Varpulaulu
Kortetuikkeen sanat kerrassaan järkyttivät minua. Hän oli ryhtynyt kumppaniksi siskoni kanssa. Olin olettanut, että jossain kohtaa kolli löytäisi sopivan naaraan ja perustaisi perheen, mutta siskoni… minun siskoni. Korpikasteen kanssa?
Olin katsellut kaksikon menoa jo jonkin aikaa, mutta en arvannutkaan heidän juttunsa vievän yhtään minnekään. Tunsin sydämeni painuvan alas. Se painoi aivan liikaa ja voi Tähtiklaanin tähden niin teki koko kehoni.
“Onnitteluni”, nau’uin lyhyesti. En voinut peittää äänestäni itkua, joka puski pintaan. En kuitenkaan voinut itkeä parhaan ystäväni edessä, jos en halunnut paljastaa itseäni ja ihastustani. Yritin siis peittää särkyneen sydämeni yllätykseen ja iloon.
“Olen todella iloinen puolestasi”, sanoin ja räpyttelin silmiäni toivoen että kyyneleet kaikkoaisivat. Heilautin päätäni sivuun ja koitin rauhoittaa itseni, josko kehonkielestäni silloin tulisi aidompi. Jäykät liikkeet eivät sopineet iloisiin onnitteluihin, jotka olin jo jakanut. En halunnut jatkaa puhumista, joten laskin päätäni ja katseeni tassuihini ja hymyilin.
“Kiitos. Sanasi merkkaavat minulle enemmän kuin uskotkaan”, Kortetuike naukui ja sai minut vilkaisemaan itseään nopeasti. Katse hänen vihreissä silmissään oli varsin erilainen kuin yleensä. Hän näytti olevan niin täynnä onnea, että ehkä hän ei edes huomaisi kuinka vaikeaa minun oli kuulla moisia uutisia. Jos hän kysyisikin, voisin aina syyttää tunteeni kateuteen. Olinhan miltei samanikäinen kuin Kortetuike ja voisin hyvin olla etsimässä itselleni kumppania naaraiden joukosta, eipä hän sitä voinut tietää.
//Korte?
