Villipentu
Kirjoittaja: Tipu
Katsoin lauhapentua, joka tarjosi paikkaa vierestään. Hänen pieni hymynsä, teki päiväni paremmaksi hetken. Hän katsoi tuota valko oranssin kirjavaa kollia, kiepauttaen itsensä hänen vierelleen sammaleelle.
“To- Toki, jo- jos se sa- saa sinut tas hymy- Hymyilemään”, Sain hoiverrettua, huomasin heti että sain hienosti pienen pätkän sanottua, mutta yksi kirjain putosi rivistä ja taas kuulosti sen takia hupsulta, kuitenkin Lauhapentu kiersi hännän ympärilleni, hymyillen vaisusti. Olisin oikeastaan halunnut mennä kauemmas kollista purkamaan tunteitani, mutten nyt ensi alkuun saanut mitään sanottua. Lopulta kyyneleet väistyivät sivuun, kun painauduin keveästi tuohon kolliin, lipuen hetki hetkeltä pimeyteen, unten maille. En lopulta kutenkaan nähnyt mitään unia, nukuin levollisesti koko yön, heräämättä kertaakaan.
Kun viimein heräsin, oli Lauhapentu jo kadonnut, kampesin itseni ylös, kömpien aukiolle, huomasin Lauhapennun siellä, kolli ei tehnytkään mitään erityistä. Siistin turkkiani, katsoen aukiota. Joku katsoi Lauhapentua, se oli ruskeanpunainen kolli, joka ei ollut kovinkaan suuri kokoinen, normaali täysikasvuinen kissa. Kipitin lopulta takaisin pentutarhaan, antaen nyt aikaa kaverilleen tehdä nyt mitä kissat halusivatkaan tehdä yksin ollessaan. Ehkä kolli tulisi hakemaan häntä jos tulisi liian tylsää. Minulla ainakaan ei tullut tylsää, kun aloin pomputella sammal palloa seinää vasten, höpöttäen hiljaiseen ääneen itselleni. Halusin oppia puhumaan, että siitä ei tulisi este oppilaaksi noustessani, mutta en halunnut häiritä muiden tekemisiä, joten pysyin sivussa, sekä puhuen aika hiljaa. Puheessani ei ollut aina järkeä, mutta tuskin kukaan sitä kuunteli. Pesään asteli tuo tuttu valko oranssi värikkö, hän kiersi katseellaan, kun hän huomasi minut, hän hymyli. Hänen sinissä silmissään oli taas se kiilto, jonka olin nähnyt kun tapasin hänet. Asiat olivat selvästikkin menossa parempaan päin hänen osaltaan. Ehkä hänen ystävänsäkkin saisi nyt mielenrauhan, kun illalla kuullemma oltiin pidetty valvojaiset, olin kuullut sivumennen jonkun puhuneen niistä. Me olimme kuitenkin Lauhapennun kanssa olleet jo nukkumassa tuolloin. Uskoin etttä se että olin antanut kollille tilaa, auttoi pientä käsittelemään ystävänsä surua. Mutta en tiennytt kauanko tuo hymy pysyisi, olisin valmis tekemään paljonkin, jotta kollin hymy pysyisi, sitä ei pyyhittäisi, ei minun vahti vuorolla. Hänelle olisi vain keksittävä jotain muuta ajateltavaa kuin kuollut ruho, sekä sureva ystävä.
“Hei, päällikkö aikoo varmaan jotain”, Lauhapentu sanoi, aloittaen, kuitenkin aivan totta, päällikkö kutsui klaanin koolle. Tassutin hänen luokseen, pesän suulle. Pidin katseeni toisen sinisissä silmissä.
Aurinko oli huipussaan, kun kävelin oranssin kollin kanssa aukiolle. Päällikkö odotti että kaikki olivat paikallaan, ennen kuin aloitti. Hän ensiksi nimesi tuon oudon lauhaa tuijottaneen kollin, Karhutassun, Karhumyrskyksi, sitten hän nimesi muita oppilaita sotureiksi. Kuuntelin senkin. Sen jälkeen yllätyin. Lauhapentu kutsuttiin eteen, hänestä tehtiin oppilas! Tietty hänen nimekseen tuli Lauhatassu, kolli sai mestarikseen kissan, jota en niinkään tuntenut. Kuitenkaan asia ei näyttänyt tyydyttävän Lauhatassua. Villipentu odotti että klaani laantuisi, ennen kuin lähtisi kulkemaan mihinkään. Hänellä olisi tällä kertaa suunta, sekä paikka tiedossa. Naaras kuljeskeli kissa joukossa, turkkien värikkäässä sekamelskassa. Hän kuitenkin pian löysi haluamansa. Ruskea punainen kolli, tuolla oli meripihkan väriset silmät, jotka eivät kuitenkaan kauneudessaan päihittäneet Lauhatassun sinisiä silmiä. Istahdin tämän viereen. Kolli ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään huomiota herättävältä, mutta koskaan ei tietäsi millainen kolli todellisuudessaan oli. Ei mustavalkoinen emokaan ollut herättänyt laumassa huomiota, eikä musta isä. Mutta silti nämä olivat ilkeitä vanhempia. Pohdin uskaltaisinko puhua tuolle vieraalle, koska hän olisi silti vieras ja voisi tuomita minut.
“He- Hei? Onnea Uu- Uudesta nimestä”, Tokasin, katsoen isompaan kolliin, hän katsoi minua vieroksuvasti, mutta en antaisi kenenkään polkea itseni päälle, en nyt. Saisin voimaa Lauhatassun hymystä.
//542 sanaa
//Karhumyrsky tai Lauhatassu? Kirjottakaa vapaasti vaan omat versionne 😀
