Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Olin ehkä hetken onnellinen kollin kanssa, mutta sitten tuokin passitti minut taas nukkumaan. Toisaalta pelkäsin itseni, sekä pentujen puolesta, mutta en antanut sen näkyä. Karhumyrskykin varmasti pelkäsi, vaikkei antanut sen näkyä. Olin vain kietoutunut sammaliini, miettimään. Ei mitään niinkään erikoista, enimmäkseen ajatukseni kulkivat Lauhalaukassa. Ilta oli varmasti oli vaihtunut jo yöksi, enkä pitänyt siitä. Halusin nukkua ja unohtaa kaiken, mutta uni ei vain tullut. Halusin venytellä jäseniäni, mutta se tuntui olevan kiellettyä. Katsoin tyhjää pesää, melkeinpä muristen. Nousin ylös, toivoen ettei Mäntyviiksi heräisi. Karhumyrsky oli muiden sotureiden tapaan ollut kiireinen, melkeinpä jättänyt minut tervehtimättä ja puhunut vain Mäntyviiksen kanssa. Kipitin kuin pentu salassa pentutarhan suulle, muistaen kuinka olin tosiaan pentuna. Painauduin matalaksi jotta pääsin pentutarhan suuaukon läpi pitämättä ääntä. Huomasin aukiolla kollin, sekä jonkun naaraan, mutten hämärässä tunnistanut heitä. Istahdin aukiolle, haukatakseni happea. Kuulin kuitenkin askelia, joku kolli, Kalmakuu. Luimistelin korviani hieman epävarmuudesta, tuntien kuinka häntäni pörristyi. En halunnut tutustua uusiin kissoihin, minulla ei ollut motiivia.
”Villisielu, miten voit?”, Kalmakuu kysyi rauhallisena, tiesin kollin luonteeseen kuuluvan tuo.. tuo rauhallisuus, minua se karmi. Toki se pystyi johtumaan jatkuvasta mieleni vaihtelusta. Nyökkäsin punaruskealle kollille, miettien mitä sanoisin, eihän minun ollut pakko sanoa mitään, se ei ollut mikään velvollisuus.
”Hyvinhän minä, pakko vain saada happea”, Tokaisin, kohdistaen katseeni tyhjälle taivaalle, etsien jotain muuta tuijottaa kuin tuota vierasta kissaa.
”Ymmärrän, poikani taisi olla läheinen kanssasi? Se näytti painavan kauan sinua, katoaminen siis”, Kolli yht äkkiä sanoi. Silmäni suurenivat hämmennyksestä. Täh? Oliko tämä kissa Lauhalaukan isä? Kalmakuu? Mittailin toista, etsien tuttuja piirteitä, sekä piirteitä sarkasmista. Kuitenkaan toinen ei näyttänyt vitsailevan.
”Lauhalaukka? Hän oli.. noh onhan hän läheinen kanssani”, En vieläkään suostunut ”ymmärtämään” että toinen oli kuollut, sillä olin aivan varma että hän oli oikeasti elossa, jossain tuolla. Mutta siinä myös että hän oli pentujen isä, Lauhalaukka siis. Käänsin katseeni maahan epävarmana, miettien mitä sanoa. En päätynyt sanomaan mitään.
”Mutta hyvä kuulla että sinulla menee hyvin”, Kolli tokaisi. Hymähdin, nyökäten.
”Taidan palata pesään, nähdään Kalmakuu”, Tokaisin suoden toiselle hieman, ehkä valehtelen taas liikaa, hyvin, ärsyyntyneen hymyn. Painauduin matalaksi, valmiina uuteen nukahdukseen. Painauduin sammalille, sekä nukahdin.
Kun heräsin, sain saaliin suoraan nokan eteeni. Karhumyrsky ojensi hiirtä minulle. Mutristin suunpieliäni. Ei lintua.
”Jääthän?”, Tokaisin nostaen anovan katseeni kolliin. Karhumyrsky katsoi hetken minua hämillään, kunnes huokaisi.
”Selvä, noh, minulla onkin vapaata kun kävin partiossa”, Kolli tokaisi, halusin todellakin kertoa kuinka huolissani olin kuolevani, sekä pentujen selviytymisestä. Otin palan saaliista, miettien mistä aloittaa. Olin ryssinyt koko tiineyden sillä että olin itselleni liian tiukka.
”Koko tämä.. pentujen huonosti vointi on syytäni.. olisihan minun pitänyt syödä paljon ja levätä enemmän sekä antaa itselleni vapaa aikaa.. Koko juttu on syytäni”, Huokaisin. Käänsin sinisen katseeni maahan toivottomana, nyt minä kärsisin siitä kerta heitolla.
//439 sanaa
//Karhu?
