Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Karhumyrsky sattui tulemaan paikalle, juuri kun olimme lähdössä, vaihdoimme tuossa pari sanaa, ennen kuin lähdin oppilaani kanssa ulos. Karhumyrsky lupasi ettei rikkoisi itseään siihen mennessä kun tulin takaisin, sekä hyvä niin. Kolli oli jatkuvasti mielessäni, enkä halunnut että hänelle kävisi mitään pahaa. Pähkinätassu osasi vaania hyvin, opetin tälle vielä pari konstia, joilla tasapaino pysyisi, sekä kerroin kuinka tärkeää vaaniminen oli. Kolli tuntui omaavan taidon hyvinkin.. Hain jossain kohdi kävyn, opettaen oppilaalleni kuinka käpy olisi nyt hiiri, nappaa hiiri, ennen kuin se karkaa. Katsoin mitä kolli osasi. Noh, sanotaanko etten voinut odottaa tuota enempää. Ensimmäinen suoritus oli suoraan hiippailu, väärästä tuulen suunnasta, häntä ylhäällä ylpeänä.
”Tuossa on hiomista. Ensin, katso että olet tuulen alapuolella”, Tokaisin pudottautuessani alas, olin livahtanut tuulen alapuolelle odottamaan suoritusta, nyt näytin mallia. Katsoin etten astunut mihinkään, onnistuen hiipimään äänettä eteenpäin.
”Pidä häntä alhaalla, ettei saalis huomaa sinua”, Tokaisin eläytyen leikkiin. Leikitään nyt kun oltiin aloitettu. Astuin lehdelle, onnistuen olla murtamatta sitä, kohti saalista. Jännitin lihakseni, pysähtyen.
”Tärkeintä on kuitenkin.. ettet päästä sitä pois silmistäsi, tajuat kuinka pitkälle hyppysi kantaa, sekä kuinka nopea saaliisi on”, Tokaisin, heiluttaen lantiota, kunnes hyppäsin. Hymyilin kuin pentu tyhmänä, kun sain kävyn tassuihini. Käännyin kohti oppilastani, joka selvästi oli seurannut joka liikettä. Astelin pois tieltä, antaen kollin tutkia nyt tarkemmin ympäristöä. Tässä ei tarvinnut hätiköidä, käpymme ei kipittänyt pois. Jos kolli ei saisi sitä kiinni, voisimme tehdä tätä monta päivää. Tällä kertaa Pähkinätassu tajusi tarkastaa tuulen, tajusi kuinka hyökätä saaliin kimppuun, vaikka hyppy ei ollut täydellinen. Pähkinätassu myös piti ääntä, hän katkoi ainakin kaksi oksaa mennessään. Häntä pysyi alhaalla, sekä katse saalissa.
”Tee tuo uudestaan. Saalis olisi kuullut sinut, sekä olisi nyt muussia”, ohjeistin, kolli katsoi minua tympäytyneenä, mutta tietäisin kun joutuisimme partioon, hän olisi kiitollinen kuinka tiesi olla äänettä, sekä kuinka saalista ei tehdä muussia, suurin osa klaanilaisista ei arvostanut moista. Pähkinätassu totteli minua äittämättä, mutta tiesin että tulisi päivä kun kissa osottaisi sisukkuuntensa, joita ärähdyksillään sekä murinoillaan osoitti. Katsoin kahta uutta yritystä, tällä kertaa kollin hyppy petti täysin, kolli tajusi aloittaa uudestaan. Katsoin kuinka toinen suoritus meni aivan nappiin.
”Hyvä, viimeisin suorituksesi oli kerrassaan mainio. Nyt siirrymme lajista toiseen, nimittäin jäljitykseen. Nyt käpy ei ole enää hiiri, vaan haistele jos löytäisit jotain”, Tokaisin rauhassa. Istahdin, jo siltäkin varalta että kolli ei omannut hajuaistia kuten minä. Pian oppilas kuitenkin tokaisi vastauksen.
”Täällä ei ole riistaa”, Turvauduin että Pähkinätassu oli oikeassa, sekä nousin paikaltani, heilautin häntääni merkiksi seurata. Kolli seurasi minua, kun johdatin hänet harjoitusmontulta keskelle metsää. Emme päässeet kauaksikaan, kunnes pysähdyin itse. Nujikointia. Lähdin hölkkäämää edeltä, peläten et jotain rajalla oli käynyt. Kun pääsin paikalle, en tiennyt ollakko helpottunut, vai peloissani. Karhumyrsky oli Turmaloikan kimpussa. Oppilaani pysähtyi viereeni, minä varuillani kaksikkoa katsoen, pohtien käskeäkkö häntä hakemaan lähin soturi auttamaan erottamaan kaksikko toisistaan, vai aloittaa puhe.
”Karhumyrsky?” Kysyin pelon valtaisine tunteineen. Olin tietty saanut kollin niskaani kun hän oli harjoitellut kanssani, mutta eri asia oli kun hän oli vapaa ajallaan kamppailemassa entisen mestarinsa kanssa. Oliko jotain käynyt. Karhumyrsky nousi pois toisen päältä, selittäen kuinka he harjoittelivat. Nyökkäsin pienesti, miettien mitä vastaisin.
”Olimme juuri jäljittämässä riistaa, sitä paitsi vanhus lupasit olla rikkomatta itseäsi rauhallisella metsäkävelyllä. Toki te kaksi voisitte opettaa kuinka yllättää kissa pahan päiväisesti mutta muuhun teistä söpöstä parista ei taida olla”, Tokaisin. Katsoin Karhumyrskyä puheen aikana koko ajan silmiin, katsoen sivusilmällä kuinka turmaloikka vaanimalla vaani kohti kollia, tuon jälkeen hyppäsi suoraan Karhumyrskyä päin, onnistuen kaatamaan kollin, ulvaisten voitonriemuisesti. Purskahdin vain nauruun hyväntuulisena, lempeä hymy kasvoillani. Kun Karhumyrsky tupisi vihaisena kömpiessään ylös. Pähkinätassu näytti lähinnä turhautuneelta.
”No niin, voisitteko olla vaikkapa hyödyksi. Järjestetään tälle kollille pieni leikki. Laske kuuteenkymmeneen, ja kun olet tehnyt sen, me olemme menneet kaikki piiloon, harjoituksesi on jäljittää meidät. Tehdään tästä suht koht helppo. Haluan nähdä missä kunnossa jäjitystaitosi ovat”, Tokaisin, katsoen oppilaaseen, tuo näytti hieman yllättyneeltä. Katsoin kolleihin, jotka nyökyttelivät. Kummallakaan ei ollut mitään vastaan sanottavaa asiaa kohden. Nyökkäsin kollille kiven, paikan jossa istua, tuo kipitti kiven päälle. Nopeasti kipitin sukaisemaan Karhumyrskyn korvan taustaa.
”Ensimmäinen löytynyt tarjoaa tämän päivän riistat muiden puolesta”, Haastoin, se toisi kolleille edes jotain halua tehdä tästä vaikeampaa. Pinkaisin juoksuun metsään.
Olin kierrellyt puita, hieronut tuoksuani puskiin, tehnyt tästä ehkä hankalampaa kuin halusin, mutta nyt kökötin puun oksalla, nähden jotenkuten Pähkinätassun. Tarkoituksena oli myöskin tarkkailla kollin taktiikkaa. Toivoin kahden muun tajuavan riman tason, sillä tämä vaatisi aikaa. Ensimmäinen joka tulisi pois piilosta, saisi tosiaan saalistaa muille kahdelle. Tai ei veto nyt lukkoon lyöty ollut koska sanoin sen ohi mennen, mutta varmasti haaste kolleille kelpasi. Pähkinätassu saisi kokea kaikkea koulutuksensa aikana, ehkä jos oppisin itse uimaan, voisin opettaa taidon oppilaallenikin. Ajatukseni harhailivat, kun katsoin oppilastani. Yritin tutkailla minne Karhumyrsky sekä Turmaloikka olivat kadonneet, mutta tosiasiassa minulla ei ollut hajuakaan. Itse en ollut ollut monissa yhteis harjoituksissa, mutta jos tälläisiä olisi ollut aikoinaan minulla montaakin, olisin varmaan ollut hermoraunioina. Nyt toisaalta minä en voinut tehdä mitään väärää, joten oli paljon hauskempaa istua ja odottaa mitä tapahtuisi. Varmistin ettei häntäni, eikä mikään muukaan pilkottanut kuusesta ulos. Jos oppilas osaisi tarpeeksi etsiä, varmasti minut löydettäisiin ilman huolia.
//819 sanaa
//Pähkinä ja karhu?
