntä nyrpeänä. ”Katso mallia.”
Seurasin katseellani, miten Tuhkajuova solahti veden varaan. En halunnut myöntää emolleni, että jotenkin ihailin sitä, miten hän oli yhtä veden kanssa; Tuhkajuovan harmaa turkki sulautui veden hopeaan pintaan naaraan liikkeiden synnyttäessä siihen hentoja aaltoja. Kaipa jokaisella oli oltava jokin ”juttu”, ja Tuhkajuovalle se oli kaiketi uiminen. Minun juttuni se ei kuitenkaan koskaan tulisi olemaan.
Tuhkajuovan liikkeet näyttivät huolellisilta ja harkituilta, vaikka ne hänelle todennäköisesti tuntuivat automaattisilta. Pian soturi seisahtui ja katsoi sitten odottavaisesti minuun. Huokaisin syvään. Ehkä tällä kertaa minua lykästäisi ja onnistuisin. Kun Tuhkajuova oli lähtenyt uimaan, vesi oli kuin toivottanut hänet tervetulleeksi; minä molskahdin veteen raskaan kiven lailla. Vielä ei kuitenkaan ollut hienosäädön aika, ensin minun oli ylipäätään opittava uimaan.
Aloin jälleen kauhoa vettä, mutta tällä kertaa yritin voiman käytön lisäksi keskittyä liikkeideni ajoitukseen. Ensin vasen etujalka, sitten oikea takajalka, Tuhkajuovan mallin mukaan. Vähän kuin kävelisin vedessä. Aloin edetä, joskin hitaasti, mutta sekin oli parempi kuin uppoaminen. Muutaman hiirenmitan etenemän jälkeen katsahdin odottavaisesti Tuhkajuovaan. Mitähän taas tein väärin?
//Tuhka?
//329 sanaa
