Varpulaulu

299 sanaa | 7 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Korpikaste nappasi minut mukaansa leirin laidalta ja työnsi edellään pentutarhalle. Hän ei kuulemma kestänyt pesän ilmapiiriä ilman täysikasvuisia kissoja.
Olin nähnyt sisareni pennut parisen kertaa, mutta jäin aina kiinni samaan tunteeseen. Samaan huumaan, joka loi maailman jossa oli vain minä, Kortetuike ja nuo kolme pientä pentua.
“Voit tulla katsomaan lähemmäksikin, eivät ne vielä pure”, vaaleaturkkisen kollin sanat herättivät minut transsistani ja onnistuin lähestymään pieniä mönkiviä pentuja. Heistä kukaan ei näyttänyt Kortetuikkeelta väriltään, mutta toivoin edes jonkun perineen kollin piirteitä kehonsa rakenteeseen tai kasvojen muotoon.
Kuikkapentu kiinnitti huomioni erityisesti, kun hän nosti päätään hapuiltuaan Korpikasteen nisää ja piipitti kovaäänisesti. Sydämeni suli, kun pienokainen tuli sisarensa tönäisemäksi ja kierähti selälleen eikä meinannut enää päästä oikein päin.
“En kyllä odota innolla sitä hetkeä, kun ne tajuavat omistavansa hampaat…” kuiskasin ihastellessani pentuja, mutta kuiskaus taisi mennä kuuroille korville. Tunsin erityistä kiintymystä juuri näihin kolmeen, vaikka myös Hillapentu ja Puolukkapentu – Mustikkapyörteen vastasyntyneet – olivat osin omaa vertani.
“Onko sinulla muuten nälkä? Voisin hakea jotakin tuoresaaliskasasta”, Kortetuike naukui, mutta Korpikaste pudisti päätään lähes heti. Nostin katseeni pennuista vaaleaturkkiseen kolliin.
“Minä voisin lähteä mukaasi. En ole syönyt hetkeen mitään”, sanoin pitäen hetken katsekontaktia soturitoverini kanssa. Kolli nyökkäsi ja lähti edeltä ulos lämpimästä pesästä. Tuuli tuiversi ulkona ja pyöritti vähäisiä lumia, jotka olivat jääneet maahan eiliseltä. Pakkaslumi oli höttöistä eikä narskunut tassujen alla kuten lämpimämmällä säällä.
Emme olleet olleet Kortetuikkeen kanssa kaksin sitten pentujen syntymän eikä tilanne tuntunut yhtään sitä helpommalta. Sydämeni hakkasi kovempaa kuin pitkään aikaan, edes saalistaminen ei saanut tälläistä ahdistusta nousemaan pintaan. Olisin niin kovasti halunnut, että kaikki olisi välillämme niinkuin ennenkin.
En uskaltanut sanoa mitään vaan seurasin vain Kortetuiketta kohti tuoresaaliskasaa. Kolli yleensä puhui ensin, sillä tunsi minut sen verran hyvin että tiesi etten osannut keksiä puheenaiheita saatika aloittaa keskustelua vakavammista aiheista. Vakavat aiheet, kun tuntuivat juuri nyt olevan käpälilläni.

//Korte?

Author: Saaga

Kirjoittaja: Saaga