Varistassu
Kirjoittaja: Auroora
Suuret harjoitukset olivat ohi. Minä olin voittanut juoksukisan, joka oli siivittänyt joukkueeni koko kilpailun voittoon. Minun olisi pitänyt olla iloinen tapahtuneesta. Ja olinkin ollut; olin ollut niin tavattoman onnellinen päästessäni maaliin ensimmäisenä. Muistelin, miten olin etsinyt katseellani Hentotassua väkijoukosta, valmiina vastaanottamaan naaraan kehut suorituksestani. Hentotassua ei kuitenkaan näkynyt missään ja iloni katosi kuin tuhka tuuleen. Myöhemmin kuulin, että hän oli Leopardin ja Tyrskytassun kanssa vienyt yhden Mesitähden pennuista. En ollut juuri järkyttynyt ja vain hiukan yllättynyt. Enemmän olin ehkä pettynyt. Minulla ja Hentotassulla oli ollut jotain, olin varma siitä. Tiesin, että naaras tunsi samoin.
Harjoitusten voittaminen ei siis merkinnyt paljoa, kun Hentotassu ei ollut sitä todistamassa. Ainakin Tuhkajuova oli tyytyväinen. Joukkueeni ei ollut pelkästään voittanut kolmen pisteen kaulalla, vaan minä olin voittanut myös oman lajini. Muiden ihailua en juuri saanut osakseni; soturit tuntuivat jo unohtaneen asian ja puolet oppilaista oli lähtenyt erakkoilemaan.
Oloni oli siis tavallisen nyrpeä kulkiessani partion mukana. Rajamerkkejä vahvistaessamme alkoi kuitenkin tapahtua, ja hyvin nopeasti alkoikin. Eloklaanin puolelta kuului töminää, kun kissajoukko ajoi takaa vauhkoa kettua. Eloklaanilaiset pysähtyivät rajan huomattuaan, mutta punaturkkinen paholainen jatkoi matkaansa meidän puolellemme rajaa. Se äkkäsi Sirpalepisaran, joka yritti hädissään pakoon, mutta naaraan pakokauhuinen huuto katkesi lyhyeen.
Katsoin häkeltyneenä, miten Sirpalepisaran ruumis valahti veltoksi ketun hampaissa. Hänen silmissään oli outo, tyhjä katse, kuin hänen sielunsa olisi siirtynyt jonnekin muualle. Sydämeni alkoi tykyttää lujempaa, kun tajusin, että naarassoturi oli varmastikin kuollut. En ollut aiemmin nähnyt kuolemaa; se oli tuntunut kovin kaukaiselta asialta. En kuitenkaan ehtinyt puida tilannetta mielessäni sen enempää, kun kettu jo valitsi uuden kohteensa. Partion jäljellä olevat soturit, Ruostekukka ja Sähkötuho, asettuivat minun ja Aaltotassun eteen suojaksi. Yksitellen kolmikko ryhtyi taisteluun. Kettu sai soturit kuitenkin karistettua kimpustaan, jolloin se kääntyi Aaltotassun puoleen. Naaras näytti olevan avun tarpeessa, ja olin valmis hyökkäämään vihollisen kimppuun, kun jokin punertava viuhahti ohitseni. Se oli Ruostekukka, joka oli salamana syöksynyt ketun ja tyttärensä väliin. Pian Ruostekukka sai saman kohtalon kuin Sirpalepisara: hänen ruumiinsa näytti menettävän kaiken voiman, ja Aaltotassun kauhistuneesta äänestä oli helppo päätellä, että punaruskean soturin silmissä oli se sama, pohjaton katse.
Ei ollut aikaa jäädä murehtimaan – kettua ei kiinnostanut, että Aaltotassu oli juuri menettänyt emonsa. Liityin itsekin viimein taisteluun Aaltotassun rinnalla. Melkein säikähdin sitä, miten oppilas taisteli; läheisen menetys oli kaiketi antanut hänelle uutta voimaa. En halunnut jäädä toiseksi, joten jakelin iskuja sinne tänne, yrittäen päästä käsiksi ketun herkempiin kohtiin. Tunsin tyytyväisyyttä aina, kun peto ulvahti kynsieni sivaltaessa sitä. Ehkä olin aliarvioinut vastustajani, sillä se pääsi yllättämään minut viillolla kaulaani. Ulvaisin kivusta ja väistin taaksepäin. Kaulassani tuntui poltteleva kipu, joka sai pääni huimaamaan – tai ehkä se johtui menettämästäni verestä. Hoipertelin pari askelta taaksepäin yrittäen keskittää katseeni taisteluun. Saatoin huokaista helpotuksesta, sillä Aaltotassu ei ollut yksin, vaan Sähkötuho oli hänen apunaan. Kavahdin nähdessäni verta tippuvan maahan haavastani. Entä jos se olikin syvempi kuin kuvittelin? Kuolisinko tähän?
No, jos kuolisin, voisin ainakin kuolla sankarina. Koko klaani muistaisi minut urheana Varistassuna, joka kukisti villin pedon ja pelasti klaanitoverinsa varmalta kuolemalta. Tuhkajuova surisi minua, mutta olisi ylpeä siitä, miten olin kuollut. Henkäysvarjo varmaankin myös; hän myöntäisi viimein, että välitti minusta. Sana urotyöstäni ja surullisesta kohtalostani leviäisi koko metsään ja lopulta se tavoittaisi myös Hentotassun. Hentotassu itkisi päiviä, ehkä jopa kuita. Hän ja Tyrskytassu eroaisivat.
Otin askeleen eteenpäin varmana suunnitelmastani. Kukistaisin tuon karvakasan ja pelastaisin päivän. Maailma kuitenkin tuntui kiepsahtavan ympäri, ja seuraavaksi huomasin makaavani maassa. En voinut mitään pimeydelle, joka ahmaisi minut, ja menetin tajuntani.
//Aalto? Sähkö? ei huolta Varis on kunnossa 🙂
//558 sanaa
