Villipentu
Kirjoittaja: Tipu
Kuuntelin silmät suurina hänen kertomustaan suvustaan, tajuten että minähän tunsin nämä kissat, tämä oli Lauhatassun velipuoli! Upeaa! Kaksikko varmasti tulisi toimeen jos kertoisin että olin ystävystynyt jo toisen sisaruksen kanssa. Onneksi toinen ei kysellyt minulta, sillä siitä ei olisi ollut kummempaa kerrottavaa. En oikeastaan edes tienneet olivatko he elossa, tai missä he viilettivät. Huomasin hänen takaansa tulevan tutun naaraan, tuo oli Karhumyrskyn emo Ruostekukka, joka toisti poikansa nimen, herättääkseen kollin huomion itseensä. Katsoimme Karhumyrskyn kanssa kummatkin naarasta, kun hän vilkuili meitä vuorollaan. Viimein Karhumyrsky avasi suunsa, vaikuttaen varsin turhautuneena emonsa häirintää. Minä vain siinä sivussa tuijotin kaksikkoa, odottaen mitä kävisi. En niinkään ollut tutustunut Ruostekukkaan, olin toki nähnyt hänet siellä sun täällä, mutta ei niinkään kiinnittänyt tuohon koskaan huomiota, naaras ei yleensä poikennut muista kissoista kovinkaan paljoa, sekottui joukkoon katseeni alla. Kolli lähtisi partioon? Voi ei, jäisin yksin. Käänsin katseeni ylös päin jos näkisin missä kohtaa aurinko oli, ehkä Lauhatassu palaisi kohta, jotta ehtisin olla hänen kanssaan ennen kuin hän menisi unten maille. Sitten naaraan katse siirtyi minuun, hän ehdotti minua palaamaan pentutarhalle. Olin surullinen faktasta että kollin täytyi lähteä, jäin kuitenkin odottamaan hyvästejä, jotka sain ystävältäni. Nyökkäsin hänelle vain haikeasti, kun hän viiletti menemään. Hetken jäin vain katsomaan kollin perään, haaveillen että hän kääntyisi takaisin sanoen että hänellä olisi sittenkin aikaa, tai kolli ottaisi minut mukaan, mutta niin ei tapahtunut. Päätin suunnata pentutarhalle lopulta.
En niinkään tehnyt mitään erityistä, olin käynyt ilmoittamassa olevani hengissä otto emolleni, kertonut että painuisin takaisin aukiolle, jossa olin aikani odottanut Lauhatassua, kunnes päätynyt takaisin pentutarhaan, riivaamaan klaanin vanhimpia. Päätin ottaa tehtäväkseni kiristää heiltä tarinoita menneistä ajoista, joista sainkin kuulla haukottelin yhdelle tarinalle, hämärä oli laskeutumassa, kun katsoin häntä tassujeni päällä, pää tuon asetelman päällä nojaten, klaanin vanhuksia, jotka kertoivat tarinoitaan. Siihen paikkaan minä simahdin, kuitenkin joku klaanin vanhimmista oli siirtänyt minut pedilleni herätessäni, sillä sieltä minä heräsin.
Heräsin aikaisin aamusta, aamun ensimmäisiin pisaroihin. Aloin siistimään turkkiani kuntoon, jotta kehtaisin näyttää naamaani aukiolla. Kun tuo oli hoidettu, kipitin ulos. Tiesin jo että Lauhatassu olisi jo harjoittelemassa, mutta ei kai Karhumyrsky olisi aamupartiossa iltapartion jälkeen? Kurkkasin sotureiden pesään, jossa moni soturi nukkui yhä. Hiivin eteenpäin, Karhumyrskyn kohdalle. Painoin tassullani kollin nenää, joka ei herännyt tuohon. Räpyttelin ihmeissäni silmiäni, miettien miten saisin kollin hellävaraisesti ylös, ilman että herättäisin muita pesässä olijoita, tai satuttaisin kollia. Katsoin tuota hämilläni, kunnes päätin kurottua sukaisemaan kollin korvan tausta. Sekään ei herättänyt häntä. Noh? Mikä neuvoksi. Katsoin kollia hämilläni, mieleeni putkahti kysymys miltä tuntuisi käpertyä hänen syliinsä? Jäin pohtimaan asiaa, enkä nähnyt syytä miksen kokeilisi. Tassuttelin sammal pedille, kömpien hänen vatsa villoihinsa. Kolli nukkui kippuralla, mutta pystyin tuntemaan hänen tasaisen hengityksensä kulkevan, joka rauhoitti minuakin. Lopulta laskin pääni vasten hänen vastaansa, en tiennyt leikkikö kolli yhä nukkuvaa haluten minun lähtevän, kolli saisi nyt hellyyttä. Rauhoituin kollin vatsan suojiin, nukahtaen kuunnellen tuon rauhallista sykettä, sekä hänen hengityksen kaunista tuhinaa.
//466 sanaa
//Karhu? Näistä tulee kyllä söpö pariskunta :3 Herätä villi vapaasti nokosilta. Toki joku muukin soturi saa tän näyn ikuistaa tarinassaan jos kokee tarpeen.
