Varpulaulu
Korpikaste oli päättänyt ottaa minut, oppilaansa Kehrätassun ja Kortetuikkeen mukaansa yöpartioon. Minua se ei haitannut eikä näyttänyt haittaavan Kehrätassuakaan. Nuorukainen tutki yöllistä metsää nenä väristen, korvat ylhäällä ja häntä jäykkänä.
Muistin hyvin miltä tuntui olla nuori ja kokea uusia asioita päivittäin. Tunsin lämmön leviävän sisälläni. Tunsin hassua siettä nuoreen kissaan, vaikken edes tuntenut tätä. Ehkä löytäisin oman paikkani klaanissa nuorten parissa.
Toivo järkkyi, kun kylkeni levitti sähköisiä tuntemuksia pitkin kehoani. Kortetuike oli horjahtanut kylkeäni vasten juureen kompastuttuaan. Hätkähdin ja karvani nousivat pystyyn kuin tapatuma olisi säikäyttänyt minut vaikka tosiasiassa tunsin vain jännitteen minun ja toisen kollin välillä.
“Anteeksi, pitäisi katsoa mihin astun”, Kortetuike naurahti vilkaisematta minuun. En katsonut häneen, minun ei tarvinnut. Tiesin, etten saisi mitään irti hänen ilmeestään kuitenkaan. Kolli oli kuten muut, taitava näyttelemään. En voinut tietää varmaksi, mitä hänen päässään liikkui.
“Tämä yöpartio tuli vähän puskista, mutta on mukavaa olla täällä juuri teidän kanssanne”, soturi jatkoi. Hämmennyin hiukan tämän käyttämästä muodollisesta kielestä, sillä Korpikaste ja Kehrätassu kulkivat hiukan meidän edellämme enkä ollut varma olivatko he edes kuuloetäisyydellä Kortetuikkeesta. Teitittelikö hän minua?
En uskaltanut sanoa mitään. En oikeastaan edes tiennyt mitä olisin sanonut. Katsoin vain nopeasti Kortetuikkeeseen, kun en enää jaksanut koittaa olla katsomatta. Kollin silmät kimmelsivät kuutamossa ja hänen turkkinsa loisti kuin lumi lehtikatona. Turkkiani kuumotti.
Yllemme laskeutunut vaivaannuttava hiljaisuus päättyi, kun Korpikaste käännähti paikoillaan. “Kortetuike! Voitko tulla tähän eteen, haluan kysyä sinulta vinkkejä mestarointiin?” naaras naukui. Vasta nyt minulle valkeni kuinka Kortetuike ja Korpikaste katsoivat toisiaan. Soturin kiilatessa eteen ja Kehrätassun jäädessä minun rinnalleni kaksikon turkit miltei hipoivat toisiaan ja Korpikaste hieraisi päätään kollia vasten.
“Sinä olet siis mestarini veli”, Kehrätassu naukui minulle. Hän ei näyttänyt olevan moksiskaan joutuessaan minun rinnalleni mestarinsa sijasta, mikä herätti minussa taas pientä toivoa. Hymyilin ja nyökkäsin.
“Onko tämä ensimmäinen yöpartiosi?” kysyin oppilaalta, joka nyökkäsi tohkeissaan. Hänen innostuksensa oli niin viatonta ja herkkää. Jatkoimme jutustelua, kun partio eteni kohti rajaa. Kiitin aivojani yhteistyöstä, kun kerrankin osasin puhua ventovieraalle kissalle ja olla edes hiukan edustava, vaikka pitkä turkkini olikin sekainen ja en muutenkaan ulkonäöltäni näyttänyt järin kunnioitettavalta.
//Korpi, Korte?
